THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 15. tammikuuta 2018

NYT PALOI KÄÄMIT !! Jumalan siunausta kuntouttavalle työlle

Nostetaas tää tänne taas esiin ja homma etenee tässä kusetuksessa ja kyykytys maassa nimeltä Suomi Finland.

Ping ping eli töitä on kun ei saa orjia kirkossakaan eli alkuun kun 5 vuotta työtön ei suostunut tähän kirkko joutuu etisimää palkkaa saavan työtenkijä,



Tein lisäyksen loppuun, nyt kun monet on vieneet kynttilöitä haudoille niin palkattomat orjat alkaa myös niitä huomenna heti siivoamaan karenssin uhalla pois, näin monilla on fantastinen mieliala kun toisia kyrsii niin paljon että sanat eivät riitä kertomaan v-käyrän määrää.
Tämäkin tarina saa jatkoa myöhemmin miten on fantastista olla Suomalainen.

Tosi tarina miten voi käydä kuka haluaa palkkatyötä ja tämä voi koskea ketä vaan jopa kirkontöissä. Laittaa miettimään että mikä ja ketkätahot tässä kaikessa on takana kun kirkkokin tekee näin. Toisaalta kirkossa "ryöstetään" myös rahaa palkkoina hirveet määrät ja senkuin keksitään titteleitä tai nimikkeitä myös että miten olisi vaikka piispoille maksaa palkkaa ja samalla on ruokaapua sekä kuntouttavaa työtä ilman palkkaa työttömille.

En halua loukata kirkkoa mutta tämä on vaan totuus ollut vuosikymmeniä eli kusetus, kyykytys hyväksikäyttö ja ei tämä koske kuin tiettyä prosenttia mutta sekin on liikaa ja mikä prosentti on arvoitus.

Työtön kuntouttavassa työssä alla kantaa ristiä haudalle jonne monet kirkonmiehet tulee bemareineen ja audineen. Tämä on tätä kehitystä, vmp sanon mie ja aina sanonut vaikka miten rukoilisin.


 
Tässä tämä tositarina (sovimme että laitan tänne jakoon)

Siskonmies toista kesää "kuntouttavassa" työtoiminnassa paikallisen seurakunnan hautausmaalla.

Oli niin pystyvä ja hyvä työmies viimekesänä että pestiä jatkettiin syksyllä vielä kuukaudella ja kehuttiin maasta taivaaseen, tekihän hän kaikkia niitä töitä siellä johon muuten olisi pitänyt oikein palkata joku, ihan uurnahautojen kaivuuta ja havutusta myöten !!

No kehottivat häntä hakemaan samaa työtä oikein palkattuna tänä kesänä..ja Mattihan (nimi muutettu) teki työtä käskettyä...lähetti työhakemuksen aivan ensimmäisten joukussa ellei ensimmäisenä tänä keväänä. Mites luulette käyneen..juu..eipä saanut Matti palkallista työtä ei.!! 

Sensijaan tuli kirje jossa häntä ONNITELTIIN, oli tullut valituksi "kuntouttavaan" työtoimintaan samaan hommaan jota palkallisena haki. Senverran oli hyvä työmies että viimekesäinen 4 tuntia per päivä oli korotettu tänä kesänä 6 tuntiin päivässä !! SAATANA SANON MINÄ !!

JATKOA.
No hommahan jatkui samoin tavoin kuluvan vuoden keväällä, siis kolmas vuosi peräjälkeen, työhakemus sisään hyvissä ajoin ja kutsu (määräys) kuntouttavaan samaan seurakuntaan, samaan työhön.
On jatkunut ilman "kesälomaa" koko vuoden keväästä asti ja huomenaamusta 27.12.2015 samainen Matti menee taas aamusta aikaisin siivoamaan ja keräämään kynttilöitä paitsi haudoilta niin todennäköisesti myös pitkin hautuumaata kun nyt yöllä on ollut kova myrskytuuli. Ensi keväänä Matti tuskin enää menee... tuli mitä tuli. Miehen mitta on täynnä !!

JATKOA LISÄÄ.
Ja tässä koko 4 vuotta jatkuneen hyväksikäytön kertomus :JATKOKERTOMUS.NYT PALOI KÄÄMIT !! 

Tuli sitten tämä kevät ja neljäs vuosi "kuntouttavaa siskonmiehelle !
Mentävähän se oli..karenssin uhalla pakko, kun syödäkin pitää !
Kehoitettiin taas laittamaan hakemus palkattuna kun homma on jo "tuttu" edellisiltä vuosilta niin varmaan nyt lopulta saisi sen homman ihan palkattuna. 


No Matti teki työtä käskettyä, laittoi työhakemuksen.
Hakuaika päättyi 15.3 2016. Paria/kolmea päivää ennen hakuajan päättymistä tuli TE-toimistolta 10.3 päivätty kirje jossa oli päivämäärä ja kelloaika kirjoittamaan TE-toimistoon sopimus kuntouttavasta työtoiminnasta. Siis viisi päivää ennen kuin hakuaika työpaikkaan edes päättyi !!


Ekat päivät Matilla menikin kuntouttavassa sitten "työnjohto tehtävissä" perehdyttäessä uusia työläisiä kun työnjohto oli lomilla tai jotain :D


Että tällaisia "työhönpystymättömiä" nämä "kuntouttavan" työvoimapalvelun piirissä olevat suurin osa ovat.


Lisäys 14.7.2017, viides vuosi menossa mitä kysyin lisää tai saan tietoja ja varmistan vielä nyt pian privaatisti asian muualta Suomesta tämän.
TIEDOKSI että tästä on myös toimittajat tehneet eli LongPlay laajan jutun ja haastatelleet asiasta henkilöä kun annoin tietoja ja oikealla yläkulmassa on se juttu suoraan linkkinä laitettu mutta maksullinen artikkeli, työttömät saa ton jutun ilmaiseksi kun yhteydessä LongPlayhin ja muistelen että oli 500:lle vuosi sitten jaettuna kun kerroin muitakin asioita ilomielin kun oikein kysyttiin ja olin aivan äimä käkenä miulta kysytään, KIITOS ja en kirjoita tänne jaa koskaa kuin totuuksia ja otan itse selvää harrastuksena ja kenenkään nimiä en jaa julkisuuteen koskaan jos näin sovitaan. Siis en tule jakamaan tätä ollaan sovittu tai parille jaoin ja ilmoitin tästä rehellisesti samalla että on 100% työtön jotta sain sähköpostilla sen lähetettyä kun kysyttiin näin ja sai tulostettua sen työkkärissä.

Ensin oli 3kk ja nyt mutta nyt jatkettiin vuoden loppuun. Kyllä hyväälle miehelle töitä riittää !!

Muuta ei puutu kuin PALKALLINEN TYÖ !!


Tässä on LongPlayn toimittajien tekemä laaja juttu, mutta kuten yllä oli työttömät saa tämän ilmaiseksi.


Nyt  sain tiedoin että kun "Matti" ei suostunut enää jatkamaan vaan kirkon pitää etsiä palkka työläinen eikä tietenkään samaa voi palkata takas koska kiitos  5vuotta palkkattomistatöistä kun jotkun vinguttaa visa kortia ja jauhaa paskaa suomeksi jota toiset vielä uskoo, tietysti kaikki ei tee tätä mutta liian monet eli tätä se raha ja valta teettää monille ihan kirkossakin.
Tekee kirkkokin tottakai paljon hyvääkin mutta aina yritetään vetää villaisella kaikki mitä pahaa kirkkokin tekee täysin tarkoituksella :-(


IL: Poliisi aloittaa selvityksen piispa Teemu Laajasalon talousasioista


Elättäkää vaan näitä "kusipäitä" koska itse lähdin tämän takia kirkossa pois jo -80 luvulla koska pelkkää paskaa suomeksi.



Lähde : https://longplay.fi/single/ilmaista-tyota-tarjolla






IL-selvitys: Kirkolla paljon viinaostoksia - arkkipiispan seurueelle vodkaa kello 6.45, Askolalla kosteita lounaita


Lue tästä alta lisää miten kirkolla on alkoholiin ja muuhuun älyttömyyteen rahaa mutta kaikille ei haluta maksaa töistä edes palkkaa. Kai tämä on Jumalan käsky :-/

Vapaamuurareissa jäseninä kymmeniä kirkon työntekijöitä

Vuodelta 2010 : 

Suomen vapaamuurareissa toimii aktiivisesti kymmeniä kirkon työntekijöitä, joista valtaosa on pappeja ja kanttoreja. Määrä on kasvanut merkittävästi kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.


Tässä lopussa tämä juttu vuodelta 2018 siis :

SAIMME VIESTIN myös eräästä Matista, jolle oli käynyt ”erityisen vittumainen tapaus”.
Matti oli töissä hautausmaalla, vinkissä kerrottiin.
Puhelimeen vastaa Matin vaimo Ritva. Hän sanoo, että Matti on
28
nukkumassa, koska on herännyt niin varhain aamulla kuntouttavaan työtoimintaan.
Voisiko hänelle soittaa myöhemmin?
”Niin, katsos kun Matti... hän on niin hirveän ujo. Mä olen tämän meidän perheen äänitorvi.”
Sovitaan, että Matille soitetaan kuitenkin päiväunien jälkeen. Iltapäivällä Matti tuleekin puhelimeen. Hän puhuu hiljaisella äänellä mutta hyvin kohteliaasti. Hän selittää, että kaikesta tästä voi kyllä kertoa, mutta rouva on parempi suustaan ja tottunut puhumaan.
Ja niin luuriin palaa Ritva. Hänelle puhuminen ei ole ongelma. Nopeasti tulee selväksi, että Ritva todellakin seuraa, mitä maassa tapahtuu. Hänen mielestään kiinnostavin ohjelma televisiossa on eduskunnan kyselytunti. Ritva tuntee lain kuntouttavasta työtoiminnasta tarkkaan.
”Jos lähdetään siitä mihin kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu, niin se on tarkoitettu siihen että jos ihmisellä on alkoholiongelma tai muuta, niin sitä kuntoutetaan, jotta se voitaisiin palkata oikeisiin töihin.”
Esimerkiksi Matti ei ole alkoholiongelmainen eikä mikään muukaan ongelmainen. Hän on hiljainen, mutta varsin pidetty ja arvostettu työntekijä.
Alun perin Matti on maatalon poika, ”renkinä” 16-vuotiaasta asti. Hän on tehnyt Ritvan mukaan töitä koko elämänsä, mutta ollut nyt työttömänä viitisen vuotta. Työt vain loppuivat, niin kuin monelta hänen kaltaiseltaan.
Nyt Matti on ollut neljä vuotta seurakunnalla, kuntouttavassa työssä hautausmaalla. Työvuosi alkaa aina pääsiäisenä; silloin jonkun tulee haravoida hautausmaata, ja se joku on Matti.
”Kyllä hän on katkeroitunut jollain tasolla”, Ritva sanoo. ”Se
29
on niin merkillistä, että miksi hän ei kelpaa palkalle, vaikka kauheasti kehutaan. Semmoinen olo tulee, että tässä ollaan b-luokan kansalaisia. Kun mietit, miten pienillä rahoilla meidän pitää tulla toimeen. Ja seurakunnallahan ei ole rahasta puutetta. Se tuntuu niin väärältä, niin väärältä. Minä tiedän, että hän ansaitsisi parempaa kohtelua. Hän on hyvä mies.”
Matti on itse asiassa niin pidetty työntekijä, että häntä ei ainoastaan kiitellä vaan hänen toivotaan jatkavan samoissa palkattomissa tehtävissään.
”Häntä pidetään hyvänä työntekijänä mutta ei palkata! Eikä edes puhuta siitä, että työ jatkuisi. Kun pesti loppuu, niin sanotaan, että sinä olet niin hyvä työmies, ja taputetaan olalle. Ja sitten sanotaan, että muista laittaa työhakemus. Sitä ennen tulee kuitenkin työkkäristä kutsu aktivointisuunnitelmaan! Soitetaan vain, että seurakunta haluaisi jatkaa!”
Viime keväänä Ritva marssi mukaan Matin aktivointisuunnitelman tekoon. Kun tuli puheeksi, että työ hautausmaalla on raskasta, ehdotettiin, että voihan sitä muutakin ottaa. Mutta ne paikat ovat kaukana, matkoistakin tulisi kustannuksia.
”Tämä on niin jumalaton synti! Niin suuri vääryys!”
Aina välillä Ritva kyselee puhelun aikana yksityiskohtia luurin ohi Matilta, joka vastailee taustalla hiljaiseen tyyliinsä. Yhteistä taivalta on takana 30 vuotta.
”Ei toteudu mitkään oikeudet! Ei ole oikeutta työpaikkalääkäriin. Matti on pistetty avustamaan haudankaivussa, täyttämään hautoja ja havuttamaan niitä. Hän on joutunut sinne alas laittamaan tukia.”
Kerran kävi haaveri, ja sen seurauksena silmä tulehtui. Sekin olisi itse pitänyt hoitaa.
30
”Kukaan ei kysy, kukaan ei psykologisesti testaa, kestääkö ihmisten kaali näitä haudankaivuita. Sieltä tulee kalloa ja luun kappaleita! Kukaan ei kysy, kestääkö näiden kaali.”
Tänä vuonna Matti laitettiin pestin aluksi perehdyttämään uusia kausityöntekijöitä tehtäviinsä. Se on Ritvan mukaan täysin lainvastaista.
Ritvakin on työtön. Hän arvelee, että pian hänetkin yritetään laittaa aktivointitoimien piiriin. ”Minuahan ei pistetä.”
Ritva ei muista, koska hän kävi viimeksi kampaajalla. Hän on opettanut tyttärensä leikkaamaan tukkaa. Tyttärellä ja tyttären miehellä on töitä, ja se on niin suuri onni, että Ritvan ääni alkaa väristä. Tyttärellä on myös kaksivuotias poika.

”Hän on se ilo ja riemu tässä elämässä. Toistaiseksi heillä on kaikki hyvin.”


Ei kommentteja: