THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Viivytyksettä ja viimeistään

Laitan alkuun uudestaan tämän jos tuntee itsensä toimettomaksi yhteiskunnassa niin voi työllistää näinkin toisia kuten muualla maailmassa jo tehdään. En minä ehdota tätä mutta tämä yksimuoto miljoonista vaan työllistää ihmisiä josta maksetaan palkkaa siten tilille ja voi olla  ylpeä työstään sekä urasta.

Oleskeluyhteiskunnan ehkäisemistä: Roskaaminen työllistää


Laitan tännekkin jakoon tämän jos joku ei lue muuta kautta toimeentulotuesta Saku Timosen kirjoituksesta sosiaalisessa mediassa. On tämä tyhmää kun näistä pitää muitten neuvoa lakimiehiä myöten jotta ihmisiä ei kuseteta josta tullut jo maantapa toisille kun oma napa vaan mielessä.

Tiedoksi että en mie saa mitään toimeentulotukea jos jotkut kertoo vääryyksiään maailmalla niin yleensä jutut on juttuja ja totuus on aivan toinen että työttömille maksetaan sähköt ja kaikki, plää plää tätä neuvostoliiton propaganda paskaa nää mediat ja jutut Suomikin niin täynnä että totuutta ei saisi puhua vaan pitäs paskaa jauhaa kun koko maahajosi niin opit tulleet Suomeen ja tätä kautta EU:hun. Pitäs jutella face to face on totuus yleensäkkin asioista koska joku sanonta, kirjain, asia voidaan käsittää väärin netissä sekä pelle kirjoitukset.

Lukekaa myös tämä 21.5 kerroin jota monet kunnat käyttää vittuillakseen jotta voidaan kiertää kaikki toimeentulotuet. Toiset kunnat taas eivät käytä. Ompa rehellinen maa tämä SOVIET FINLAND "rehellisine ihmisineen" joille oma napa on tärkein on totuus.

Tässä yksi ex-työkaveri jolla oli yli 20v työuraa atk-hommista ja oli pakkotöissä 12kk opettamassa atk:ta jne. sai sen 1050€/kk TES-palkka kylläkin sanoi että haistakoon yhteiskunta VxTTU näistä touhuista. Siis 1050€/kk vaikka on TES-Palkka niin se kattaa kaikki ammatit ja työt vaikka olisi kaksi Yliopistotutkinto kuten yhtäkin yritettiin pakottaa 1050€/kk vahtimestariksi sekä keittelee kahvia herroille. Sanoi myös päin naamaa että nyt tämä kiltteys saa loppua tässä Soviet Finlandiassa että tätä katsottu jo 20 vuotta että vetää vaikka turpaan jos ei muuten voi olla pois ilmaisista töistä. Siis tämän 1050€/kk saa vaikka ei osaa mitään myöskin, ja varmaan vielä mitään osaava nousee työpäälliköksi jatkossa pajalla jos osaa kyykyttää hyvin alaisiaan sekä puhua sontaa palkan eteen naamapokerina.

Siis valtiolla/kunnilla voi samasta työstä saada 1,2,3 tai neljä omenaa riippuen mikä on vaan nimike 10000:sta satuttu arpomaan bingossa. Sekä nimike voi olla eri myös samoissa töissä. Yksikin sanoi että vituttaa koko ikä tehdä vaativia töitä paskimmalla palkalla kun ei mitään mahdollisuutta saada toista nimikettä ja helppoa suojatyötä monellekaan. Ai mutta eihän mistään saa puhua ulospäin jotta kansa ei tiedä totuuksia kuten Neuvostoliitossa ja DDR:ssä ;-)

Laitan tähän sökeröön että kaverin muija sai kenkää töistä ja monet kymmenet koska pyykit pesetetään jatkossa virossa koska toinen EU-maa voi tehdä myös tarjouksen. Nyt EU:n varmaan suunnittelee lakia että Venäjäkin voisi kilpailuttaa työt EU:n maitten kanssa.
Hirvee määrä kuntien/valtion töitä voidaan tehdä sikahalvalla sen jälkeen rajantakana. Kunnan autokalustot sekä valtion voidaan hoitaa rajantakana ja saadaan säästöä, mihin säästöjä tarvitaan moni miettii. No säästöillä voidaan korottaa tiettyjen palkkoja koska pitäähän vastuusta maksaa sekä ideoista sekä saadaan satoja tuhansia työttömiä lisää joita voidaan pakottaa sitten pakkotöihin karenssin uhalla ja täysiä ammattilaisia saadaan näin käytettyä hyväksi halvalla kuten jo nyt tehdään.


KIELTÄYTYKÄÄ AINA PAKKOTÖISTÄ, jos tulee karenssia sitten toimeentulotukeen ja sitten ei ole 21.5 kerrointa ja saa sähköt jne. myös joten tulos on +- nolla lähes vaikka karessia aluksi 2kk 20% niin eikun papereita väsäämään joilla taas työllistetään kunnan paperinpyörittäjiä jotta he voivat nostaa OIKEAA PALKKAA eikä lopu työt näiltä.

Onneksi on näitä huippu kirjoittajia joilla ei virheitä tule kuten meikäläisen pahvipäällä. Mutta yritetään auttaa yhdessä ja laittakaa jakoon tämäkin jos ette ole sosiaalisessa medissa koska tämäkin koskettaa satoja tuhansia Suomalaisia vaikka olisivat töissä kun palkka on Suomeksi perseestä.

Eihän valtiovaltaa kiinnosta nämä asiat vaan omanapa on totuus. Vaikka miulla "ei ole lapsia" niin en halua että tämä maa menisi kaaokseen kuten nyt Kreikat ja monet muut maat.

Niin eikä näihin touhuihin olla päästy vaan yhden tai muutaman henkilön avulla. Kyllä tässä on isoosa kansaa takana jotka pitäs lähettää siperiaan pakkotöihin rakentamaan rautatietä 20 vuodeksi kun päähän eivät saa yksinkertaisi asioita että TÖISTÄ PITÄÄ MAKSAA PALKKAA jotta palkalla tekeekin jotain kuten heille itselle maksetaan ylisuuria palkkoja siksi kun toiset tekee voi sanoa ilmaiseksi töitä.

Neuvo: kannattaa lukea Saku Timosen blogia jossa on todella paljon lakimieheltä neuvoja kun eihän näitä tavan tallaaja muuten tiedä. Itse ja olen aika perillä asioista ja voi laittaa privaviestiä kuten monet laittaakin niin yritän auttaa kun ei tule niitä viestejä sata tuhat määrin miten pitää toimia.

sakutimonen @ Lauantaina, Heinäkuun 13. 2013 

Toimeentulotukihakemusten käsittelyajat ovat monissa kunnissa niin pitkiä, että koko ajan ollaan joko lain rajamailla tai reilusti ulkopuolella. Ongelma korostuu erityisesti näin kesälomien aikaan, mutta ihan samaa tapahtuu myös ympäri vuoden. Katsotaanpa vähän menettelyn lainmukaisuutta.
Perjantaina saapunut hakemus kirjataan saapuneeksi seuraavana maanantaina. Siitä seitsemäntenä arkipäivänä hakemus käsitellään ja tuki maksetaan päätöstä seuraavana kolmantena arkipäivänä. Otetaan ihan esimerkki kuluvasta heinäkuusta:

Hakemus on jätetty perjantaina 5.7. ja se on kirjattu saapuneeksi maanantaina 8.7. Siitä seitsemäs arkipäivä saapumispäivä poislukien on keskiviikko 17.7. Rahat ovat tilillä päätöstä seuraavana kolmantena arkipäivänä eli maanantaina 22.7. Odottavan aika on pitkä ja nälkäisenä odottavan vielä pitempi.

Tässä on lievästi sanottuna keljuilun makua ja rikotaan siinä lakiakin. Hallintolain 18 §:n mukaan asiakirjan katsotaan saapuneen viranomaiselle sinä päivänä, jolloin se on annettu viranomaiselle. Mikään ei siis oikeuta lykkäämään hakemuksen kirjaamista saapuneeksi seuraavaan arkipäivään. Toimeentulotukilain 14a §:n pääsäännön mukaan hakemus on käsiteltävä siten, että asiakkaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ei vaarannu.

Kiireellisisessä tapauksessa hakemus on käsiteltävä samana tai seuraavana arkipäivänä ja tuki on maksettava heti. Vähemmän kiireellisissä tapauksissa hakemus on käsiteltävä viivytyksettä ja viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä ja tuki on maksettava viivytyksettä. Seitsemän arkipäivää hakemuksen käsittelylle on siis ehdoton takaraja eikä mikään automaattinen viivyttelyoikeus. Kolmen päivän odotusaika päätöksenteon ja täytäntöönpanon välillä on myös vastoin lakia, koska se haiskahtaa tahalliselta viivyttelyltä.

Nyt annan neuvon kaikille niille, jotka tietävät joutuvansa turvautumaan toimeentulotukeen myös seuraavan kuukauden aikana. Hakemus kannattaa jättää jo hyvissä ajoin edellisen kuukauden aikana. Toimeentulotukilain 14a §:n 2 momentin mukaan seuraavaa kuukautta koskeva tukipäätös on tehtävä ja pantava täytäntöön kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jos hakemuksen saapumisesta on kulunut enemmän kuin seitsemän arkipäivää.

Katsotaan vielä kalenterista kuluvan vuoden heinä-elokuun vaihde. Hekemus on jätettävä yli seitsemän arkipäivää ennen kuukauden vaihtumista eli viimeistään maanantaina 22.7. Sitä jätettäessä on vaadittava, että se kirjataan välittömästi saapuneeksi. Tällöin hakemus on käsiteltävä vimeistään torstaina 1.8. ja lain nimenomaisen määräyksen mukaan se on pantava täytäntöön samana päivänä kuin se on tehty. Tuo edellisessä kappaleessa korostamani “ja” tarkoittaa juuri sitä.

Jos viranomainen ei noudata lakia, niin sen toiminnasta voi jättää vapaamuotoisen kantelun oikeuskanslerille, eduskunnan oikeusasiamiehelle tai aluehallintovirastolle. Sen voi jättää myös näille kaikille.

Lähde : http://sakutimonen.blogit.fi/viivytyksetta-ja-viimeistaan/#.UeDyTlFHGuE.facebook


Ei kommentteja: