THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Twitter & Facebook tms. tunnuksista

Kun it-maailmassa voi estää jonkun henkilön, no mitä sitten, henkilö estää henkilön jolla ei mitään merkitystä koska sitten tämä henkilö jakaa tai antaa toisten kaverien kanssa toisen tunnukset ja taas näkee eri ryhmiä tai henkilöitä jotka on estäneet kaiken. Näin tehty yli  5 vuotta.

Eli mitä järkeä koko touhussa on. Sitten toiset sanoo jotkut kyttää toisia netissä, ei kukaan kyttää ketään koskaan koska jos ei ole nettiä miksi siellä on oltava miljardeja ihmisiä eri nimillä ja toisilla on omat nimet tai tekaistut nimet kelläkin ja kuka haluaisi olla netissä yksin ilman toisia ! Dille Dong.

Kaverien kanssa nauretaan tässä netissä että jos haluaa pitää olla täysin pois netissä jotta ei jää merkkejä ja mitään ei nettiin eikä mihinkään. tele/sonera ajalla jopa puhelin tiedoista nähtiin kaikki missä joku liikkuu mutta supollakin pitäs olla lupa tähän ja ei tietenkään saa sanoa mitään juteltiin jo vuosia sitten lain mukaan kun oli tehty paperit.

Sitten toiset kun sekoilee netissä kyllä monet ip osoitteet saa kiinni ja ei vaadi olla kuin tura perse että inarista tuli katsoja ja ei vaadi suurta järkeä jos näin tehdään kun on moniin sivuihin omat ohjelmat ja koodit valmiina jopa.


Jos mie tajuan perus asoita ilman it-alan koulutusta ei vaadi olla kova ruudin keksijä maailmassa.

Ottakaa netti poliisit kavereiksi somessa jotka on miulla ollut varmuuden vuoksi aina, ei että ketkä voi prkl jos ei tätä tajua eikun tutti pullo suuhun sekä huumetta napaan jos ei tajua.


Ei kommentteja: