THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ , Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18. "Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". BLOGI AIHEESTA PAKKOTYÖ - TYÖVOIMATOIMISTO http://karenssia.blogspot.fi, tässä linkissä kerätty paljon linkkejä, PAINA TÄSTÄ. Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

"Työttömän on mahdotonta olla tavoitettavissa koko ajan" – TE-toimisto vahvistaa, että kohuttuja tekstiviestikäytäntöjä on nyt tarkennettu

Juuri näin,
TYöttämänä tukien varassa oleva on kuin hirttosilmukassa karenssin uhalla.  Itse käytän Imatralla uimahallin ilmaista pitkäaikaistyöttömän oikeutta joka hyvä eli ilmaiseksi uimahalliin, en ole vaan kertaakaan päässyt juttelemaan työttömän kanssa saunan lauteilla mutta varmala avaan suuni  koska miuta kiinnostaa koko asia yrittää auttaa eikä haukkua työttömiä. Muitten kanssa on juteltu asiasta kyllä asiallisesti.

Pitäs mennä kannustavaan ilmapiiriin eikä syyttävään että vika on työttömissä ja sanktion uhalla eli karenssin uhalla tulet tänne töihin tai hevon paskan kurssille josta ei mitään hyötyä. 

Kun olin ainoassa hevonpaskan CV teko kursilla jossa SpringHousin kouluttaja sanoi heti aamusta saatte karenssin jos ette saa 1kk työkokeilupaikkaa, Meinasin sanoa SUORAAN HAISTA VITTU sinä et niitä karensseja anna vaan te-toimisto, otin netissä mikrolla heti yhteyden tht ry pj. sekunnissa ja siintä yhteys TEM helsinkiin että näin ei ole asia josta mainitsin myös tälle valopää kouluttajalle joka sanoi hän on vaan kouluttaja, mie sanoin mie olen vain työtön ja systeemin orja jolla elätämme näitä jonninjoutavia. 

Kurssihan oli hyvä ja kouluttaja mutta nämä pitäs olla semmoisille joilla ei ole mitään käsitystä mistään eikä tietotaitoja IT:stä kun neuvoin koko ajan muitakin kaikessa vapaaehtoisesti ja sanoin heti kurssin alussa älkää pelätkö karenssia miulla on TEM selvitys menossa jo että kukaan ei saa karenssi takaan sen. Eikä saanutkaan joka hyvä että tuhotaan jonkun elämä. 

Jos ei ole oikeita palkkatöitä sitten ei ole ja Imatralla Tiedonkin konttori kun lakkautettiin sai valtava määrä monoa, Yksi kaveri opiskelee lähihoitajaksi 56 vuotiaana mutta ei sinne vanhusten paskojen juttuun ole monesta missä on nyt työharjoitteluissa vuoden jälkeen. Miulle oli kovaa työtä pelkästään omien vanhempien hoitaminen ja niitten nurkissa/mökillä oleminen vuosia ja ol omakin pinna kireellä monasti (aina) mutta mietin mitä ne antoivat miulle taas elämässä  äitiäkin pesin joskus prkl vanhana ja sanoin tossa on sauna mökillä kun talutin sitä saunaan ja pääs sitten mökin terassille isän kanssa viimoisina vuosina ne oli näille tärkeitä asioita.


"Työttömän on mahdotonta olla tavoitettavissa koko ajan" – TE-toimisto vahvistaa, että kohuttuja tekstiviestikäytäntöjä on nyt tarkennettu



Uudenmaan TE-toimisto aikoo muuttaa käytäntöään siinä, miten työttömille viestitään tekstiviesteillä.
Asiaan liittyvä kaplakka lähti viime viikolla liikkeelle Facebook-päivityksestä(siirryt toiseen palveluun), jossa TE-toimistosta tekstiviestin saanut työnhakija kertoo kokevansa, että työtön ei voi missään sulkea puhelintaan sen pelossa, että työttömyysturva katkeaa. Työnhakijalle tulleessa viestissä ilmoitettiin, että hänen työnhakunsa katkeaa, jos häntä ei tavoiteta.
Lue tästä alta lisää

Lähde : https://yle.fi/uutiset/3-9886927


Ideologinen työtön ja moraalipaniikki


– Tässä on itse tehty 50 vuotta töitä. Suosittelen.
Työtä välttelevän Ossi Nymanin tapaus puhuttaa, kun puhutetaan. Median haastateltaviksi valitaan eläkeläisiä ja haalareihin pukeutuneita, jotta saadaan haluttuja reaktioita. 50 vuoden työuran tehnyt on aloittanut uransa aikana, jolloin palkkatöihin vain mentiin, ja haalareissa kulkeva on todennäköisesti töissä.
Lehdet tekivät ongelman ja lehdet sitä sitkeästi pitävät yllä. Ossin itsensä mukaan toimittaja pani sanoja hänen suuhunsa. Mukaan lähti myös Yle eilisillan A-studiossa. Keskustelemaan oli kutsuttu työttömien valtakunnallisen järjestön TVY:n Jukka Haapakoski sekä Te-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen. Ukkosen rooli tässä Ossigatessa on sellainen, että yhtä hyvin hän voisi olla hyllytetty epäiltynä salassapitovelvollisuuden rikkomisesta. Hän julisti viime viikolla julkisuudessa nimeltä mainiten, että Ossin tuet loppuvat välittömästi. Viranomainen ei voi ryhtyä virkatoimiin pelkän lehtijutun perusteella eikä missään tapauksessa julistaa karenssia nimetylle henkilölle lehdessä. Ossilta itseltään ei vielä eiliseen mennessä oltu pyydetty selvitystä, mutta karenssi oli jo päätetty ja kerrottu julkisesti.

Ja nää ossien ja muitten syyllistämiset työttäminä on täyttä paskaa ja median propaganda paskaa ja miksi ei puututa veronkiertäjiin tai sopeutumiseläkkeens saaviin puhumattakaan valtion&kunnan suojatyöpaikka osastoon joita riittää jossa on aivan eri rahat kyseessä,

Ei tässä muuta ja kyykyttämällä suomi 100 vuotta ei nouse sanon mie











Lähde : Teppo ja monet mediat ja miettikää pahvit


Ei kommentteja: