THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

lauantai 14. joulukuuta 2013

13.12.2013 Surullinen uutinen kaikille tätäkin kautta

Eilen sitten oli isän hautajaiset jota en peittele. Kaikki meni kuten pitikin pienessä lähipiirissä ja pappi oli tuttu miulle jo rippikoulu leiriltä sekä isän kaverit oli kirkon työntekijöitä jotka oli läheisiä mm. lapin retkeillä josta puhuttiin paljon myös, tämä kaikki oli isäni toive että vaatimattomasti lepoon saatetaan.

Mutta hyvät ruuat oli jossa äitinkin hautajaisten jälkeen oltiin ja kannoin arkkua serkkuni kanssa sekä isän kaksi todella läheistä kaveria oli myös kantamassa joka oli toive isältäni.

Kyynelten määrä oli valtava miulla ja myös monella muullakin rakkaasta siskostani lähtien.
Tulin kotia sitten ja mietin jäänkö Lappeenrantaan, oli tullut lappu ja lähdin puvut päällä takas vanhempien (kuolleet) autolla pakettia noutamaan. Siellähän olikin uusi kirja suruvalittuneineen kun olin Kambotzassa julkaisu tilaisuudessa jne. eka painoksen aikaan. Kiitos tästä.

Vapaaehtoistöillä pidetään paljon tätä maapallo pystyssä ja Suomeakin sekä isoja tapahtumia sanokoon kuka "narsisti" yms. mitä lystää tähän vastaan.

Nyt en halua kirjoittaa muuta vaan pyhitän kaikki muistoille kunnioittaen kaikkia. Onneksi Suomessa on vielä sananvapaus ja asiat voisivat olla huonomminkin. Elämä jatkuu.

R.I.P  8.12.2013
Martti Juhani Vehkanen







Yleisön pyynnöstä lisään tähän tämän linkin ja musiikkia Teppo Palmroos työttömyydestä



Ei kommentteja: