Tiedoksi tännekkin.
LISÄYS: Miksi miuta ei auta kukaan atk-hommissa, satelliittitöissä ja muissakaan vaikka siivoiksissa ja kodin hoidossa, haravoinnissa mökillä sekä mattojen tamppauksessa, ikkunan pesussa, nurmikonajossa, pihan hoidossa.
Kerran kun isä kävi neuvomassa miten paneelit laitetaan yhdessä siis helpompi tehdä alkua niin johan narsistit heräs kun jos itse auttaa 10000 tuntia ja oma isä tulee auttaa muutamia tunteja niin syyllistetään kun itse jatkaa loput.
Monet lapsetkin auttaa vanhempiaan, ei kaikki kun yksikin soitti toiselta puolelta Suomea että mitä hän tekee. Sanoin et ole missään tekemisissä kun kaikki on yksipuolista ja toinen puoli lätisee vaan paskaa vuodesta toiseen.
Nytkin yksi sukulainen eläkkeellä auttaa omia lapsia kotitöissä joka normaalia sama kuin ennen olin lapsena varmaan 8 kesää heinätöissä auttamassa ja muissakin sukua.
Yksi kaveri kertoi veljestään että täysi sika ollut aina, tiedän ja nämä pitää muita syyllisinä naurettiin.
Narsistit ei tajua tätä koskaan koska ajattelevat vaan itseään ja omaa hyötyä on totuus.
Pari kaveria auttaneet yhtä johtajaa muutoissa ja ei maksa edes mitään vaan bensarahaa vähän. Haukkuivat tänään sen täydeksi kusipääksi kun on töissä toimitusjohtaja tai vastaaava että sairas paska. Koko ajan kehuu miten on rahaa ja työttömienpajalla vielä käyttää hyväksi muita.
Kaverit luuli että hyö saa rahaa kun se sanoi hän maksaa sitten hyvin muutosta mutta saivatkin vaan bensarahat kun omalla paketti autolla muuttivat jotta toimitusjohtajat ei tarvinnut ottaa muuttoliikkeestä työtenkijöitä joille olisi taas pitänyt maksaa ja siihen olisi ollut varaa.
Eihän se itse tietenkään kantanut mitään. Se luuli että ihmiset tykkää muutella huvikseen toisen tutun tavaroita ja ei kyse lapsista eikä kaverista edes ja olen itse muuttanut monenkin kaverin tavaroita auttamisen ilosta.
Varmaan ihannoi Neuvostoliittoa juteltu. ja täys kaheli. Äärikommari se onkin ne sanoi!
Yli puolella nuorisotyöttömistä taskussa ammattitutkinto:
Oulunsalolainen Sirpa Ahola-Laurila on mukana Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry:n toiminnassa.
Rita Kumpulainen
Oulunsalo Synkeät työttömyysluvut ovat vetäneet ilmeet vakaviksi myös Pohjois-Pohjanmaalla. Etenkin nuorten tilanne on vakava.
Yksi huolestuneista on oulunsalolainen
Sirpa Ahola-Laurila, joka kokee sydämen asiakseen köyhien ja vähäosaisten puolesta puhumisen. Työttömät kuuluvat tähän joukkoon.
Ahola-Laurilan mukaan TE-toimisto saa paljon kritiikkiä. Tällaista
viestiä tulee sekä yrittäjiltä että työttömiltä. Esimerkiksi
nuorisotakuun myötä tulleista uudistuksista ei ole yrittäjien mielestä
informoitu riittävästi. Myös ns. tempputyöllistäminen saa pyyhkeitä.
– On käsittämätöntä, että henkilöitä, joilla ei ole resursseja tehdä
työtä, pidetään itsepintaisesti työnhakijoina. Tämä ei palvele ketään,
vähiten työtöntä itseään, jos hän jää näin oikean, häneen kohdistetun
avun ulkopuolelle, Ahola-Laurila sanoo.
– Tämä on muokannut myös yrittäjien asennetta. Kuulen usein, että
yrittäjä ei halua palkata työtöntä, koska hänet mielletään sohvalla
makaavaksi alkoholistiksi. Kun sanon, että meillä palkkatukea saa myös
ammattiin valmistuneen nuoren palkkaamiseen, yrittäjät ovat oikeasti
hämmästyneet.
Lue lisää paperilehdestä!
Lähde :
http://www.rantalakeus.fi/etusivu/yli_puolella_nuorisoty%C3%B6tt%C3%B6mist%C3%A4_taskussa_ammattitutkinto_6480975.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti