TÄHÄN ON TULTU
Tammikuun 10. päivänä 1989 aloitti Ruth-koti toimintansa Sri Lankassa. Tuona päivänä tuli kotiimme ensimmäiset kymmenen lasta. Muutamien vuosien kuluessa lapsia oli peräti neljäkymmentä. Nyt kodissamme on 27 tyttöä ja poikaa iältään viidestä vuodesta kaksikymmentävuotiaaseen.
Nykyinen johtajatar Nirmalee Ranasinghe aloitti työnsä lokakuussa 2006.
Ensimmäiset viisi vuotta työskentelimme vuokrataloissa Morantuwassa pääkaupunki Colombosta noin 20 kilometriä etelään.
Uusi oma kolmikerroksinen tiilitalo valmistui 6.7.1993 omalle tontille Dehiwelaan. Näin meidän on hyvä olla - "oma tupa, oma lupa".
Srilankalainen yhteiskunta ei tarjoa orvoille ja hylätyille lapsille mitään turvaa - osa heistä asuu kadulla tänäkin päivänä. Uuden kodin myötä meillä on mahdollisuus tarjota lapsille kodinomainen ympäristö, tilaa leikeille ja harrastuksille ja mikä tärkeintä opiskelulle.
Koulupaikan saaminen Sri Lankassa ei ole itsestään selvyys. Ruth-kodin lapsille on onnistuttu löytämään erinomaiset koulut, suurin osa yksityisiä katollisia kouluja. Olemme lisäksi palkanneet kotiopettajia antamaan tukiopetusta pienissä ryhmissä ja valvomaan läksyjen tekoa. Lapset koulutetaan ammattiin ja je muuttavat pois Ruth-kodista vasta aikuistuttuaan.
Näiden 24 toimintavuoden aikana olemme saaneet kasvatettua ja koulutettua 65 lasta elämään itsenäistä elämää srilankalaisessa yhteiskunnassa.
Lähde : http://www.ruth-koti.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti