THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Oleskeluyhteiskunnan ehkäisemistä: Roskaaminen työllistää

Nyt kun on jo Juhannuskin mennyt ja paljon festivaaleja ja Imatrallakin "Imatra Big Band Festival 28.6.–4.7.2013".

Muistakaa heittää roskia mahdollisimman paljon kaduille sekä jokapaikkaan jotta työllistetään mahdollisimman paljon ihmisiä.

Kaippa tästkäkin joku tehnyt tutkimuksia sekä väitöskirjankin. Roskaamispäällikkön tai roskaamistutkijan virkaa ei muistaakseni ole kunnissa tai valtiolla ainaskaan toistaiseksi jos ei tästä joku saa ideaa luoda semmoista joka käy katsomassa roskia sekä voi käskeä alaisiaan korjaamaan roskat pois jotta voi tehdä raportteja sekä tilastoja roskista tietokoneella.

Ketkä omistaa koiran kannattaa näitä käyttää myös hyödyksi jos itse ei ole halua pissailla kadulle tai tehdä jätöksiään. Talvella etenkin hiihtoladuille kannattaa mennä koirien kanssa joka on suosittua koko Suomessa jotta työllistetään hiihtolatujen tekijöitä, sitten vaan pokerina sanomaan että tämä on yleinen pururata. Sitten viisas ilmepäälle ja voi sanoa että nämä on verorahoilla tehty ;-)


Kaikki työ on arvokasta ja paskaatyötä ei olekkaan, näin viisaat sanoo vaikka olen itse ja monet muut tyhmät täysin erimieltä asioista mitä lukeneet viisaat. Toisaalta nämä voidaan teettää työttömillä työkokeiluna 9€ päiväkorvauksella niin saadaan säästöjä jotka voidaan taas maksaa palkkana huippuasiantuntijoille vastuusta kun huutavat alaisilleen että menkää korjaaman roskat pois että olen vastuussa niistä ja miulle maksetaan vastuusta.

Eli työtön voi itse roskata yöllä/viikonloppuna ja sitten työpäivänä menee korjaamaan omat roskat pois eli työllistää itse itseään ja voi saada jopa palkkatukea tästä 1050€/kk jos on kokenut pitkänlinjan työläinen. Huiput voi saada kunnalta jopa katuhuollosta viran ja oikein huiput voi päässä kovapalkkaiseksi vastuunkantajaksi katuhuoltopäälliköksi jotta koulutus ei ole mennyt hukkaan vaikka vuodelta 1986.

(En varmala mene katsomaan yhtään esitystä BB-festivaaleille. Paitsi kävelykadulla on ilmaisia esityksiäkin enkä kyllä roskaakkaan, enkä omista koiraakaan :D  )
 
4.6.2013 14:30 Juha Remes
 
Kaikki työ on arvokasta ja paskatyötä ei ole. Työ tekee vapaaksi ja antaa ihmisarvon. Miksi siis tekisimme ihmisistä työttömiä korjaamalla itse jälkemme? 

Kun kansalainen heittää roskan maahan, hän tekee hyvän työn työllistämällä kadunlakaisijaa. Samalla tavalla koirankävelyttäjä joka ei korjaa koiran jätöksiä kadulta on suorastaan sankari, koska hän pitää huolen siitä että kaupungin katuhuolto ei istu toimettomana.

Puhumattakaan ilkivallasta, jonka tekijät antavat suuren panoksensa työllisyyden puolesta. Roskaaminen ja sotkeminen pitävät kansantalouden rattaat pyörimässä.

Vai olisiko näin? Onko kaikki työ sittenkään arvokasta?

"Etelä-Afrikassa tämä ajattelumalli on muuten ihan yleisesti suosittu asenne. Siksi opettajat eivät kannusta lapsia heittämään jätteitä roskiin vaan kadulle koska roskaamalla he työllistävät muita. Eli eväiden syönnin jälkeen koululuokka (yleensä) heittää roskat suoraan bussin ikkunasta kadulle jolloin useampi siivooja tulee hetken päästä siivoamaan roskat pois."

"Samoin esimerkiksi Kiinan köyhillä alueilla tämä on täysin normaalia. Ihmiset saavat elantonsa roskaamisesta. Mistään kehittyneestä teknologiasta tässä ei ole kyse, vaan kunnossapitäjille annetaan käsintehdyt luudat joilla he sitten lakaisevat katuja."


 Roska päivässä pitää oleskeluyhteiskunnan loitolla (Kuva: Wikipedia Commons)




torstai 27. kesäkuuta 2013

SUOMEN MAFIA VOITTI: KORRUPTIO LAILLISTETTIIN

Tämmöinen kirjoitus jakoon, tiedän että ajatusten Tonavat sekä Karpaattien nerojen kannattajat väittää pallit kuumana että ei Suomessa ole korruptiota koska kaikki on laillista ja sitä varten on lakimiehet, laki ja muut systeemit luotu.

Variksetkin ja aidanseipäätkin nauraneet näille touhuille vuosi kymmeniä Suomessakin ja tahti vaan kiihtyy Suomessa että ei mitään laitonta ollaan koska tehty kun luotu koko yhteiskunnan kusetus systeemi näin. 

Kyllä laitumella olevat lehmätkin tietää että pohjois-koreassa voi olla huonommin asiat, en ole käynyt ja miksi verrataan äärilaitoihin kun oman maan asiat pitäs ensin laittaa kuntoon mutta perse edellä puuhun mennään.

Neuvostoliiton romahdettua Venäläiset sanoi että tämähän maa on upea kun ei ole Mafiaa vaan täällä voidaan maksaa vaikka kuinka paljon palkkaa valtiolla, optioita, lahjoja kaikkea joka on virallista taas ja hyväksyttävää. Yksityis yritykset on erikseen mutta kun valtiota&kuntia ryöstetään virallisesti jotta sadat ja sadat tuhannet kärsii ja on vittuuntunut maassa kaikkeen jos ei lähes mljoona ihmistä varmaan.

LISÄYS ASIASTA :  Viattomia miehiä

Lähde :  http://sakutimonen.blogit.fi/viattomia-miehia/


SUOMEN MAFIA VOITTI: KORRUPTIO LAILLISTETTIIN 

 

Tällä päätöksellään hovioikeus laillisti suomalaisen korruption ja osoitti, että Suomessa saa ja voi korruptoida kuka tahansa kenet tahansa miten tahansa. Nauramme mielellämme itä-Euroopan maille ja Italialle, Kreikalle ja muille maille niiden korruption vuoksi, mutta edes lainoppineet eivät tunnusta samaa ilmiötä omassa maassamme. Miksi?

Suomalainen yhteiskunta on niin korruptoitunut ydintään myöten, että se, mikä missä tahansa normaalissa länsimaassa olisi ilmiselvää korruptiota, mielletään meillä aivan normaaliksi toiminnaksi. Tämä tuli selväksi jo vaalirahakohun yhteydessä, jolloin poliitikko, virkamies ja lainoppinut toisensa perään hämmästeli julkisuudessa asiasta noussutta kohua.

Tämä tuli selväksi, kun lukemattomat poliittiset toimijat, toimittajat maakuntalehdissä ja erilaisten blogien kirjoittajat kertoivat, että on ihan normaalia, että päättäjät, liikemiehet ja virkamiehet käyvät saunomassa ja päivällisillä, tapaavat epävirallisesti ja sopivat asioista kaikessa sovussa. Rakenteellista korruptiota, mafiatyylistä vallankäyttöä, pidettiin ja pidetään edelleen täysin luonnollisena tapana hoidella asioita.

Suomalaisessa korruptiokeskustelussa vain lahjonta on mielletty korruptioksi. Jotta kyse olisi suomalaisten mielestä korruptiosta eli lahjonnasta, sinun pitää ojentaa nippu rahaa toiselle henkilölle ja ilmaista selkeästi, että tässä on maksu siitä, että teet minulle edullisen päätöksen.

Tästä alta voit lukea lisää.

Lähde : http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/06/suomen-mafia-voitti-korruptio.html 

Ote MadVentures kirjasta: "Kun noilta reissuilta palaa, sitä huomaa, miten uskomaton mesta tänne on rakennettu.""Mikä?"kysyn."Hyvinvointivaltio. Ja miten järjettömällä tavalla sitä revitään alas! Kun on kontrastia kaatopaikkaan Phnom Penhissä, niin sitä kelaa,miten hyvin täällä on pullat uunnissa. Ja sitten oikeistovoimat repivät alas hyvinvointivaltiota, joka tänne on - uskomatonta kyllä -saatu rakennettua. Taas mennään perse edellä puuhun."

Koko suomalainen yhteiskunta on niin läpeensä mätä ja korruptoitunut, ettemme käsitä sitä itsekään.



tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ei kaikki asiat ole helppoja mutta siksi kannattaa opetella vaikka keittämään perunoita jo lapsena

Kannattaa myös lukea tämä http://uusavuttomat.blogspot.fi/












Lähde : http://www.feissarimokat.com/2013/06/tankkauksen-abc/


Vapaaehtoisen CV-netin laiminlyönti voi tuoda työnhakijalle karenssin

Laitetaas tännekkin muistutus kun meinasi unohtua uusia tämä että ei karenssia pauku. Miksi tämä ei ole 12kk tai jatkuva. Vastaan , siksi koska vain 2kk niin aina joku unohtaa tämän ja työllistetään ihmisiä jotta voivat antaa karenssia työttömälle sekä samalla vastuusta maksetaan virkailijoille kun työtön työllistää heitä. 
Sitten työtön työllistää te-toimistoja, cv-netin ylläpitäjiä sekä karenssia kun tulee sosiaalitoimistoa sekä kelaa työllistetään jne. Jos ei olisi EU:ssa kymmeniä miljoonia työttömiä niin kymmeniltä miljoonilta huipuilta taas loppuisi työt on totuus ja mitäs nämä sitten tekisivät palkkansa eteen.

Työvoimahallinto kannustaa työnhakijaa tekemään verkkoon vapaaehtoisen työnhakuilmoituksen CV-netin. Työttömälle voi tulla yllätyksenä, että työllistymissuunnitelmassa sovitun CV-netin unohtaminen voi tuoda kaksi kuukautta karenssia.

Siis voi helvetti laitetaan tämäkin tieto, siis tämä aivan sairasta, sitten CV netin voi laittaa vaan 2kk kerralla voimaan. Siis tämähän pitäs olla jatkuva koko ajan. Siksi tämä 2kk jotta aina joku unohtaa päivittää cv netin ja karenssia paukkuu.


Lähde : http://www.hs.fi/kotimaa/Vapaaehtoisen+CV-netin+laiminly%C3%B6nti+voi+tuoda+ty%C3%B6nhakijalle+karenssin/a1305545583935 


Lähde : http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/cv-netin-laiminlyonti-voi-tuoda-tyottomalle-karenssin/432040

Hyvinvointi-Suomen elätit

Laitetaan nyt tähän tämä linkki joka puhuttanut monessa paikkaa. Tämä hyvä esimerkki missä toisten ihmisten ajatusten juoksu kulkee.

Yhteiskunnan tukea eivät tarvitse muut kuin lapset ja vanhukset. 


Eli tällä tasolla on entisen kansanedustajan ajatukset sekä nykyisen toimittajan. Turha tässä väittää vastaan koska tiedän elämästäni että tätäkin puoltaa jotkut ihmiset jos käyn väittämään vastaan. Voi jotkut neropatit sanoa vielä että olen seonnut ja sitten on taas hauskaa kaikilla.
 
Eli se lause pitää paikkaa edelleenkin että vastuusta sekä ammattitaidosta maksetaan. Just joo.

Lukekaa kommentteja muilta ja sanotaan että Tukkola on todellisuudesta syrjäytynyt.

Lähde : http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116937-hyvinvointi-suomen-elatit

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesätyöntekijä – ota vuorolistasta valokuva

Tiedoksi tännekkin tämmöinen asia että pitäkää puolianne jotta ei käytetä hyväksi kesätöissä ketään josta tullut jo maantapa koska muuten koko asiasta ei SAK eikä kukaan kirjoittaisi edes jos ihmiset olisi rehellisiä aina. Mutta meitä on moneen lähtöön ja siksi pitää taistella aina eduistaan.


Kesätyöntekijän kannattaa olla tarkkana työvuoroistaan. SAK:n, STTK:n ja Akavan Kesäduunari-infoon on myös tänä kesänä otettu yhteyttä tilanteissa, joissa työvuoroja on peruttu huonon sään vuoksi. Yleisintä työvuorojen peruuttaminen on kahviloissa, terasseilla ja torimyynnissä.

Kesäduunarineuvoja Anna-Sofia Kivi muistuttaa, että työvuorolista tulee laatia vähintään viikko etukäteen ja että sovituista vuoroista on maksettava palkka.

– Sään ja asiakasmäärien vaihtelu kuuluu kesään. Työnantajan ei pidä siirtää riskiä nuorten kannettavaksi. Dokumentoimalla vuorolistan vaikkapa kännykkäkameralla jää todiste siitä, mitä on sovittu. Jos vuoro perutaan viime tipassa tai töistä lähetetään kotiin etuajassa, työntekijällä on oikeus saada palkka sovitusta vuorosta.

Kivi painottaa, että jos vuoro peruuntuu ilman hyväksyttävää syytä, menetettyä palkkaa kannattaa aina tiedustella kirjallisesti.

Toukokuun alussa avatulla Kesäduunari-infolla on ollut kysyntää: palvelu on vastannut jo yli 200 yhteydenottoon. Nuorten lisäksi infosta pyytävät neuvoja vanhemmat ja työnantajat. Neuvoja vastaa maanantaista perjantaihin kello 9–15 numerossa  0800 179 279  ja osoitteessa www.kesaduunari.fi. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi soittaa myös nimettömänä.

Facebookissa keskustelua käydään osoitteessa www.facebook.com/kesaduunari. Kesäduunari-infon logo on ladattavissa osoitteesta www.kesaduunari.fi.

Lisätietoja
Kesäduunarineuvoja Anna-Sofia Kiven haastattelut:
SAK:n kesätiedottaja Katariina Harju,  040 529 9928 
SAK: nuorisosihteeri Tatu Tuomela,  040 534 0577 
STTK: opiskelija- ja nuorisopoliittinen asiantuntija Ulla Hyvönen,  044 777 7089 
Akava: asiantuntija Miika Sahamies,  050 372 8366

 Lähde : http://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/kesatyontekija--ota-vuorolistasta-valokuva-2013-06-24




 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Verottaja aikoo puuttua aikapankkien toimintaan

Tiedoksi : En mie valita näistä vaan haluan sanoa asioihin omankin mielipiteeni sekä laittaa muittenkin kirjoituksia minkälainen yhteiskunta meillä on. Yhteiskunta on sellainen kuin on johtajat, päättäjät sekä vallanhimoiset joita kansan pitäs totella, vai pitääkö sittenkään totella aina ;-)

Verottaja on puuttumassa nopeasti suosiotaan kasvattaneeseen aikapankkitoimintaan. Tavoitteena on kerätä verotuloja netin kautta vaihdetuista työsuoritteista. Harmaan talouden selvitysyksikön mukaan aikapankeissa piilee harmaan talouden riskejä. Aikapankkiaktiivit ovat aikeista ihmeissään.

Lisäys : 
Onko auttamisesta ja talkootöistä tehty liian vaikeita - tai jopa mahdottomia?

Lähde : http://yle.fi/uutiset/onko_auttamisesta_ja_talkootoista_tehty_liian_vaikeita_-_tai_jopa_mahdottomia/6691917

Vastaus : Siis riippuu ihan keneltä kysytään , sitä varten kannattaa tehtä tutkimus sekä selvitys lukeneilla.

Lisäys 2 :  Kaverit sanoi niin lisätään tämäkin. Miksi ihmisten pitäs auttaa toisia kun paljon helpommalla pääsee kun makaa sohvalla sekä nauttii elämästä ja puhuu paskaa sekä sanoo vaikka että on väsynyt sekä kiireitä että niin paljon töitä että harrastuksiin ei ole edes aikaa. Antaa siis muitten auttaa&tehdä niin miksi itse pitäs auttaa toisia jos "voi kuitata" hedelmät.
Aivan unohtui tämäkin vaihtoehto. Tämä selittäjille siis ahkerille erittäin suosittua sekä Suomessahan tämä on erittäin yleistä joitten pitää päteä sekä saada huomiota. Jos joku ei suostu silloin kannattaa haukkua nämä ääliöt töissäkin vaikka esim. olette kaheleita jos ette suostu tekemään ilman palkkaa töitä että menkää hoitoon tai eikö 9€ päivässä mukamas riitä korvaukseksi. Tässä pitää pokeri pitää erittäin hyvin eikä sovellu kuin tietyille persoonille ja luonteenomaaville.
Niin miksi ei makaisi rannalla ja olisi tekemättä mitään vaikka paitsi söisi ja joisi sekä nukkuisi.




Viime vuosina ympäri Suomea levinneet aikapankit ovat herättäneet nyt viranomaisten mielenkiinnon. Suomessa aikapankkeja toimii jo kymmenillä paikkakunnilla ja niiden kautta vaihdetaan jo tuhansia työntunteja vuodessa.

Aikapankkien toiminnasta on valmistunut tuore Harmaan talouden selvitysyksikön raportti ja Verohallinnossa on parhaillaan tekeillä aikapankkien verotusta koskeva ohjeistus.

Naapuriapu verolle? 

 

Tästä alta olevasta lähteestä voi lukea lisää.

Lähde : http://yle.fi/uutiset/verottaja_aikoo_puuttua_aikapankkien_toimintaan/6692800

Nyt nämä touhut on levinneet jo aikapankkitoimintaan. Toisaalta tämähän työllistää virkamiehiä, konsultteja ja muita asiantuntijoita kovasti joten jotain hyvääkin että on palkan eteen töitä sekä vastuuta josta maksetaan sanoi Stalinkin ennen.

Siis onhan se hirveetä jos auttaa naapuria, vanhempia, kaveria tai ketä vaan koska se taas luo väärät työmarkkinat ja vie töitä palkkaa saavilta henkilöiltä sekä huippu bisneksen jotka taas laskuttaa samoista töistä kun toiset tekee työt ilmaiseksi ahneen luonteen vuoksi joita viisaat kutsuu narsisteiksi ketkä auttaa vapaaehtoisesti toisiaan ilman palkkaa laittaen jopa omaakin rahaa tähän. Vai kumminpäin tämä menikään mutta onneksi en ole lukenut viisas joka on viisauden mittari sekä tittelit rankijärjästelmässä.

Nyt moni miettii mitä verotuloilla tehdään, näillä elätetään köyhiä ihmisiä jotta voidaan maksaa näille palkkaa sekä luodaan ostovoimaa samalla että rattaat pyörivät yhteiskunnassa.

Työttömiä nämä aikapankit eivät koske Suomessa koska työttömät eivät saa taas auttaa naapureita, eikä vanhempia eikä ketään. Työtön ei saa tehdä töitä.


Työttömänä työn laatu ratkaisee työttömyysetuuksia saadessa, ei tehdyn työn määrä.

Lapin Kansa kertoo, että työttömän on oltava yllättävän skarppina, jotta saa säilytettyä työttömyysetuutensa. Työtön ei saa välttämättä edes auttaa kaveria.

- Joskus myös normaali naapuriapu voidaan katsoa kielletyksi. Työtön ei saa esimerkiksi pudottaa lumia naapurin katolta, Perälä kertoo Lapin Kansalle.

Mikäli työ- ja elinkeinotoimisto saa ilmoituksen, jossa epäillään työttömän tekevän työtä, toimiston on velvollisuus tutkia tapaus.

Lähde : http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2013050616986694_tb.shtml

Mutta jos työttömälle maksetaan päivässä 9€ kulukorvausta pakkotöihin silloin se saa tehdä töitä kuten nyt yli sadat-tuhannet tekevät auttaen myös ihmisiä kotitöissä sekä kunnissa,valtiolla ja firmoissa samoissa töissä mitä eivät saa tehdä ilmaiseksi koska se on väärin ja rikos.

Olen kirjoittanut että työtön ei saa auttaa edes vanhempiaan vaikka käymässä kaupassa, pesten ikkunoita, luututa mattoja, pyyhkiä pölyjä, imuroida, tehdä ruokaa, ajaa nurmikkoa, tehdä polttopuita, haravoida eikä mitään koska työttömän pitää olla skarppina, jotta saa säilytettyä työttömyysetuutensa eikä syrjäydy yhteiskunnasta.

Se näissä touhuissa on huvittavinta Suomessa että kun uutiset ovat totta olleet jo 20 vuotta Neuvostoliiton romahdettua mutta kun vasta nyt näistä alettu enemmän kirjoittaa sosiaalisessa mediassa. Siis nämä ei ole vitsejä vaan täyttä totta maassa nimeltä Suomi - Finland.

Tiedän että tietty osa kansasta pitää näitä pelleilynä ja sairaina, mutta tietty osa taas pitää näitä viisaina etenkin jos itse hyötyy näistä palkkana ja rakastaa pohjois-koreaa vaikka koska näin työllistetään satojatuhansia varmaan Suomessakin huippu asiantuntijoineen sekä näiden raportteineen ja tutkimuksineen.

Olkaahan varovaisia etenkin työttömät että ette auta kavereita tai naapureita jotta ei karenssia pauku puhumattakaan vanhempia ei työttömien kannatta auttaa edes salaa jos kgb:n salainen tarkkailija ilmoittaa laittomuudesta päämajaan. Ja Suomalaisethan ovat maailmanrehellisin kansa jotka eivät salaa auta ketään vaan noudattavat lakia, sääntöjä aina koska meillä on huippukoulutus tätä varten, maailmanparas.


Muistakaa olla skarppina jotta ette syyllisty rikokseen, 
tästä voidaan rankaista sakoilla tai karenssilla.


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hyvinvointivaltion loppu

Laitetaas tämmöinen teksti tännekkin sekä pääsivulle jakeluun. Kannattaa kommentoida tuolla originaali tekstissä mielipiteistä koska tässä ei saa ja eikä tämä ole itseni kirjoittama. Että näin mietittävää, ensin pitää olla aivot joilla miettii tai voi hanurillakin yrittää.

17.6.2013 12:54 Susanna Kaukinen

Saamistani tykkäyksistä päätellen yllättävän moni ymmärtää, missä mennään ja miksi heilutan leimuavaa kynääni selvästi melkoisen kiukun siivittämänä. Silti on ryhmä, joka parjaa minua siitä, että käytän voimsanoja ja ryhmä, joka levittelee käsiään ja sanoo, että Neuvostoliitto oli, meni, romahti ja hyvä niin.

Niin on. Se on erittäin hyvä. Valitettavasti Neuvostoliitto oli ja meni vain näiden aivopestyjen itseäänvastaanäänestäjien unelmissa. Tosiasiassa se porskuttaa monella taholla ja Suomen kannalta yksi sen vakavimmista nykyaikaisista muodoista on Eurostoliitto.

Nyt lainaan suoraan itseäni viisaampaa, näin puhuu järjen mies, Esko Seppänen, EU:n liittovaltiosta: "Se merkitsee loppua pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, jolta viedään rahoitus."
Jos hetkenkin luulet tietäväsi paremmin, lukaisepas, miten Suomen kansa shanghaijattiin eliitin internationaaliin mukaan:  [Helsingin Sanomissa] ei toimituksen johdon mielestä saanut tuoda esiin tai ainakaan mitenkään korostaa EU-jäsenyyden ja rahaliiton välistä yhteyttä [ettei kansa äänestä EU:ta vastaan].

Meidän johtajamme ovat täydellisen eettisen ja aatteellisen konkurssin tiellä. Olen menettänyt täydellisesti uskoni meidän valtionlaivan kajuutassa vaikuttaviin sekopäihin, joiden elämäntehtäväksi on muodostunut pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja Suomen suvereniteetin murskaaminen pääoman alttarilla Thatcherin jalanjäljissä.

Internetin myötä koko maailma on heräämässä siihen tosiasiaan, että meidän johtajamme todella ovat siirtyneet korporaatioiden leipiin kansanedustuksen sijaan. Jos sinä vielä jaksat uskoa, että meidän eliitillämme on puhtaat jauhot pussissa, elät toisessa todellisuudessa kuin minä.

Elät todellisuudessa, jonka meidän omistajamme ovat työntäneet alamaistensa kurkuista alas koulun penkiltä alkaen, pommittaen tuutin täydeltä viholliskuvaa kansanvaltaa vastaan julkisen ja korporaatio-omisteisen median avulla ja todella ~ käyden informaatiosotaa omia kansalaisiaan vastaan.

Lyhyesti sanoen: meitä kusetetaan ja minulle riittää. Sen takia heitän ärräpäällä, että tilanne on riistäytymässä käsistä ja korruptioeliitti on myymässä viimeisetkin kansanvallan saavutukset pääomalle EU-hankkeen kautta.

Eurostoliitto tulee olemaan samanlainen katastrofi, kuin Itä-Blokin romahtaminen oli siitä kulmasta, että blokin mennessä alas mafiaeliitti puhalsi kaiken yhteisomistuksessa olleen. Tämä sama hanke on meneillään nyt Euroopassa ja meidän edustajamme on varkauden eturivissä.

En voi välttyä näkemästä, että me olemme palaamassa päiviin, jolloin Proudhonin kolkot sanat ~ Omaisuus on varkautta ~ ovat jälleen ajankohtaista maailmantilan kuvaamista. En ole niin unessa, että uskoisin, että sosialismi olisi peruuttamattomasti rikki ja kapitalismi tie valoon ja rakkauteen.
Ei. Ei kertakaikkiaan ei. Bakuninin sanat kaikuvat mielessäni, niiden todenperäisyyttä ei kukaan voi kiistää, joka seuraa nykyisen maailman menoa: We are convinced that liberty without socialism is privilege, injustice; and that socialism without liberty is slavery and brutality.

Maailman pelätyin kansannousu nähtiin 30-luvulla Espanjan niemimaalla, kun anarkistit ottivat hetkeksi vallan. On paljonpuhuvaa, että he saivat vastaansa sekä kapitalistit, fasistit että marxilaiset. Se kertoo karua testamenttia siitä, että tämä hanke oli saatava välittömästi kuriin.

Sekä kapitalisti, fasisiti, että marxilainen lepää harvainvallan ja kansankurittamisen mädällä pohjalla. Todelliset federalisit näkevät asian tasan toisin päin ja ymmärtävät, että niin kauan kuin me annamme johtajiemme viedä meiltä kansalle kuuluvan vallan, niin kauan me olemme alistettuja, niin kauan meiltä viedään kaikki, mikä vaan irti saadaan.

EU-hanke on osa tätä harvainvallan hyökkäystä kansanvaltaa vastaan. Mieti kenen riveissä seisot.

Lähde : http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142810-mista-kiukku-kumpuaa

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Suomi hukkuu sääntöihin - Muistatko hulluimmat tapaukset?



"Sanotaan, että Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy.
Suomessa asia on päinvastoin: kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty."

Suomalainen sääntely ja sääntöjen kuuliainen noudattaminen on taas viime aikoina herättänyt paljon keskustelua.

Toukokuun lopulla Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka Hietalahden kauppahallin asiakkaat kalaruokaa yhdeltä tiskiltä ja liharuokaa toiselta tiskiltä tilanneet eivät saa istua samassa pöydässä.

- Tässä kiteytyy jotain hyvin suomalaista. Mietin, olisinko törmännyt vastaavaan missään muualla. En, kirjoitti Madventures-sarjasta tuttu Riku Rantala, jonka kolumnia on jaettu Facebookissa lähes 30 000 kertaa.

- Miten meistä tuli maailman mittakaavassa poikkeuksellisen neuroottisia? Rantala kysyy.

Tästä alta voi lukea lisää.

Lähde : http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061417153012_uu.shtml?fb_action_ids=617389704947000&fb_action_types=og.recommends&fb_ref=flb_y&fb_source=other_multiline&action_object_map={%22617389704947000%22%3A496246783782404}&action_type_map={%22617389704947000%22%3A%22og.recommends%22}&action_ref_map={%22617389704947000%22%3A%22flb_y%22} 

Tässä keskustelua yhdestä paikkaa - on tämä maa ihana sääntöineen. Oikein Nikolai Causescun unelma.

Lähde : http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=927439

Tämmöinen kirjoitus levinnyt Facebookissa kovasti ja laitetaan tännekkin jatkoon. Siis jos kaikki kertoisi kaikkein idiootimmat tapaukset Suomesta niin pelkästään työelämässä on niin järkyttäviä sääntöjä kuin vaan voi olla että aidan seipäätkin nauraneet näille 30 vuotta ja toiset naamapokerina luo näitä palkkansa eteen että mie olen huippuasiantuntija huippu titteleineen.

En muista mikä oli kilomäärä mutta kun posti oli vieressä niin punnitsin laatikot ja kirjoitin kaikesta ptl-tele, telen tai telecom finland lehteen tästä kun ei pystynyt kukaan laskuissa mikä oli minäkin aamuna firman tai yksikön nimi kun aina ne vaihtui ja kaikki nauroi mahakippurassa.

Eli kerran menin töihin sanotaan klo 5 ja pakkasin auton täyteen tavaraa eli olin töissä klo 5-6 kun pakkasin. Sitten ajoin autolla kohti Savonlinnaan ja asiakasta niin klo 6-8 en ollut töissä koska ajoin autoa eikä yksikään 30 laatikosta painanut vaikka 40kg edes mikrolaatikot. Sitten olin töissä klo 8-15.45 joka on työaikaa asiakkaalla. Ajoin klo 16-18 Lappeenrantaan niin en ollut töissä koska ajoin autoa. Sitten menin toimistolle klo 18 - 20 tai jotain ja olin töissä taas eli sain palkkaa kun en ajanut autoa.

Jatkossa pakkasin kamoja aina isoon pakettiin tai en suostunut koskaan matkustamaan muuten ilman palkkaa etenkään Venäjäle kun hirveesti meni aikaa matkustamiseen ja tekemään töitä vaikka klo 4.00 - 22.00 normaalipäivän kuukausi palkalla klo 8-15.45 joka oli työaika. Kyllä oli semmoista showta ja rahaa kun ei saanut aina matkoista niin sanoin pidän prosentteina sitten vapaana tai ajan klo 8-15.45 mutta töistä ei tule mitään muuten. 

Joka vuosi olikin aina 3-5kk varmaan lomia kun firmalla ei ollut varaa maksaa palkkaa ylitöistä useasti joka kyllä jatkossa jossain vaiheessa muuttui parempaan suuntaan ja johtajat veti järkyttäviä tilejä sekä optioita itselleen sekä Saksan umts kauppoihinkin upposi valtion rahaa järkyttävästi.

Näitä hulluja sääntöjä tulisi niin paljon Suomesta joissa ei jären häivää jos kaikki kertoisi vaikka 10 parasta ja joku tekisi kirjasarjan kaikesta. Tiedän että viisaat eivät ole kohdanneet yhteenkään hulluun sääntöön koskaan.
Pääasia että nämä säännöt Suomessa työllistää karpaattien neroja sekä ajatusten tonavia niin toisella puolella kansaa on hauskaa eikä tarvia mököttää naamakurtussa huippu sääntöjen laatijoitten takia. Facebookissa ja muualla on todella hyviä kommentteja lisää että saa nauraa mahakuralla.

Neuvostoliittoon ei ennen saanut viedä appelsiiniä koska siinä oli siemeniä. Nyt kehumaan systeemiä urakalla valopäät. 

Mistä näitä ammatteja oikein tulee, nuo näyttäisi hienoilta käyntikortissa ;D
http://hauskimmat.com/mista-naita-ammatteja-oikein-tulee/#_ 

"Yleisesti tunnettu totuushan on se että Suomen tittelihässäkkä on peräisin venäläisestä/Neuvostoliittolaisesta rankijärjestelmästä. Rankijärjestelmässä oli sellaisia helmiä kuin 1. luokan todellinen salaneuvos, kollegiasessori, kuvernmentinsihteeri, ja kollegireistraattori."


Pelko on orjamoraalia

Tässä tämmöinen kirjoitus orjamoraalista. Stalinistien vihaava kirjoitus varmaan että ei pidä paikkaansa että Stalin oli huippujohtaja.

Stalinisti on henkilö, joka haluaisi, että kaikilla olisi mahdollisimman kurjaa. Kaiken pitäisi olla yhteiskunnan äärimmäisen tarkassa valvonnassa sekä sääntelyssä. Stalinistin mielestä toisella tavalla ajattelevat pitäisi kaikki ampua kyselemättä.

Stalinistit ihailivat Neuvostoliitoa , koska siellä viljakin kasvoi korkeammaksi. Stalinisteja esiintyi laajemmin 1970-luvulla. Sittemmin kuolivat sukupuuttoon (ei kaikki). Nykyisin Stalinistit ovat fantasiaolentoja, joita lymyilee lähinnä kokoomuslaisten mielikuvituksessa. Kokoomuslaisilla on tapana syytellä stalinismista mm. vihreitä, vaikka nämä ovat jo pitkään olleet tosi asiassa kokoomuksen apupuolue.

Lähde : http://fi.wikipedia.org/wiki/Stalinismi

Sitten kun "karpaattien nerot ja ajatusten tonavat" sanoo että miksi en itse aina kirjoita. Esimerkiksi tätä uutisvirta sivu on linkkejä toisten kirjoituksiin. Samoin on iltalehdet, iltasanomat ja monet monet sivut täynnä. Tiedoksi vaan näille karpaattien neroille ja ajatusten tonaville jos päässä ei kaikki kotona.Facebookissakin jaetaan kirjoituksia, valokuvia juttuja ympärimaailmaa kuten blogeissakin joten ei pitäs hirveesti aivosoluja vaatia ymmärtääkseen tämän.

Ja en voi avata kommentteja tänne koska sairaat ihmiset alkaa sabotoimaan heti ääliö jutuillaan. Sanoi tässä monet että pitäs poliisille tehdä ilmianto mutta olkoon toistaiseksi.

Pelko on orjamoraalia :

Pelko on perseestä, inhimillistä ja vallan varsinainen muoto. Pelko siitä, että sulta menee koti, auto, perhe, lomat ja ihmisoikeudet. Se on pelko siitä, että sulta menee duuni. Pelko on tapa pitää työläinen ruodussa ja se on raippa, jolla orja pannaan kuriin.

Nyt sanon kerettiläisesti ja puhun suomeksi - kyllä mä ymmärrän sinua, kansallissosialisti, mutta älä ny saatana oo tyhmä. Ei se neekeri oo sun vihollinen, vaan tää systeemi, joka vie teiltä molemmilta leivän suusta. Älä luule, että se Suuri Johtaja sut pelastaa. Hitler oli suuri johtaja, samoin Stalin, samoin Obama.

Mikä oli tulos?

Samaa paskaa aamusta iltaan, ihan sama onko sillä johtajalla punainen, sininen, vihreä tai musta ravatti. Koetetaan ny oppia siitä hiton historiasta, että tää koko sakki on samaa roskaa, jonka ainoa agenda on pukea sappaat jalkaan, jolla murjoa sun naamaa.

Tästä alta voi lukea koko kirjoituksen.

Lähde : http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142714-pelko-orjuuttaa

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vitsejä ex-Neuvostoliitosta

Tässä laitan muutamia vitsejä jotta elämä ei ole toisilla liian tylsää. Itse en ole siis näitä keksinyt kun toiset luulee että kaikki mitä lukee on miun kirjoittamia vaikka miten on laitettu lähde tai vastaava viittaus. Tai oikeastaan en minä tiedä onko nämä keksittyjä vitsejä vai totuuksia, pitäs kysyä totuus äärikommunisteilta jotka tietää kaikesta kaiken kuten kokoomus porvaritkin, vitsi vitsi vitsi ;-)

Vitsejä maailman surkuhupaisimmasta yhteiskuntajärjestelmästä, jota kokeiltiin etenkin itänaapurissa monta vuotta.

SUURET JOHTAJAT
Stalinin ajan Moskovan kadulla juoksenteli mies huudellen :
-Koko maailma kärsii yhden miehen takia! Vain yhden miehen!
KGP nappasi heti huutelijan ja kuulustelut aloitettiin.
- Mitä tuli huudeltua kadulla ?, komissaari tivasi.
- Koko maailma kärsii yhden miehen vuoksi ! ,kuullusteltava huusi taas.
- Ketä mahdat tarkoittaa ? ,komissaari kysyi pahanenteisesti.
- Ai ketäkö ? ,ihmetteli mies. - No Hitleriä tietenkin !
- Ahaa... ,komissaari hymyili tyytyväisenä. - Voitte lähteä samantien.
Mies käveli ovelle ja teki lähtöä. Viime hetkellä hän kuitenkin pysähtyi
ja kääntyi katsomaan kuullustelijaa.
- Anteeksi toveri komissaari, mutta... ketähän te itse oikein ajattelitte ?

Breznev oli hurjana vitsinikkareille : - Häpeällistä ! Vitsejä vitsien perään! millainen mielikuvitus tällaista saa aikaan ? Tuokaa yksi vitsinsepittäjä luokseni ! No pian löytyi yksi onneton joka jäi kiinni. Hänet tuotiin Breznevin kotiin. Heti ovella mies hämmästyi Breznevin loisteliasta kotia.
- Mitä hämmästelet ?, kysyi Breznev.
- Tätä yltäkylläisyyttä ja loistoa., vastasi mies.
- Mitäs tästä, 20 vuoden päästä ollaan kommunismissa ja kaikki elävät näin, Breznev sanoi ylpeästi.
- Uusi vitsi, uusi vitsi !!!, riemastui vitsinikkari.

 Joka aamu muuan mies tuli lehtikioskille ja osti Pravdan.
Etusivua vilkaistuaan hän aina heitti lehden roskiin. Myyjä tuli uteliaaksi.
- Anteeksi, hän sanoi eräänä aamuna.
- Te ostatte aina Pravdan mutta heitätte sen pois edes avaamatta sitä. Miksi ihmeessä ?
- Minua kiinnostaa vain etusivu, mies vastasi. - Odotan näet yhtä kuolinilmoitusta.
- Eihän kuolinilmoituksia panna etusivulle, myyjä ihmetteli.
- Tämä pannaan , mies vakuutti.

Nixonin vieraillessa Moskovassa järjestettiin hänen ja Breznevin välillä juoksu kilpailu.
Nixon voitti ja Breznev hävisi.
Seuraavana päivänä Tass tiedotti :
- Eilen pidettiin Kremlissä juoksukilpailu. Toveri Breznev tuli toiseksi.
Nixon oli toiseksi viimeinen.
Samalla vierailulla Nixon katseli aamu seitsemältä kadun vilinää.
Polkupyöriä, jalankulkijoita ja repeämäisillään olevia busseja.
- Keitä nämä ovat ?, kysyi Nixon.
- Neuvostoliiton valtiaita, Kansaa !, Breznev vastasi.
Päivällä yhdentoista aikana kadulla kiisi pitkät letkat mustia autoja.
- Keitä nämä sitten ovat ?, Nixon ihmetteli.
- Meitä, kansan palvelijoita, Breznev vastasi juhlallisesti.

Hrustsev piti puoluekokouksessa kuuluisaa puhettaan, jossa hän paljasti stalinismin
karmeat kasvot.

Joku lähetti kirjallisen kysymyksen nimettömänä :
- Mitä teitte silloin, kun nämä rikokset tapahtuivat ?
Hrustsev katsoi vaiti yleisöään ja sanoi lopulta :
- pyydän tämän kysymyksen lähettäjää nousemaan välittömästi ylös.
Kukaan ei liikahtanutkaan.
- No niin, nyt tiedätte mitä minä silloin tein, Hrustsev totesi.

Breznev tutustui tietokoneisiin ja ihastui. Oitis komennettiin tietokonekeskuksen
tutkia kuinka kaukana kommunismi vielä oli. Tutkijat keräsivät
älyttömän tietomäärän ja syöttivät kaiken mahdollisen tiedon valtaviin
keskustietokoneisiin. Sitten alettiin odottamaan.
Kului päivä, toinenkin, kolmaskin... ja neljäntenä aamuna koneet tulostivat vastauksen.
Printissä luki vain, - 18 KILOMETRIÄ.
Jossakin oli pakko olla virhe, olihan vastaus täysin käsittämätön.
Koko touhu uusittiin, mutta tulos oli tarkalleen sama.
Äkkiä keskuksen vanha talonmies oivalsi vastauksen : - Toverit, ei tässä
mitään virhettä ole. Ihan oikein kone vastaa. Onhan toveri Breznev
sanonut, että jokainen viisivuotissuunnitelma vie meidät askeleen
lähemmäs kommunismia.

Ääniä leipäjonosta Suomessa 2013

”Valtion budjetti on moninkertaistunut 1980-luvulta. Minne raha on kadonnut, kun sitä ei enää riitä köyhimmille?” (Vastaus löytyy Neuvostoliiton historiasta minne ne rahat menee kuten nyt Suomessakin).

Lähde : http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/498026/Aania+leipajonosta 

Nälkä on tuttua – Leipäjonossa kohtaavat huono-osaisimmat 
(Uutinen pitäs olla että leipäjonossa kohtaavat parempi-osaiset, varmaan Neuvostoliitossa eiku eurostoliitossa on tutkittu miksi on leipäjonoja kun rahasta ei ole pulaa vaan kyse on jakamisesta sekä politiikasta)

Lähde : http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194819893900/artikkeli/nalka%20on%20tuttua%20leipajonossa%20kohtaavat%20huono-osaisimmat.html

Laitetaan aamunkevennys vitsi myös Suomesta :

Ajaako Sdp köyhän asiaa?
Se riippuu siitä, mitä köyhän asian ajamisella tarkoitetaan.
- Jos sillä tarkoitetaan sitä, että köyhien henkinen ja aineellinen hyvinvointi paranee, vastaus on EI.
- Jos sillä tarkoitetaan sitä, että köyhät lisääntyvät, vastaus on KYLLÄ.


Kansan suurin onnettomuus oli Leninin syntymä. Toiseksi suurin
onnettomuus oli Leninin kuolema. Silloin näet Stalin nousi valtaan.


 


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Toiset on sairaita ja mitään ei ole tehtävissä

Jotta ei elämä mene liian vakavaksi kaikilla tässä Ismo Alankon uusi biisi joka tuli Tepon kautta miulle.


Tässä yksi totaalinen idiootti tai pitäs sanoa sairas ihminen  ( kuten minä ja kaikki, niin hyvä ihminen mutta ongelmia elämässä) tekstaili että kun kirjoitin svetogorskin busseista sekä junista ohjeita muille että aivan sairasta, tai viisumi hinnoista kerron paljon missäkin maksaa mikäkin vai oliko se edellinen Neuvostoliitto kirjoitus joka ei ole miun tekstiä edes jonka laitoin jakoon.

Samoin satojen tai tuhansien tai satojen tuhansien ihmisten blogit ja kirjoitukset on siis perseestä politiikoista lähtien toisten tai tietyn ryhmät takia sekä kunnan hallinnossa olevat sekä valtiolla olevat myös eri ay-järjestöissä jotka yrittää tehdä tästä yhteikunnasta paremman sekä inhimillisemmän kaikille eikä vaan tietylle osalle ovat mukamas paskoja, sairaita, kusipäitä, tyhmiä jne. (peilikin keksitty josta näkee totuuden).

Toisaalta en voi sille mitään jos laitan joittenkin kirjoituksia jakoon tänne että Stalinistit ja muut eivät hyväksy näitä sekä näkevät kaikessa CCCP sirpit ja vasarat joka loukkaa omaa persettään. Toisaalta samahan oli Neuvostoliitossa että sitä kannatti ne jotka hyötyi siintä ja kansa vihasi kaikkea. Sama oli DDR:ssä.

Jos jotkut ihailee Pohjois-Korean tyyliä en voi sille mitään jotta itse hyödytään toisten avulla.

Laitan uudestaan että monen kannattaisi ottaa lääkitys käyttöön sekä noudattaa ohjeita.

Toisaalta jos ei lääkitys auta kannattaa pukeutua vaikka täksi hahmoksi ja etsiä sitä viisasten kiveä elämään seka apua.

Ajattelu on sallittua myös joskus sanoi edes mennyt Idä-mummoni sekä että älä ole ahne vaan yritä auttaa toisia niin myötä kun vastoin käymisissä vaikka joku auttaminen ei olisi kivaa ja mukavaa ilman rahaa, joskus on vaan autettava vaikka vanhempia vaikka ei olisi mukavaa vaikka ikkunan pesussa tai siivoamisessa. Eihän moni tajua kuin omaa napaansa tuijotetaan vaan on totuus.





Svetogorskista halvalla eteenpäin - voit matkustaa vaikka Vladivostokkiin

Nyt vähän muutakin kuin työaihetta kehiin vaihteluksi jos tästä olisi hyötyä niin ei tarvia aina selittää samoja asioita kysyjille niin alla on linkkejä joista voi olla hyötyä.
Tässä budjettimatkailijoille vähän tietoa, tietysti vaaditaan viisumi ja tässä lisä infoa siintä.





Enso eli Svetogorsk (ven. Светогорск) on kaupunki ja kaupunkikunta Venäjän Leningradin alueen Viipurin piirissä, Suomen vastaisella rajalla. Kaupunkikunnan keskuksena toimiva Enson teollisuuskaupunki sijaitsee Vuoksen varrella aivan Suomen rajan tuntumassa. Ensosta on lähimpään Suomen puolella sijaitsevaa kaupunkiin Imatralle vain seitsemän kilometrin matka. Enson kaupunkikunnan pinta-ala on 411 neliökilometriä. [3]

Toiseen maailmansotaan asti Enso kuului Suomelle ja oli osana vuosina 1920–1939 vahvasti kasvanutta Jääsken kuntaa. Lähes koko Jääski luovutettiin Neuvostoliitolle talvi- ja jatkosotien jälkeen ensin 1940 ja sitten 1944.[4]

Enson ja Imatran välillä toimitaan aktiivisesti muun muassa Imatra–Svetogorsk-kaksoiskaupunkihankkeessa. Enson kautta kulkee Venäjän maantie A-124 ja AntreanImatran välinen rautatie. Rajanylityspiste avattiin yleiselle maantieliikenteelle 2000-luvun alussa. Matkustajaliikennettä rajan yli ei rautateitse kuitenkaan ole.lähde?

Lähde : http://fi.wikipedia.org/wiki/Enso




Voit polkea vaikka polkupyörällä rajan yli sekä laittaa pyörän parkkiin paperitehtaan hotellin vieressä olevaan autoparkkiin sekä voit laittaa autonkin tänne jos et uskalla/halua lähteä eteenpäin autolla, pyörällä on nyt viimoinen hinta 50 ruplaa eli noin 1,25€ yö.

Eilen oli pyöräparkissa viimeksi ja "mummot" vahtii sitä vaikka se ei olisi lukossakaan. Miut ne jo tuntee monet mutta vaihtuvuus myös suuri ollut nyt kahtena vuotena kun välillä sanon että voisiko pyörä olla parituntia vaikka turvassa.

Bussilla pääsee Viipuriin hyvin ja en tiedä uusiahintoja mutta noin 3€ Svetogorsk-Viipuri jos haluaa vaikka päiväretkelle Viipuriin katsomaan Viipurin linnaa tai kuka mitäkin. Paavo Nurmi juoksi Papulan kentällä Viipurissa ME:n jopa.

Bussit lähtee rajalta noin kilometrin päästä "keltaisen kaupan" vierestä.

Tässä on linkkejä valmiina sekä aikatauluja.

http://www.svetogorsk-city.ru/city/turizm/raspisanie/

Tässä Svetogorsk - Pietari - Svetogorsk bussi joka maksoi vuosi sitten noin 9€ muistaakseni suunta. Pietarissa sitten voi liikkua metrolla joka meille suht halpaa eikä aina tarvita hirveesti rahaa jos haluaa matkailla sekä kokea uutta kulttuuria.

Venäjän kielen perusteita kannattaisi opiskella josta on aina hyötyä.

Расписание автобуса № 810. Светогорск - Санкт-Петербург. 2011

РАСПИСАНИЕ МАРШРУТА № 810. С 11 января 2011 года.
Из Светогорска
в Санкт-Петербург
(станция метро Девяткино)
Из Санкт-Петербурга
(станция метро Девяткино)
в Светогорск

04:30

17:00

8:10

21:00









Tässä bussi Svetogorsk - Viipuri - Svetogorsk aikakoja.

Расписание автобуса № 126. Светогорск - Выборг. 2011

РАСПИСАНИЕ МАРШРУТА № 126. C 11 января 2011 года.
Из Светогорска в Выборг
из Выборга в Светогорск

06:00

07:30

09:30

11:50 

13:35

15:40 
16:50 

18:30

08:10

09:30 

11:30 

13:30 

15:15 

17:20 

18:45 

20:20

















Tässä juna-aikatauluja sekä reittejä Karjalan kannakselle.

Lähde : http://www.tutu.ru/spb/07.php

Расписание электричек Светогорск

Есть временные изменения.
Светогорск → Выборг
05:07
ежедневно
Светогорск → Выборг
14:26
ежедневно 



Tässä valokuvia Svetogorskista vähän

Lähde : https://plus.google.com/photos/117866100334408941266/albums/5504447214918656721?banner=pwa

Lähde : https://plus.google.com/photos/117866100334408941266/albums/5596231639515829713?banner=pwa



Työn Neuvostoliitto

Tässä olisi tämmöinen kirjoitus tännekkin jakoon jos/kun kaikki ei lue Facebookkia jne.

Ihminen on sitä varten, että ahkeroi eliitin eteen, joka on hyysäysyhteiskunnan eniten hyysätty ryhmä. 

Hyvän ihmisen määritelmä on, että hän antaa kaikkensa sen eteen, vapaa-aikansa, ajan perheensä kanssa, terveytensä, energiansa ja lopulta koko elämänsä, eliitin hyysäämiseen.
Tämä on hyvä, koska näin meille on opetettu. Jos ajattelet toisin, olet vääräuskoinen ja sinua tulee patistaa paremmaksi. Paremmaksi työntekijäksi, koska eihän eliitti muuten lepää, ellei sen hyysääjät uhraa itseään työn alttarille.

Väärinajattelija kysyy, miksi työtä ei voida automatisoida, miksi turhaa työtä ei voida jättää tekemättä, miksi ihmisen pitää raataa Bangladeshilaisessa tehtaassa, joka romahtaa niskaan, miksi ihmisen pitää joutua Intiassa niin huonoihin työoloihin, että niitä selvitellään polttamalla tehtaita.
Väärinajattelija kysyy, minkä takia eliitin pitää saada niin paljon, että se ei riitä, että muut tekevät 40h, 50h, 60h, 70h, 80h viikossa, miksi mikään ei riitä? Mitä sillä kaikella rahalla edes tekee? Sillä tekee valtaa. Sillä tekee sen vallan, jolla viikosta tehdään 90h, jotta saadaan vielä enemmän rahaa, jotta saadaan vielä enemmän valtaa.

Vai oletko ihan tosissasi, että olet mielummin töissä kuin perheesi kanssa, mielummin ylitöissä kuin landella, mielummin kokouksessa kuin kalassa? Meinaatko tosissaan, että ihminen ei osaa tehdä mitään järkevää ajallaan, jos sitä kaikkea ei käytä töissä?

Vaihtoehtona on vain Neuvostoliitto siellä, Eurostoliitto täällä. Me elämme työn Neuvostoliittoa ja hiki päässä pitää sinun etsiä sitä, joka oikeasti ilman merkittävää ehdollistamista haluaa sen työn sankarin mitalin stalinistieliitin viedessä kaikki hedelmät.

Niin, ihan väärin ajateltu. Mitä jos lukis vaikka Iltistä, jos siellä ois vaikka juttua siitä mitä Katainen on viimeksi sanonut siitä, että työstä ja vastuusta se selkäranka suoristuu. Unohdetaan nyt se, että työ on juuri se, joka sen selän köyryyn painaa. Mitäpä tosiasioista, tehdään niinkuin aina ennenkin, niin ei tarvii pohtia asioita, jotka saattais harmittaa, jos ne erehtyis kyseenalaistamaan.

Jos tää avautuminen tuli jollekulla yllätyksenä, niin mikäpä siinä sitten. Semmosta se elämä on, kun ajattelee oikein, väärin tai oikein väärin. Mun lähtökohta on se, että mä sanon niinkuin näen ja jos se on jollekulle liikaa, niin vastuu jää lukijalle.

Pakko on perseestä. On ajateltava äärimmäiseen väärin, jotta voidaan ymmärtää oikein.

 Tästä alla olevasta linkistä voit lukea lisää

Lähde : http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142554-tyon-neuvostoliitto





SF = Soviet Finland

Totuus on aina kommunismin ensimmäinen uhri.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Suomalaiset tekevät aiempaa vähemmän kotitöitä - Mieti paljon säästät vuodessa tekemällä itse tai teettämällä toisilla

Onneksi näitä huippututkimuksia tehdään niin tyhmätkin näkee johon kuulun tuloksia sekä tietää paljon kotitöitä tehdään nykyään tai siis paljon monet eivät tee koska kaikki voidaan ulkoistaa.

Suomalaiset tekevät aiempaa vähemmän kotitöitä, kertoo Kuluttajatutkimuskeskus. Esimerkiksi vaatehuoltoon ja asiointiin käytettävä aika on vähentynyt. Sen sijaan pikkulasten ja lemmikkien hoitoon käytetään entistä enemmän aikaa. 

Vuonna 2009 kotitaloustuotannon osuus bruttokansantuotteesta nousi 41 prosenttiin, kun virallinen talous supistui. Jos kotitaloudet olisivat ostaneet itse kaikki tuottamansa palvelut, olisi se kasvattanut kotitalouksien kulutusta 53 prosentilla.  

Kotitaloustyön arvon mittana käytetään vastaavaa työtä tekevän palkkaa. Esimerkiksi eläkeläispariskunnat tekivät vuonna 2009 kuukaudessa kotitaloustyötä 3 900 euron arvosta.
Pikkulapsiperheissä lastenhoidon arvo oli 4 600 euroa kuukaudessa ja lähes yhtä korkea se oli vielä kouluikäisten lasten perheissä.

Nyt voidaankin miettiä sekä laskea kuinka paljon ihmiset säästivät vuodessa ketkä pystyi, osasi tai halusi tehdä itse kotitaloustöitä eikä ulkoistanut näitä toiselle jolloin jopa eläkeläispariskunnalta olisi mennyt kuukaudessa 3900€. Näin säästivät selvää rahaa 3900€ x 12kk =  46 800€ vuodessa.

Lapsiperheillä luku on suurempi eli 4600€x12kk = 55200€ vuodessa. Ja nämä luvut on vuodelta 2009 joten nyt pitäs tutkia onko hinnat sekä työn arvo noussut tähän päivään asti.

Toisaalta paljon taas kotitalouksilta menee kuukaudessa rahaa pihatöihin, nurmikon ajoon, aidan hoitoon, tietokone juttuihin, älypuhelimiin ja muuhun. Olisi kiva tietää mikä on työnarvo vaikka näistä oheisista töistä tai saunapuitten tekemisestä.

ÄLYVÄLÄYS : Miksi näitä 4600€/kk tai 3900€/kk töitä ei voisi teettää naapurilla, tutulla, kavereilla ilmaiseksi töitten jälkeen tai vapaa-ajallaan. Yhtä säästöä kun puolimiljoonaa kansasta saa puuhastelua ajankuluksi niin itselle jää enemmän aikaa perhelämään, eläkkeellä nauttimiseen, kuntouttavaan kuntoiluun, vapaa-ajan harrastuksiin jne.

Työttömäthän eivät saakkaan auttaa ketään ilmaiseksi mutta töitä voivat tehdä 9€ päivä korvauksella joka on rahaa sanoo äärikommunistit, kokoomuslaiset sekä ääriliberaalit toiset mutta ei näissäkään ole sabluunaa mistä tämän huomaa kun yhteiskunnassa tai EU:ssa niin sekopää touhua.
Toisaalta voisihan sitä kysyä työssäkäyviltä apua jotta ei kunto rappeudu ja jaksaa tehdä ahkerasti töitä kovalla tempolla sekä älykkyydellään.

Samalla jos naapuri tekisi paljon näitä töitä niin sen itsetunto kohoaisi sekä elämän tarkoitus löytyisi kuten DDR:ssä miljoonilla. Jos ei suostu taas sen voi haukkua kusipääksi että olet kaheli että et auta koska yhteiset nämä talkoot on Suomessa sekä EU:ssakin kunhan vaan itse saa rahaa tililleen toisten avulla.

Sitten voi itse samalla tehdä vaativimmat kotitaloustyöt kuten kahvin keiton sekä leipäpalojen leikkuun&voitelun sekä ruokailun järjestää kun joku vaikka ajaa nurmikkoa ja leikkaa pensas aitaa. Tai pitää alkoholi juomia kylmässä sekä tarjoilla näitä muille joka vastaa taas ravintola alan työntekijää.

Tässä yhdellä kävi siivooja kotona alkuviikosta ja se maksoi mukisematta sille 50€ rahaa. Sitten sen mikroja, verkkoja, autoa pitäs taas muitten katsoa ajankuluksi koska näissä menee vitusti aikaa eli siivoojan työnarvostuksen ja palkan/korvauksen mukaan pitäs maksaa 500€-5000€ mutta nämä eivät ole työtä taas se sanoi.
Mie sanoin niska, selkä, käteni, pikkuvarpaani sekä silmäpulillini on rasittuneet. Se kysyi mistä. Sanoin tästä puhelusta ja läppäs luurin kiinni. Oli soittanut parille muullekkin hah haa myö naurettu että ei olla enää töissä että kysy töistä apureita kotia ja pakota ne lopputilin uhalla tai muuten uhkailemalla.
(Hyvin vähän viritin tätä mutta mistä näitä kaheleita tulee, toisaalta kun ihmiset tottuu ilmaiseen apuun aina ne kuvittelee että ihmiset tykkää tästä kun itse ne voi vetää järkyttäviä rahoja tililleen koko ajan, sanon vieläkin että ilman orjia ja köyhiä ei olisi rikkaita).

Sitten lopuksia kannattaa päteä ja korostaa omaa minää että kaikki diktaattorit herää haudoissaan sekä ajatusten tonavakin ja karpaattien nero joka näyttää olevan liian monen ihanne nykypäivänä jotta oma etu toteutuu.

Tästä alta voi lukea lisää tästä yhteiskuntaa koskettavasta huippututkimuksesta. Paljonkohan tämä tutkimus maksoi palkkoinen ja kaikkine kuluineen ! Mutta hyvästä  kannattaakin maksaa.

Lähde : http://yle.fi/uutiset/suomalaiset_tekevat_aiempaa_vahemman_kotitoita/6684591

Työttömäthän voitas pakottaa tukia vastaan tekemään näitä töitä, muut tekevät töitä palkkaa vastaan jossa puhutaan eri summista sekä määristä. Mutta ei raha ole tärkeintä ja tämän vahvistaa lähes kaikki huippu viisaat kun itse ei tarvitse tehdä tukia vastaan nykyistä työtään vaan siintä saa palkkaa. 

Unohtui että työttämäthän tekeekin jo näitä kotitalouksissa puuhapajojen yms. kautta, hah haa :D


Sitten jos haluaa oikein idioottia leikkiä, kannattaa aina sanoa että muualla on vielä huonommin. Sanoa että miten on Pohjois-Koreassa, Nepalissa, Sudanissa tai muualla asiat.
Siis ei tietenkää pidä sanoa miten hyvin omassa maassa on sadoilla tuhansilla asiat vaan kääntää asiat sinne huonompaan eikä parempaan eli lähellä minne ne rahat menee vaikka valtiolla.
Tässä vaan jäävuoren huippu joka näitä imee, ryöstää tai miksi vaan voi kutsua tililleen. Voi myös kutsua työksikin jos haluaa kun samalla sadat tuhannet saa työstä vain 9€ päiväkorvauksen valtiolla tai 1050€/kk rahan jota kutsuvat nämä karpaattien nerot myös palkaksi jotka itse säätää syteemit ja touhut. €uvostoliitto on hyvä mutta vain tietylle osalle ;-)

Puhdasta kusetustahan tää nykytouhu on

Ei ihmisellä ole merkitystä.
Olet olemassa vain puoluetta varten puolueen sisällä,
aivan kuten kansalainen on olemassa valtiota varten.

Monilta kun kysytään eikö ole töitä, siis eihän pula ole töistä vaan että töistä saisi rahaa kutsutaan sitä sitten palkaksi tai miksi vaan kukakin haluaa. Eihän Neuvostoliitossakaan ja DDR:ssä ollut pulaa töistä vaan rahasta oli pulaa isolla osalla. Ei kaikilla. Ei näihin tarvita edes aivoja joka ei ymmärrä tätä. Toistan vielä että ei kaikkien luonne ole törkeä, hyväksikäyttävä joten he myös saisi rahaa.






maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ostetaan onnea - Vastuun ja vapauden vallankumous ~ koulu

Tyhjyyden voi täyttää tavaralla. Se auttaa aina hetken, mutta tyhjyys palaa varkaan lailla, joka vie jokaiselta esineeltä uutuudenviehätyksensä. Narkkari tarvitsee seuraavan fiksinsä ja rahaa palaa seuraavaan tavaraan, josta hetken euforian jälkeen seuraa taas ostokrapula.

Näen saman addiktion ja krapulan syöksykierteen, katson minne vain. Yhdelle onni on uusi iApple puhelin, jonka avulla ostetaan kärsivän taiteilijan intellektuelli identiteetti, vaikka tosiasiassa ostetaan vain orjuutta muistuttavia työoloja sinne, missä halpamaassa puhelin tällä erää sitten valmistettiinkaan.

Jos rahaa haalitaan vaan rahan takia, ei koko hommassa ole yhtään mitään pointtia. Vaatisit mielummin 6h työpäivää, saisit nukkua pidempään.

200 vuotta sitten sille olisi nauranut aidanseipäätkin, jos olisi vaadittu 8h työpäivää. Sadan vuoden päästä 8h työpäivälle räkättää variksetkin siinä määrin, että pötkähtelevät puiden oksilta varomattomien niskaan. USAssa vaadittiin 1900-luvun alussa 3kk:n kesälomaa, mutta se jäi hiuksenhienosti saamatta. Nykyisin heillä on 2 viikkoa.

Syihin puuttuminen ei tunnu mahdolliselta. Ihmiset on niin aivopestyjä, että ne näkee vaan mikä on pielessä, mutta ei miksi.

Voit toki jakaa tätä tekstiä, jos ajattelet sen auttavan jotain.

Puhdasta kusetustahan tää nykytouhu on.

Tästä alta voit lukea lisää

Lähde : http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142272-ostetaan-onnea

Lähde : http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142279-vastuun-ja-vapauden-vallankumous-koulu




Kaipaan lomaa josta maksetaan hyvin - pitempikin loma kelpaisi

Olen miettinyt apukoulusta asti että miksi lomalla voi saada 5000-20 000€/kk tekemättä mitään.
Miksi ei makseta toimeentulotukea lomalla köyhille vaan näille ajatusten Tonaville ja karpaattien neroille maksetaan rahaa rannalla makaamisesta.

Sitten taas sairaslomalla saa myös rahaa jos ei kehtaa itse pitää itseään kunnossa, eli mitä paskempaan kuntoon laitat itsesi niin siintä palkitaan sitten ja toiset voi päästä jopa eläkkeelle sen takia kun eivät tee mitään kun taas ne jotka kuntoilee jaksavat taas tehdä töitä enemmän kuin toiset niin siintä rangaistaan.

Sitten toiset voi juoda itsensä eläkkeelle niin mitäs järkeä siinäkään on että tästä palkitaan sitten vaikka olisi 30-40 vuotias sekä voi saada enemmän eläkettä juoppona kuin miljoona töissäkävijää. Sitten joku raivoraitis ei pääse ehkä koskaan eläkkeelle joka voi kuntoilla sekä tehdä hirveesti töitä surkealla palkalla jota ei arvosteta yhtään koskaan. Suomeksi käytetään hyväksi näin kilttejä, tunnollisia, rehellisiä ihmisiä mutta mistä näitä sairaita esimiehiä/johtajia/työntekijöitä tulee jotka tykkää kyykytyksestä oma etumielessään!

Ehkä nämä on peruja Neuvostoliitosta josta tultu €uvostoliittoon. Kyllähän ne muurit kaatui DDR:ssäkin joten miksi muureja ei voitas taas tehdä uudestaan €uvostoliitossa. Jos tehtäs maita jossa muurit ei tarvitsi tehdä töitä Kiinassa, Intiassa, Venäjällä josta saadaan halpaa työvoimaa oman eduntakia ja sanotaan että tämä on maan palkkataso että pidä se turpakiinni tulijoita on koko ajan kuten Kiinassa ja muissa väkimäärältään isoissa maissa aina.

On tää ihmiskunta sairas sairaine lakeineen jotka luo sairaat ihmiset omaa etua ajatellen kun orjat ja paskapalkkaiset pitää infrastruktuuria yllä sekä kaikkea.

Tätäkään mikroa en näppäilisi nyt ilman orjatyövoimaa enkä katsoisi TV:tä digiboksin avulla ilman orjia. Miksi sitten toiset saa miljoonia tililleen tai satoja tuhansiakin kuka enemmän kuka vähemmän orjien avulla ja näitä sanotaan viisaiksi. Näitähän pitäs sanoa sairaiksi jären mukaisella logiigalla kuten suuri osa onneksi sanookin jota ei nämä karpaattien nerot tajua koskaan ihan valtionkin tai kunnan touhuissa jos ei mennä yksityis yrityksiin joissa ja käytetään ihmisiä hyväkseen oma etu vaan mielessään että minä minä minä olen niin hyvä että en suostu halvalla tekemään mitään koskaan.

Toisaalta monet viisaat sanoo aina että ei palkka ole tärkein ja raha töistä kun vaan itse saa sitä paljon.

Nyt nuoret on kesätöissä kunnalla 700€/kk palkalla. Toisaalta miksi palkata vaikka 1700€/kk palkalla jos saadaan halvemmalla. Romanialaiset varmaan tekisi 200€/kk palkalla myös töitä EU:ssa ja johtaja voi vieressä vetää 10 000€/kk olemalla lomalla kunnalla 45 päivää vuodessa+18päivää lomarahoilla eli 3kk vuodessa lomalla kuitaten lomasta 30 000€/kk, + sairaslomilla 1-5kk/vuosi lisää josta myös maksetaan hyvin toisille. Samalla kunnassa on 477€/kk toimeentulotuella olevia ja pitää sanoa naamapokerina ei ole rahaa ja pitää saada säästöjä ;-)

Nyt joku karpaattien nero sanoo että voi ottaa 30 000€/kk työn eikä ole pakko tehdä 9€ päivässä töitä. Varmaan nämä nerot sanoo että jos 100 leijonaa ja savannilla on yksi lehmä joka pitäs syödä että viisaat syö sen lehmän ja tyhmät jää ilman ruokaa. Eihän se näin mene vaan ahneet, törkeät paskiaiset syö sen lehmän eivätkä jaa tätä näiden 100 kesken koska ovat niin viisaita omasta mielestään.

Eilen taas yksi nuori sanoi että nää touhut on aivan perseestä ja syvältä ja otti päivän jälkeen paikallisesta puuhapajasta eron ja sanoi ihan sairasta olla orjana sekä kyykytettävänä kun joku vetää järkkytiliä sivussa. Sanoin ei pidä suostua ja kaikkien pitäs tehdä näin ja samalla haukkua koko pajat, kunnat, valtio, firmat totaalisesti pystyyn ja nämä henkilöt jotka näitten takana pitäs mustamaalata loppuelämäksi totaalisesti.




Korruptiosta : 
Kun Suomessa ei ole korruptiota tai maailman vähiten. Katsos täällä valtiolla/kunnissa/firmoissa vedetään rahat palkkana tilille joka laillista tai optioina tai minä vaan lahjoina saadaan ja sallittua sekä tämä ollut maantapa jo vuosikymmeniä.
Monissa maailman maissa palkat on täysin paskoja joten rahat otetaan ns. korruptiona joka taas on laitonta koska näin ihmiset ovat lait tehneet tai päättäneet kenelle sitä rahaa jaetaan ja kuinka isolle määrälle. Ilman paskapalkkaisia touhusta ei tulisi mitään koska jonkun pitää pitää koko infraa pystyssäkin.

Selitän rautakangella. Jos pitäs saada 100 000€ vuodessa rahaa töistä tai miksi tätä kusutaan. Pitää maksaa 100 000/12 = 8333€/kk palkkaa. Mutta jos palkkataso on vain samasta työstä 2000€/kk ei saa kuin 24 000€ vuodessa rahaa tilille ja rahaa pitää tehdä laittomasti sitten kuten vaikka etelä-euroopan maissa tai Venäjällä. Mutta kun virallisesti maksetaan rahaa palkkana tietylle osalle se on laillista kun toinen iso osa saa paskaa palkkaa joka on myös laillista.

Venäläiset sanoneet aina että parempi saada lahjukset suoraan palkkana tilille joka on virallista kuin pimeesti joka on korruptiota ja lahjontaa taas vaikka kyse täysin samasta rahasta. Ihminen tekee lait ja kaiken mikä on laillista ja mikä ei.

Muistan kun -90 luvulla kun rajat aukeni Venäläiset sanoi joka paikassa että Suomihan on hyvä maa että täällä voidaan virallisesti valtion rahoja ryöstää palkkana myös pienemmän nilkitkin kun siellä tätä voi tehdä vain todella suuret nilkit vai miksi näitä pitäs kutsua. Sanoin että näin varastaminen on laillista senkuin korotetaan palkkoja hyvävelien kautta ja ne puhui hyvätoverien avulla sekä saat kaiken muunkin ilmaiseksi että kansa maksaa veroina sekä muina kaiken näin valtiolla sekä kunnissa.

Toisaalta nyt imetty jo -90 luvulta asti niin paljon rahaa palkkoina että joskus tulee seinä tai katto vastaan mutta vielä on imettävää paljon, voidaan myydä kaikki valtion omistavat laitokset pois tai yksityistää jotten hommia piisaa. Miulta turha kysyä onko tässä järkeä koska eihän näitä järellä tehdä vaan ahneudella eli Suomeksi viisaudella.

Ilmaistyö, case study: Iso-Britannian Workfare-ohjelmat

lmaistyö on ollut viime aikoina tapetilla, ja moni näyttää kannattavankin kyseistä pakkotyötä. Suomessa nämä niin sanotut työllistämistoimenpiteet ovat tuttuja - mutta niin muuallakin. Iso-Britannia otti marraskuussa 2011 käyttöön niin sanotun Workfare-ohjelman. Iso-Britannian hallitus ajoi läpi työttömiä koskevan lain, jonka mukaan työttömyyskorvausta saavien tuli osallistua näihin työllistämistoimenpiteisiin. 

Kyseistä lakia puolustettiin mm. sillä, että työttömyyskorvauksen tulisi olla vastikkeellista, työttömät saavat kokemusta, ja kyseinen toiminta ei loppupeleissä ole pakollista koska ihminen voi aina lopettaa päivärahan nostamisen.

Lähde : http://jremes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133236-ilmaistyo-case-study-iso-britannian-workfare-ohjelmat

http://edinburghagainstpoverty.org.uk/

Suomessa kannattaisi ja liimata näitä tarroja tai vastaavia jokaiseen kusetus firmaan, kuntaan tai paikkaan kuten Iso-Britannissa jo tehdään mutta pitäskin tehdä lappu Suomenkielelle jos ei jotkut jo väsäile ajankuluksi. 

Toisaalta ihmisten otsaankin voisi tatuoida "workface" tatuoinnin ketkä puolustelee näitä ja käyttää toisia hyväkseen. Suomessa voisi tatuoida "kusipää" tatuoinnin tai vastaavan. Toisaalta asialla on toinenkin puoliaina että moni näki Stalinin tai Hitlerinkin toimet hyvinä jos itse hyötyi näistä paljon kun miljoonat kärsi. 

Mutta miksi pitää suostua "kyykyttämään ihmisiä" oma etumielessä on myös sairaus ketkä ihmisiä käyttää hyväkseen tai nämä itse sanoo sen viisaudeksi kuten varmaan sadat tuhannet Stalininkin apurit ja hyvätoverit tai hyvävelit joita riittää Suomessakin ihan tarpeeksi.



Loppu huipennus kun yksi puoli tuttu kysyi että asentaisitko hänelle skypen, mesen, virustorjunnan jne. Sanoin miksi et itse asenna koska olet DI ja miulla ei koulutusta atk töihin. Sanoi ei osaa. Sanoin tuleeko mieleen opetella edes.

Vastasi miksi hän opettelisi itse kun aina joku tekee kaiken puolestaan ja nyt lomalla eikä kehtaa viedä töihin tätä jotta joku atk-heppu asentaa töissä tai joku naapurissa oleva apukoulun käynyt 14 vuotias pena vaikka tikkaria vastaan, veisi autonkin töihin että imuroikaa tämä ja vaihtakaa tulpat ajankuluksi.

Sanoin mitäs maksat. Vastasi saat pari olutta sekä hän auttaa myös tekemällä ruokaa miulla keittää kahvit. Sanoin siivoatko asuntoni että voin auttaa tekemällä ruokaa :D. Sanoi miksi et itse siivoa.

Sanoin en osaa ja miekin lasken ruuantekemisen tai kahvinkeiton auttamiseksi. Sanoin niin en osaa enkä  halua opetellakkaan siivoamaan niin loppui juttu siihen sekä haukkui miut hölmöksi että en ole halukas auttamaan kun itse ei ole halukas tekemään mitään eikä tulemaan siivoamaan kotiani, sanoin 2 viikon välein voisit käydä ajakuluksi siivoamassa jotta ammattitaito pysyy hyppysissä. Sanoin vielä että saat pari olutta kun siivoat asuntoni täysin ja ostan 90 centillä xtra lenkin kaupasta vielä huikopalaksi sekä autan vastapalveluksesi vielä keittämällä kahvit sekä keskiviikkona ja lauantaina pääset saunaankin ja voin antaa pyyhkeen myös niin siivoamisen jälkeen saa raikkaan olon.

Naurettu kavereitten kesken että normalna toimintaa. Mistä näitä karpaattien neroja sikiää tähän yhteiskuntaan jatkuvasti vuodesta ja vuodesta toiseen ja näitä vielä arvostetaan töissä kun ovat vitun törkeitä kusettamaan muita.

Eihän korppi korpin silmää noki on totuus.