THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 27. helmikuuta 2014

Miten "työkkäri" on palvellut sinua?

Yhteiskunta tekee voitavansa ihmisten työllistämiseksi. Millaisia kokemuksia sinulla on työvoimaviranomaisten palveluista työntekijänä tai työllistettävänä.

Työ- ja elinkeinotoimistojen palvelukseen käännytään, kun halutaan työtä tai työllistää. Tällä hetkellä puhutaan paljon nuorten työllistämiseen tähtäävästä nuorisotakuusta, mutta kysymys kuuluu toimiiko se.

Tästä alla voi lukea kommentteja sekä kirjoittaakin kokemuksia.

Lähde : http://yle.fi/uutiset/miten_tyokkari_on_palvellut_sinua/6535623?ref=leiki-uu

Siis työttömäthän työllistää te-keskuksen väkeä, tutkijoita, kelaa jne. Jos työmarkkinatuki + 9€  päivä työt lasketaan työllistämiseksi tai 1050€/kk palkkatuki työt niin hoh hoijaa täyttä tilastojen siivoamista tai vaikka korotettu palkkatuki ja niin järkyttäviä juttuja kuulee ympäri Suomea.

Ja muistakaa työtön ei saa tehdä mitään eikä auttaa edes omia vanhempia tai keittää kahvia vaikka kirpputorilla tai pitää hakea sairaslomaa tai tulee karenssia. Ja lumitöitään en suosittele tekemään karenssin uhalla vaikka rivitalossa tai haravoimaan kun kevät tulee.Eikun lääkäriin sanomaan vaikka että käyn kaupassa niin kirjoita sairaslomaa jotta voin auttaa jotain. Urheiluseurojen toimintaan en suosittele myöskään menemään jos joku käräyttää että työtön on voidellut vaikka suksia jollekkin.

Mitäs jos te-keskuksen työntekijät saisi 9€päivä korvauksen niin sitten näitä touhuja voisi puoltaa edes jotenkin mutta toiminta olisi varmaan vielä paskempaa kun eivät hyötyisi rahallisesti sitten.

Orjuuden pilottikaupunki

 "Vastikkeellista eli osallistavaa sosiaaliturvaa suunnitellaan koko ajan, vaikka mitään päätöksiä ei ole tehty. Ministeri Risikon pääsuunnittelijana asiassa toimiva Rauman sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo on jo valmiiksi ilmoittanut, että Rauma haluaa ensimmäisena toteuttaa tämän kokeilun."

"Rauma tosin näkyy nyt suunnittelevan rikosta, vieläpä ihmisoikeusrikosta. Suomen solmimat ihmisoikeussopimukset kieltävät yksiselitteisesti palkattoman pakkotyön. Niitä sopimuksia ei muuteta eikä kierretä yhtä helposti kuin Suomen lakia."

Lue tästä alta lisää mihin täällä Suomessa mennään. Ei jären häivää.

Lähde : http://sakutimonen.com/2014/02/orjuuden-pilottikaupunki/


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin on aina palveltu työkkärissä, ainoa ongelma etteivät ole löytäneet sopivaa työtä

Ari Vehkanen kirjoitti...

Joo samat kokemukset itselläni viime vuosilta. Käydään vaan juttelemassa ja saman juttelut voisi tehdä vaikka r kioskilla tai lähikaupassa.

Toisaalta näin työllistetään te-toimistossa olijoita kun jutellaan kuten kerrankin juttelin tunnin Imatran polkupyörä reiteistä josta virkamies saa palkkaa työttömän avulla ;-)

Ari Vehkanen kirjoitti...

Vielä lisää että yksi tosi mukava nainen oli ja sanoi miksi ne taas siut laittoi tänne kun tunnut tietävän vaikka mitä työlaista ja kaikesta koulutuksista jne.. Sanoin en minä tiedä ja se pyöritti päätä ja sanoin katos tämmöistä osoitetta ja oli koulutus neuvoja, sanoi ei hänkään tiennyt tästä. Sanoin vaan että ainut paikka jossa majoitus ilmainen mutta pitäs lähteä Ruotsiin ja sanoin miun vaikea myydä asuntoa ja monen.

Sanoin ainut paikka minne voin edes mennä jos opiskelisin kun omistus asunto vaikka olen vapaa muuten. En ole tästä läheltä nähnyt yhtään mielenkiintoista koulutusta koskaan itselleni.

http://www.utbnord.se/fi/

Pari täys kyykyttäjää ollut miehissä mutta naiset ymmärtäneet puhetta että ei sitä niin vaan lähdetä yli 50 vuotiaana opiskelemaan tai "luomaan" uraa kun en tykkää Helsingin seudulle muutosta pätkääkään tässä iässä tai muutenkaan. Kiva siellä käydä mutta että asuisi ja täällä asunnon hinnalla sieltä ei saisi varmaan edes autotallia.

Töitähän ne ei saa, siis työtä josta saisi vaikka 3000€/kk palkkaa en ole kuullut kenenkään saavan. Eihän monia vanhempia kiinnosta paskaakaan paskapalkkaiset työt jos on kaikki elämässä hommattuna.

En mie töissä ole koskaan ollut kuin rahan takia, sosiaalista elämää pitää saada muualta.

TÖISSÄ OLLAAN RAHAN TAKIA.