THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Toimeentulotuki

Monet jopa lukeneet ei tajua että kaikki ei saa toimeentulotukea vaikka tilillä olisi 0€ rahaa koska en jaksa selittää tätä. Sitten jää monilla ainoaksi vaihdoehdoksi alkaa varkaaksi jota hallitus ja äänestäjät haluaa ja sitten ne valittaa miksi on mökkejä varastettu ja nämä ajatusten tonavat ovat työelämässä vielä ja aivan erkaantuneet kaikesta sekä eivät ymmärrä lukea Suomen lakia edes kun googlella selviää asiat hetkessä.

Sitten monet todellakin lähes miljoona sanoo että työttömien tuet on valtavat ja päässä näillä viiraa kun Suomi sai taas varoituksen liian pienistä tuista eu:lta  mutta miten kerrot tämän aivottomille ihmisille.
Sanon uudestaan että viisi lapsinen perhe saa pelkästään lapsilisiä enemmän kun minä esimerkiksi työmarkkinatuen ja asumistuen mutta turha näille miljoonalle Nikolai Causescun kannattajalle ja uus liberaaleille on järkeä puhua. Sitten toiset sanoo hyö maksaa veroja valtavasti, aivan oiken esim. kunnan johtajat joka saa vaikka 10000€/kk rahaa tilille eli palkkaa maksaa paljon veroja kun vieressä toisille ei makseta edes työstä palkkaa kun pitää kunnnan saada säästöjä eikä mistään kerry eläkettä eikä lomia :-/

Nytkin yksi oli saada karenssin kun vahingossa katsoi www.mol.fi viikonloppuna kirjausta että ota yhteyttä ja tarkoituksella tehdään tätä ihmisten kyykyttämistä kuten natsi Saksassa.


Eläminen ei ole etuus, vaan perustavanlaatuinen ihmisoikeus ja tämän oikeuden turvaamiseksi toimeentulotuki on luotu.
Toimeentulotuki takaa ihmisen peruselämään tarvittavia asioita, joista tällä hetkellä toteutuu vain koti, ruoka ja sähkö. Ja tätä elämisen mahdollisuutta Sipilän hallitus aikoo vielä lisää leikata sen sijaan, että korottaisi toimeentulotukea.
Lut tästä alta lisää.
Ei Imatra jää tässäkään jälkeen kuka tietää mitä peli ollut vuosikymmeniä ja eikun oikeaa puoluepassia leimaamaan ja lipi lipi.


Ei kommentteja: