THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Helsinkiin on suunnitteilla suurmielenosoitus 25.4.2014 - HALLITUS RYHTYY IHMISKAUPPIAAKSI

Jos sinua sanotaan syrjäytyneeksi osallistu tänne tai muuten vihaat tätä p*skaa Suomessa. Siis te-toimiston väkihän sekä kelan väki osallistuu tänne onnesta kirkuen sekä työttömien pajojen johtajat tietenkin että lisää saatava palkattomia työttömiä kyykytykseen mukaan kun itse voidaan vetää työttömien avulla palkkaa, sekä tietenkin kunnan johto esimiehistä ylöspäin sekä firmat jotka käyttää työttömiä hyväkseen selittämällä p*skaa suomeksi. Politikot on tietenkin ensimmäisenä täällä isolla joukolla tietenkin ;-)

Tästä tilaisuudesta ei sitten saa edes 9€/pv rahaa eli kulukorvauksia eikä mitään joten tiettyjä tahoja tämä ei sitten kiinnosta kun ei saa rahaa eikä voi päteä vallan avulla ja tuskin täällä pääsee kyykyttämään ketään vaan voi saada nenään piankin oletan jos alkaa "leikkimään" idioottia jota nyt monet harrastaa töissään palkkansa eteen ja luulevat itseään viisaaksi jopa.

Miten toiset ihmiset ei ymmärrä kun puhuvat katkeruudesta kun pitäs puhua oikeudenmukaisuudesta. Eikai kukaan tervejärkinen ole katkera jollekkin vaan haluaa oikeudenmukaisuutta ja miten on vaikea toisten ymmärtää näitten kahden asian eroa vaikka miten rautakangesta vääntäisi asian. Ja suurin osa kansasta ei voi periaatteiden vuoksi olla kusettaja ja toisille se on taas elämän tehtävä jotta ego kasvaa sekä löytää elämän näin, vmp ja mistä näitä tulee tänne !

Suomessa tämä kusetus ja ihmisten hyväksikäyttäminen josta itse tai tiettypiiri hyötyy on jo niin maantapa ja ei tämä ole tullut vuodessa vaan vuosikymmenissä. Nyt valopäät taas aamusta klo 8.00 alkoivat ihmisten kyykyttämisen josta itse hyötyvät rahallisesti kun suuri osa kärsii.

Hallitus ryhtyy ihmiskauppiaaksi :
Koska lain mukaan vastikkeellinen raha katsotaan aina palkaksi, Risikko otti onkeensa edellisestä kohusta ja markkinoi tätä hallituksen ihmiskauppaa uusilla nimillä. Ne ovat pelkkää semantiikkaa. Todellisuudessa kyse on edelleen vastikkeellisesta rahasta, eli palkasta. Ydinajatus on edelleen se sama: työtön saa pientä rahaansa vain osallistumalla hänelle määrättyihin töihin. Mikäli työtön ei suostu työskentelemään muutamalla satasella kuussa, häntä rankaistaan vähentämällä hänelle tulevan rahan määrää.

Tästä alta voit lukea lisää.

Lähde : http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/09/hallitus-ryhtyy-ihmiskauppiaaksi.html

Mafianeliitti Suomessa :
Toisin kuin yleensä kuvitellaan, mafia ei ole piskuinen sakki miehiä, joka tehtailee rikoksia. Se ei ole edes puhtaasti rikoksia tekevä organisaatio. Mafia on järjestö, joka ajaa omaa etuaan kaikin keinoin. Mafia toimii millä tahansa alalla, joka tuo sille hyötyä. Mafia on mukana huumekaupassa, asekaupassa, kiristämisessä, prostituutiossa, ja lähes kaikilla teollisuuden aloilla huippumuodista nosturibisnekseen.

Tästä alta voit lukea lisää.

Lähde : http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/01/mafiamentaliteetti-suomessa.html

Mielenosoitus 25.4.2014 Helsingissä :

Samankaltainen, kuin mitä muualla maailmassa on järjestetty jo useasti, vuosien ajan: Mielenosoitus valtion hallintoelimen toimia kohtaan.

Facebookin kautta mainostettavaan tapahtumaan on tällä hetkellä ilmoittautunut 2300 ihmistä ja toinen samanmoinen on ilmoittanut "ehkä" osallistuvansa. Toteutuva määrä liikkunee missä tahansa kourallisen ja tuhansien välillä.

Mistä on kyse?

Kuten muuallakin maailmassa, on suuren joukon intressejä vaikea pukea sanoiksi. Yksinkertaisimmillaan kyse on kyllästymisestä hallintomme nykytoimintaan. Syvemmin syitä löytyy monia: Nykyhallituksen säästötoimet ovat tutkitunkin tiedon valossa käsittämättömiä, eikä edes ulkomaiset riippumattomammat tutkijat ymmärrä Suomen hinkua tiukkaan säästöpolitiikkaan.

Mainos ja video alla tehty.

https://www.facebook.com/photo.php?v=441990079266896&set=o.236036109933028&type=2&theater


Tästä alta voit lukea lisää.

Lähde : http://jonnapurojarvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164677-suurmielenosoitus-suunnitteilla

Lähde : http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=10&id=10245


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan turhia tälläiset mielenosoitukset, kansa haluaa että, köyhät laitetaan kyykkyyn, käykää ihmiset äänestämässä sillä voi vaikuttaa ja vappukin on kohta, kysyn vaan kuinka moni on käynyt perinteisellä työväen juhlapäivänä vappumarssilla, minä olen käynyt lähes joka vappu.

Ari Vehkanen kirjoitti...

Ehdottomasti äänestämään ja tätä sanon aina kaikille kun nukkuvia hirveet määrät. Moni duunarikin äänestää kokoomusta joten siintä vaan ja lopputulos nähty missä tilassa Suomi ja EU.

Äänestämään hopi hopi kaikki ja en minä tänne mielenosoistukseen ole menossa vaan mainostan täällä tätä vaan.

Ja vappumarssille myös porukat.