THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Aktiivimalli 2 tulossa - lisää tulossa kyykytystä ja ajatusten tonavat leikkii Causescua

Eihän näitä tehtäs jos toiset ei saisi tästä rahaa ja tietyt tahot hyötyisi työttömistä eli toisten kyykyttämisestä RAHAN TAKIA josta on vain kysymys että säästetään niiltä joilla on vähiten rahaa josta myö toiset saadaan taas palkkaa tosi mukavasti eli lyödään lyötyjä että totelkaa ja olkaa hiljaa ME MÄÄRÄÄMME.

Sitten keksitään nimiä aktivoitukaa idootit kuin sanottas, vmp suomeksi.

Laitan nyt vain tämän linkin ja miettikää jos syyllistätte syyttömiä.



Lähde : Some/Sira Moksi


Pohjanoteeraus


Työministeri Jari Lindström esitteli eilen niin sanotun omatoimisen työnhaun mallin eli aktiivimalli kakkosen, jonka mukaan työttömän on haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa. Haettavien paikkojen on oltava sellaisia, joihin hänellä on koulututuksen ja työkokemuksen perusteella realistiset mahdollisuudet työllistyä. Työnhausta on raportoitava pääsääntöisesti verkkopalvelussa.
Ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraa muistutus, toisesta 10 päivän karenssi, kolmannesta 20 päivän karenssi ja neljännestä työssäolovelvoite eli käytännössä ikuinen karenssi. Työssäolovelvoitehan tarkoittaa työssä olemista määräkuukausien ajan, jotta aiemmin työnhaussa ja työn saamisessa epäonnistunut pääsisi takaisin työttömyysturvalle.
Tätä kontrollin ja byrokratian lisäämistä työministeri kehtasi sanoa luottamusloikaksi, jossa lähtökohtaisesti luotetaan työttömään työnhakijaan. Tosiasiassa työnhakijaan ei luoteta enää yhtään, vaan vastuu yhteiskunnallisesta ongelmasta nimeltä työttömyys siirretään kokonaan työttömälle itselleen. Häntä syyllistetään ja rangaistaan.
Yhdessä aktiivimalli ykkösen kanssa tästä tulee entistä tehokkaampi tukileikkuri. Aktiivimalli ykkösen tukileikkuriin on joutunut jo 132 500 työtöntä, ja Kela on hukkumassa toimeentulotukihakemuksiin, kun leikattuja rahoja joudutaan hakemaan toimeentulotukena. Läheskään kaikki eivät sitä edes saa, sillä sitä myönnetään eri perusteilla kuin työttömyysturvaa.
Yhdessä ykkös- ja kakkosmalli muodostavat aukottoman kokonaisuuden, joka joko vie tuen kokonaan tai ainakin leikkaa sitä. Jos työtön onnistuu täyttämään aktiivimalli kakkosen työnhakuvelvoitteen, mutta ei saa työtä, niin hänen tukeaan leikataan malli ykkösen mukaisesti. Valtio säästää taas mukavan siivun, kuten on tarkoituskin.
Malli kakkosen työnhakuvelvoitteen täyttäminen ei ole niin helppoa kuin Helsingistä katsoen luulisi. Paikallislehden mukaan meillä Juuassa oli toukokuussa 247 työtöntä työnhakijaa ja 36 avointa työpaikkaa. Aktiivimalli kakkonen vie nämäkin vähät työpaikat varmasti piiloon hakijoiden silmistä, kun työnantajat tulevat saamaan näihin paikkoihin 4 x 247 hakemusta kuukaudessa. Eräs kainuulainen tuttuni sanoi Facebookissa, että hänen työssäkäyntialueellaan on koko tämän vuoden aikana ollut yksi ainoa sellainen työpaikka, johon hänellä olisi koulutuksen ja kokemuksen perusteella realistiset mahdollisuudet työllistyä.
Lue tästä alta lisää.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Menestyjä - onko kroppa kesäkunnossa juhannukseksi

Monet työelämässä kun puhuu menestyjistä ja ei menestyjistä jota en ymmärrä välillä eikä valtavamäärä paskan vertaa Suomeksi monia paskanlässyttäjiä. Monet on vaikka kunnalla palkattomissatöissä eivät ole menestyjiä mutta ne kenelle annetaan palkkaa ovat taas menestyjiä, ja toisille annetaan jopa 15000€/kk palkkaa josta kertyy lomat sekä eläkettä ovat muka menystyjiä kun alaiset monet ei saa palkkaa edes josta kertyy eläkettä ja lomia ovat paskoja taas, vmp nää touhut on oikeasti suomeksi.

Laitampa tännekkin tämän hyvän kirjoituksen menestyjistä joka ei ole facebookissa nähnyt tätä tai muualla. Mistä tässä Suomessa riittää näitä omasta menestyksestä kertovia natsi narsisteja, monet tekee bisnestä nytkin työttömillä, köyhillä, vanhuksilla, sairailla, ulosottobisnes, turvapaikka bisness jne.jne ja sitten kehuvat vielä itseään kun sana empatia ei kerro mitään vaan oma minä on tärkein :-(

Laitetaas tämäkin tähän alle, siis nämä touhut niin suurta kyykytystä, kusetusta, paskanjauhamista koko Suomessa kuin voi olla.


Miksi jonkun toisen työpanos on palkan arvoinen ja toisen ei? Nykymallista hyötyvät kaikki paitsi työtön itse.

Jos nyt jokainen palkaton työkokeilusopimus päättyisi, olisi palkallista työtä enemmän – tai työ jäisi tekemättä. Nykymallista hyötyvät kaikki paitsi työtön itse.
Meillä ei ole pulaa työhaluisista vaan palkanmaksajista. Oma pyyntöni Satakuntalaisille yrittäjille on, että työkokeilua ei käytettäisi ketjutettuna, ilmaistyönä tai palkattomana koeaikana, koska sitä ei ole tarkoitettu siihen. Ole vastuullinen työnantaja – maksa palkkaa.
Lue tästä alta lisää ja tämä on uusintana.



Lähde : Some 


Menestyjä

Uutisissa on alkanut näkyä kirjoituksia sosiaaliturvan ”vastikkeellisuudesta” ja yksilön ”aktiivisuudesta” mm. Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän ja Vihattu aktiivimalli voi pelastaa hyvinvointivaltion tätä asiaa pönkitetään usein väitteellä kuinka veronmaksajilla on oikeus vaatia vastinetta rahoilleen. Tämä väite on tuulesta temmattu. Samalla väitetään sosiaalietuuksia käyttävien olevan ”vapaamatkustajia”, ”yhteiskunnan loisia”, ”siivelläeläjiä”, jne.
Aloitetaan tämän asian selvittely ihan alusta ja katsotaan miten nämä köyhiä kivittävät ”menestyjät” ovat asemansa saavuttaneet.
Jo ennen syntymää ”menestyjä” kuluttaa valtion varoja, neuvola, sen jälkeen itse synnytys, lapsilisä, äitiysvapaa ovat vain muutama esimerkki yhteisten varojen käyttämisestä. Seuraavaksi lapsi saa nimen ja siirtyy neuvolan seurantaan uudelleen ja taas ”menestyjä” kuluttaa valtion varoja, nimi ja sosiaaliturvatunnus maistraatista, tuet kelalta, rokotukset ja muut terveyspalvelut neuvolasta.
Kun ”menestyjä” pääsee kouluikään hän kuluttaa taas kerran valtion varoja peruskoulussa. Kirjat, koulutarvikkeet, ruoka, tarvittaessa koulumatka taksilla/bussilla. Tätä jatkuu seuraavat 9 vuotta ja tietysti terveydenhuolto, kelan tuet juoksevat koko ajan rinnalla.
Seuraavaksi ”menestyjä” jatkaa opintoja ja taas valtion piikki laulaa, ammattikoulu/lukio, korkeakoulu/yliopisto. Samaan aikaan juoksee opintoraha ja muut kelan tuet, terveydenhuollosta puhumattakaan. Tässä vaiheessa tulee yleensä mukaan myös ilmiö jota kutsutaan nimellä ”isi maksaa/pappa betalar”, eli omasta ansiosta ei taaskaan ole kysymys.
”Menestyjä” valmistuu ammattiinsa ja hakee töitä, eli taas lasku juoksee TE:n palveluita käyttäen, muita käytettäviä valtion maksamia palveluita ovat mm. verohallinto, kela, poliisi, pelastuslaitos, oikeuslaitos, yrityspalvelut, jne. Näitä hän käyttää koko elämänsä ajan, kuvitellen maksavansa ne omista veroistaan.
Jossain vaiheessa ”menestyjä” perustaa oman perheen ja taas on valtion piikki auki. Koko kierros alkaa taas alusta.
Sitten ”menestyjä” lukee mediasta kirjoituksia siitä kuinka köyhät kuppaavat verovaroja ja alkaa vaatia ”vastikkeellisuutta” sekä kivittää heikompiosaisia norsunluutornistaan. Sopivasti unohtaen sen, että valtio on itse asiassa kustantanut koko hänen ”menestystarinansa”.
”Menestyjän” oma osuus tässä on se, että hän on hankkinut varallisuutensa ja ”menestyksensä” yhdellä seuraavista tavoista:
  1. Onnekkaiden sattumien kautta.
  2. Perintönä.
  3. Viemällä sen röyhkeästi toisilta ja kutsumalla tätä bisnekseksi.
  4. Kuppaamalla varoja valtiolta tuntemiensa poliitikkojen avustuksella.
Näin ollen ”menestyjä” ei juurikaan ole itse vastuussa asemastaan, vaan ”menestys” on saavutettu muita hyväksikäyttämällä ja valtion varoja kuppaamalla, koko elämänsä ajan. Näillä henkilöillä on kyllä harvinaisen törkeä asennevamma kuvitellessaan voivansa kivittää köyhiä parhaaksi näkemällään tavalla.
Entäs sitten se köyhä? Hän voi olla mistä yhteiskuntaluokasta hyvänsä, mutta elämän varrella on sattunut ei niin onnekaita asioita. Onnettomuus, yllättävä sairastuminen, avioero, läheisen kuolema, ylivelkaantuminen, yrityksen konkurssi, jne. Näiden seurauksena elämältä on pohja pettänyt ja sosiaaliturva on ottanut heidät kiinni viimeisenä turvaverkkona.
Millä oikeudella ”menestyjä” voi määrätä kuka on oikeutettu valtion rahoittamaan tukeen? Ei millään muulla kuin ylimielisellä röyhkeydellä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Köyhät kyykkyyn - lopussa sanotaan totuus suoraan touhuista

Somessa kun monet sekä etenkin kokkarit ja muut uusliberaali dalidomit toivoo että köyhät kyykkyyn että pärjätkää omillaan. Kummasti näille sanojille kelpaa lapsilisät, ilmainen koulutus, tuulivoimatuet, energiatuet ja kaiken maailman tuet yhteiskunnassa ja kaikki ilmainen yhteiskunnassa aina etenkin suojatyöpaikoista lähtien! Ja kyllä monille kelpaa myös aivan valtava eläkekkin eli ilmainen raha jos aletaan saivartelemaan puhumattakaan ketkä saa sopeuttamiseläkettä ;-)

Sitten monet saa valtion töissä vaikka professorina rahaa joka kuukausi valtavasti valtiolta jota voidaan kutsua vaikka palkaksi sekä puuhastelua työksi ja samalla lässyttävät jokaisen pitäs pärjätä omillaan koska jos nämä ajatusten tonavat laitettas vaikka etelä-navalle yksin ja sanottas koitas pärjätä yksin niin kaikille näille karpaattien neroille tulisi paskat housuun että yksinkö tässä pitäskin nyt pärjätä.

Joku mättää näitten idioottien jutuissa joksi monet näitä kutsuu somessa.

Laitan tähän muutamia blogeja ja kommentointeja kannattaa lukea myös jotta saa nauraa mahakippurassa.



Myös parempiosaisten on otettava vastuu itsestään ja elämästään

Meidän kaikkien oma rakas pikku Yle on julkaissut jo monta sosiaalifasisti Jari Ehrnroothin propag… eikun siis kolumnia, ja minä olen sitten toisinaan niitä ruotinut. Ja nytpä onkin jälleen sen aika, tadaa!
Tuolta pääsee lukemaan koko tekstin:
Jätetäänpä huomiotta se paradoksi että Ehrnroothin yksilönvastuuta korostavassa maailmassa jokaisen yksilön on tehtävä kuten ylhäältä käsin määrätään, ja ryhdytään sen sijaan paaluttamaan ihan TODELLISTA yksilönvastuuta. Kun kerran Paremmiston mielestä on sillä lailla että jokainen on oman onnensa seppä, niin perintöverot voisi nostaa 100 prosenttiin kuten eräs nettikeskustelija osuvasti totesi.
Ja kun kaikki on kerran seurausta omista valinnoista, niin totisesti ehdotan (enkä pelkästään ehdota, vaan VAADIN) seuraavia seikkoja: Ensinnäkin, jos näkee jonkun fiinin näköisen ja kalliisti pukeutuneen henkilön saavan sairauskohtauksen, on syytä olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota ja kulkea vain eteenpäin. MISSÄÄN TAPAUKSESSA ei saa soittaa hätänumeroon tai mennä auttamaan, sillä reagoimattomuus on ainoa oikea tapa reagoida asiaan. Ei sairauskohtauksen saanut Paremmiston edustaja mitään apua tarvitse, koska sillähän on vastuu omasta elämästään. Ja sitäpaitsi se on luultavasti aiheuttanut koko homman itse huonoilla elintavoillaan. Sairauskohtaus on siis täysin oma valinta, eikä kenenkään tarvitse uhrata moisen vastuuttoman itsensä sairastuttaneen parasiitin auttamiseen omia voimavarojaan. Yhteiskunnan varoista nyt puhumattakaan. Jos ei jaksa itse raahautua sairaalaan, niin kuolkoon. Näin jalostetaan vapaata ja vahvaa yhteiskuntaa.
Lue tästä alta lisää.

Miksi sosiaaliturvan on oltava (edes jossain määrin) vastikkeetonta?

Minulta kysyttiin tänään sanatarkasti seuraavaa: ”Jani Rikhard Kerro yksikin hyvä syy miksi sosiaaliturvan pitäisi olla vastikeetonta. Mikä oikeuttaa ihmisen kuppaamaan yhteiskuntaa (=veronmaksajat) loputtomasti ilman, että hän tekee jotain elantonsa eteen. Ja unohdetaan nyt tästä sitten sairaat. Puhutaan terveistä työikäisistä ihmisistä”.
Vastasin: ”Viimesijasen sosiaaliturvan on oltava edes jokseenkin vastikkeetonta (sanotaan nyt näin, koska toimeentulotukihan on se viimesijanen sosiaaliturva ja senkin perusosaa voidaan pienentää monista syistä – työmarkkinatukihan on ollut vastikkeellista jo aiemmin) siksi, että ainakaan minua ei kiinnosta niin tippaakaan joutua jonkun totaalisen rahattoman kurjaliston edustajan ryöstämäksi. Olen opiskellu sosiaalipolitiikkaa pikkusen enemmän kuin keskiverto sosionominplanttu ja tiedän myös ihmisluonnosta jonkun verran, ja olen satavarma siitä että jos sosiaaliturvan vastikkeettomuus poistetaan kokonaan, omaisuusrikollisuus ja siihen liittyvä väkivalta tulee lisääntymään merkittävästi. Jos te haluatte sitä niin siinäpähän haluatte. Mutta minä en halua. Sosiaaliturva on myös sosiaalisen kontrollin väline. Jos ei käsitä sitä, on idiootti”.
Niillä omaan erinomaisuuteensa ihastuneilla mouhkaajilla, jotka jaksavat huutaa sosiaaliturvan vastikkeellisuuden puolesta kitapurje lepattaen, ei tunnu olevan niin minkäänlaista käsitystä edellä mainitusta ihmisluonnosta. Nuo älykkyysrajoitteiset keekoilijat ilmeisesti kuvittelevat että jos vastikkeellinen sosiaaliturva polkaistaisiin käyntiin tuosta vain ja jokainen kurjimus joutuisi tekemään töitä (ko. työt varmaankin käsittäisivät kaikkea mahdollista mummojen ulkoilutuksesta siihen surullisenkuuluisaan risusavottaan) tukiensa eteen, niin yhtäkkiä kaikki olisi upeasti ja silmiemme eteen levittäytyisi unenomainen taikamaailma johon verrattuna jehovalainen iäisyyden paratiisikin olisi ankea helvetinloukko. Kansantalous pelastuisi ja jokaisesta luuserista kuoriutuisi iloinen, voimaantunut, jaksava, tehokas, ahkera ja kaikinpuolin kunniallinen ratas yhteiskuntamme suuressa koneistossa.
Lue tästä alta lisää.

Hyväosaisten kapina


Marxilaisuutta edustava hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän. Erilaisten sosiaalitukien ja palvelujen varassa elävien suomalaisten on syytä tiedostaa, että kohta kaikki menee uusiksi. Se loisiminen lopuu, ja muutos alkaa jo ensi vaalikaudella. Vastuu omasta elämästä, toimeentulosta ja terveydestä palautetaan jokaiselle yksilölle itselleen, ja vain yhteiskunnan tulonsiirroista täysin riippumaton yksilö voi olla vapaa.
Suunnilleen tällaista kirjoittelee Ayn Randinsa tarkkaan lukenut ja kokoomuksen puoluekokouksessa viikonlopun viettänyt kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth Ylen kolumnissaan.
Yleensä ottaen täydellistä typeryyttä ei kannata ruveta analysoimaan, joten jätän Ehrnroothin kirjoituksen itse kunkin pohdittavaksi ihan muutaman havainnon jälkeen. Teksti on äärimmilleen vietyä markkinaliberalismia, jossa yhteiskunta kuuluu vain vahvoille, itsenäisille ja terveille pärjääjille. Jostain syystä nämä yhteiskunnan itselleen omineet eivät itse tuota yleensä mitään, vaan elävät tavalla tai toisella toisten kustannuksella.
Tällaiseksi monen menestyjän kuva yhteiskunnasta on vääristynyt. Koska he itse ovat terveitä, hyvtuloisia ja menestyviä, niin he maksavat veroja enemmän kuin heikommin pärjäävät. Niinpä he katsovat yhteiskunnan omakseen ja vaativat itselleen oikeuden saada päättää miten heikommassa asemassa olevat elävät. Sitä he sanovat vapaudeksi.
Lue tästä alta lisää.
Vuoden helmi tähän ja kokoomuslaiselta Harkimolta ja nyt puhutaan järkeä oikeasti mikä on pelin nimi.


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Ala porvariksi niin voit kyykyttää ihmisiä sekä jauhaa paaaaaskaa palkan eteen sekä tunnet itsesi tärkeäksi

Ja mites olikaan taas kokoomuslaiset on kunnostautuneet ja mistä näitä riittää. 
Laitan vaan muutamia linkkejä koska ei näihin pysty kuka vaan on totuus.

Kannattaa lukea linkkien kommentteja niin saa nauraa mahakippurassa.

 Ala porvariksi


Kokoomus esittää vastikkeellista sosiaaliturvaa – passiivisuus leikkaisi tukea jopa 40 prosenttia


Kenelläkään ei tule mieleen että jos on töitä maksetaan kaikille työstä palkkaa josta kertyy eläkettä sekä lomat ! Nytkin työttömien touhut on vastikkeellisia jota ei nämä ajatusten tonavat ja karpaattien nerot tajua vaikka vääntäs rautakangella asiat. Ja Iso-Britanniassa nämä touhut onkin mennyt päinpersettä jota ei nämä ymmärrä edes.

Kokoomus on esitellyt oman mallinsa sosiaaliturvan uudistamiseksi.
KOKOOMUS esittää vastikkeellista sosiaaliturvaa.

Sosiaaliturvan uudistaminen on ensi vaalikauden ehkä suurin kysymys, ja kaikki puolueet ovat kertomassa omista malleistaan sotu-uudistuksessa.

– Sosiaaliturvamalli on tullut tiensä päähän, työelämä on muuttunut, sosiaaliturva ei pysty tähän vastaamaan, se on liian passiivinen. Meille tärkeää on, että vahvan perusturvan lisäksi kannustimet ovat kunnossa, puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi.

Kokoomus olisi yhdistämässä eri tulonsiirrot – toimeentulotuen, asumistuen, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen - yhdeksi yleistueksi Iso-Britannian tapaan.

– Esitämme vastikkeellista sosiaaliturvaa. Kootaan eri malleja yhdeksi tueksi, joka vähenee, kun työtulo kasvaa. Sillä olisi helpompaa ottaa työtä vastaan, se ottaa huomioon itsensä työllistäjät. Olemme pyrkineet löytämään mallin, joka minimoi kannustinloukut.
Lue tästä alta lisää.
Lähde : https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005701556.html

Kokoomuksen keppilinja




Kokoomus on esitellyt tänään oman mallinsa sosiaaliturvan uudistamiseksi, ja se malli perustuu vastikkeellisuuteen ja leikkauksiin. Suomeksi se tarkoittaa kepin antamista köyhille.
Malli yhdistää toimeentulotuen, asumistuen, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen yhdeksi yleistueksi Iso-Britannian tapaan. Tuki pienenisi sitä mukaa kuin työtulo kasvaa, mutta jos tuen saaja ei ole aktiivinen, niin tukea leikataan 20 tai jopa 40 prosenttia. Nämä prosentit ovat suoraan nykyisestä toimeentulotukea koskevasta lainsäädännöstä, mutta alennus ei nykyisin koske muita tukia. Kokoomuksen mallissa koskee. Malli on siis vielä nykyistäkin paljon ankarampi, jonkilainen aktiivimallin kovennettu versio.
On tässäkin mallissa osallistava elementti, ja se on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille, joista moni on käytännössä täysin työkyvytön. Heidänkin on osallistuttava toimintaan, jolla heille räätälöidään polkuja takaisin työelämään.
Tosiasiassa nyt pohjustetaan sosiaaliturvan lopullista alasajoa. Jo vuosia sitten silloinen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko puhui ensin vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, mutta koska sosiaaliturva ei ole palkkaa, niin hän rupesi nopeasti puhumaan osallistavasta sosiaaliturvasta. Se tarkoittaa työn tekemistä sosiaaliturvan vastineeksi. Palkkaa saavien ei ole tarkoituskaan tulla toimeen palkallaan, vaan sitä jatketaan sosiaaliturvalla. Yhä suurempi osa tekee työtä täysin palkatta, pelkällä sosiaaliturvalla. Nyt tämä sanotaan jo suoraan, kun puhutaan vastikkeellisesta sosiaaliturvasta.
Lue tästä alta lisää.

Kokoomuksen kaupungin­valtuutettu neuvoo perintään joutuneita: Maksa laskut ajoissa – ”Ei tämä sen vaikeampaa ole”


Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Otto Meri sai kommenteillaan Twitterissä paheksuntaa – ”Ja paras keino välttyä leipäpulalta on syödä kakkua”
Kokoomuksen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Meri on saanut Twitterissä aikaan runsaasti paheksuntaa neuvollaan perintätoimistojen kynsiin joutuneille.
Lue tästä alta lisää.