THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Saarna - työttömiltä vietiin 2€ laitos ruokakin pakkotöissä - pakkokuntoutus terveille

Laitetaas tännekkin muutamat kirjoitukset jakoon näistä täysin sairaista touhuista. Pakko todeta taas kerran että jokainen joka on näissä pakkojutuissa kyykyttämässä työttömiä joutaisi hoitoon ja heti.
Eihän ne itse tätä tajua kun saavat näistä palkkaa ja aivot ei pelaa perus asioissa.

Laitoin otsikkoon 2€ koska jostain luin että sen verran laitosruoka annosmaksaa. Jossain työttömät saa ruuan 1,50€ Suomessa tai voi näihin menne vaikka joku tohtori tasonkin neropatti jos on munaa vaan että ei imago kärsi ylpeydelle.

Helsingin kaupunki vie kuntouttavan työtoiminnan tukityöllistetyiltä ruokaedun helmikuun alusta alkaen.

Laskin että jos kaupunginjohtajan palkka n. 200 000€ vuosi niin puhutaan Helsingissä noin 2-3 henkilön palkasta kaikkine kuluineen miksi ei sadat ja sadat pakkotyöläiset saa laitosruokaa joka maksaa 2€ ehkä päivä.

Paljonkohan on kaupungin viina+ruokalaskut vuodessa ketkä saa työstä palkkaa ja matkakulut varmaan enemmän kilometrikorvauksineen, junineen, lentokoneineen kuin 9€ kulukorvaus työttömille ;-)

Ja miksi kaupunki käyttää hyväksi työttömiä töissään joille ei varaa maksaa palkkaa, työttömiä vaan vaihdetaan jotta oma p*rse reikä saa palkan eteen tyydytyksen on totuus. Jos kaupunki tarviaa työntekijää ei tule mieleen maksaa palkkaa HETI kuten toinen saa vieressä palkkaa ja toinen ei saa palkkaa. Todella järkevää eli sairasta.

Lue tästä lisää

Lähde : http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020117992868_uu.shtml

Terve nuori pakkokuntoutukseen

Mikä meidän yhteiskuntaamme vaivaa, kun pakotamme terveet nuoret kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun? Tempputöiden markkinointi alkoi muutama vuosi sitten ja nyt aivopesu on onnistunut siinä määrin, että työntekoa pidetään rakettitieteenä, jota kohti on kuljettava jos joitakin polkuja pitkin.

Aikanaan kaksivuotisiin opintoihin ammattikoulussa lisättiin pakollinen vuosi työharjoittelua perusteluna, että näin nuoret ovat heti valmiita työelämään. Nyt kun työpaikkoja ei riitäkään kaikille, pyritään mitätöimään tuon harjoittelun merkitys.

Kuulemme THT ry:ssä jatkuvasti räikeitä, mielestäni hyväksikäytön merkit täyttäviä esimerkkejä nuorilta (oma lisäys myös vanhemmilta). Eräskin tyttö teki laajennetun harjoittelujaksonsa erään vaateketjun myymälässä liittyen kauppaopiston opintoihin. Valmistuttuaan te-toimisto määräsi hänet samaan liikkeeseen puolen vuoden työharjoitteluun työmarkkinatuella , jossa oli korotusta 9 euroa päivä. Kieltäytymällä harjoittelupaikasta hän olisi joutunut karenssiin. Vaateketjun myymälässä oli heti tehty selväksi, että harjoittelun jälkeen työllistyminen ei onnistu.

Tällaiset ilmaistyöt ovat syöneet rajusti oikeita työpaikkoja aikana, jolloin niitä muutenkin on vähän. Kukapa yrittäjä ei mielellään ottaisi reipasta ammattiin valmistunutta nuorta tekemään palkatta töitä. Jos tätä ilmaisen työntekijän kierrättämisen mahdollisuutta ei olisi, sama yrittäjä joutuisi palkkaamaan jonkun tekemään tuon työn.

Lue tästä lisää

Lähde : http://sirpaaholalaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159759-terve-nuori-pakkokuntoutukseen

Saarna valopäille

Tässä saarna kaikille valopäille jotka hyötyvät työttömien avulla rahallisesti itse.Eihän sairas ihminen voi tehdä töitä vaan terveet tekee näitä pakkotöitä. Sairaat ihmiset on sairaslomalla tai sairaseläkkeellä eikä töissä. Mitvit tätä yhteiskuntaa vaivaa.

https://www.youtube.com/watch?v=T0vM4TfVn2M


Ei kommentteja: