THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulupukki eläkkeelle? - Ostetaan onnea

MUISTUTUS ketkä on joulupukkina maailman rehellisimmässä maassa ja haluavat rahaa itselleen tästä jotta lapset tulevat onnelliseksi.
                             
Pidä huoli, että joulupukkikin saa aikanaan eläkettä. Jos joulupukin palkka ylittää 56,55 euroa, sinun pitää ottaa pukille työeläkevakuutus. Joulupukin kansalaisuudella ja työsuhteen kestolla ei ole merkitystä.


Kun palkkaa joulupukin, on hoidettava samat velvoitteet kuin muissakin kotitalouden tilapäisesti teettämissä töissä. Työnantaja eli joulupukin palkannut henkilö huolehtii vakuuttamisesta. Vakuutuksen voi ottaa mistä tahansa työeläkeyhtiöstä. Jos joulupukki jakaa lahjoja yrittäjänä, hän huolehtii itse vakuutuksestaan.
Lakisääteinen eläkevakuutus antaa turvaa mm. vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalle.

Tässä lisätietoa ja onneksi Suomalaiset on rehellisiä valtion johtoa myöten.


Muista nyt jo ostaa onnea vaikka Jouluksi. 

Ostetaan onnea

Ei kommentteja: