THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Käsitteet sekaisin

Julkisen sektorin työllistämisvelvoite ei tarkoita velvoitetta tarjota palkkatyötä tai edes palkkatuettua työtä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti palkattoman työn tarjoamista työkokeiluna tai kuntouttavana työtoimintana. Palkkaa ei makseta, eläkettä ei kerry eikä työntekijällä ole muitakaan työntekijälle kuuluvia oikeuksia. Hänellä on vain työttömyysetuuden menettämisen uhalla tehostettu velvollisuus tehdä työtä.

Olen ennenkin sanonut, että kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa ei ole mitään muuta kuntouttavaa kuin sen nimi. Kuka tahansa 500 päivää työttömänä ollut voidaan määrätä kuntouttavaan työtoimintaan. Vuoden 2015 alusta siihen voidaan määrätä jo 300 työttömyyspäivän jälkeen.

Kun seuraavan kerran joku poliitikko puhuu työllistämisestä, niin kysykää tarkoittaako hän palkallisen vai palkattoman työn tarjoamista. Jos hän rupeaa kiemurrellen puhumaan julkisen sektorin työllistämisvelvoitteesta ja työmahdollisuuksien tarjoamisesta työttömille, niin hän puhuu palkattomasta pakkotyöstä uskaltamatta sanoa sitä ääneen.

Tästä alta voit lukea lisää kaikesta mistä on kysymys.

Miksi nämä käytössä johtuu narsistesesta luonteesta kun päässä on vain k*sta on totuus. Normaali firma maksaa aina palkkaa alusta asti. Miulle turha lässyttää muuta koskaan koska ihmisiä pitää kunnioittaa ja maksaa palkkaa jos on töitä.

Itse tajusin jo ensimmäisellä luokalla ala-asteella että vanhemmat käy töissä siksi jotta ne saa rahaa elämään. Nykyään ei monet Yliopiston käyneet ja päättäjät ei tajua tätä kun päässä on vaan k*sta. Normaali firma palkkaa töihin jossa on vaikka 4kk koeaika mutta palkkaa alkaa heti ensimmäisenä päivänä juoksemaan kuten itse menin varmaan jo 16 vuotiaana töihin ja sain palkkaa joka minuutilta sekä seuraavat 30 vuottakin. Ei vaadi olla järkeä edes jos ymmärtää asian.

Lähde : http://sakutimonen.com/2014/02/kasitteet-sekaisin/ 

Rauma näyttää esimerkkiä. Hanketta vetää kokoomuslainen, luonnollisesti. Kokoomus on ollut kaikkein aktiivisin orjatyövoiman käyttöön oton puolestapuhuja Suomessa ja vaatinut sitä aktiivisesti. Hankkeella on puolueen vankka tuki ja ministeri Risikko on vain toiminut orjuuspuolueen äänitorvena.

Itse neuvon että ei kokoomuslaisten kanssa kannata olla missään tekemissä koskaan eli noin 12% kansasta. Olkoon mikä muu puolue vaikka mutta näillä on kusta niin paljon päässä ja ajattelevat vain omaa napaa sekä omia etujaan, muutamia poikkeuksia löytyy jotka todella harvassa.

RAUMA ORJIEN AIKAAN


Varoitan vielä kerran että ei tarvia köyhiä loukata ja työttömiä.
Lupaan yrittää auttaa ja sitten on leikit leikitty.

 Suomessa olisi kirveellä töitä ja paljon.
Itse säätäisin lain että kuka käyttää palkattomia töissä ne teloitetaan suoraan tai viedään väkisin etelä-navalle katsomaan omaa napaa 10 vuodeksi.

Ei kommentteja: