THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Työttömät lumitöihin 9€ päivä (+työmarkkina tuki) - Vangin palkka 2300 €/kk lumitöistä - tässä selitys

Työttömät lumitöihin :


sakutimonen @ Sunnuntaina, Joulukuun 9. 2012

Keravan kaupunki on ruvennut ojentamaan auttavan kätensä kotona asuville vanhuksille ja poistamaan pihateiltä lumiauran jättämät vallit. Näin positiivisesti asiasta kertoo Yle.
Äkkiä luettuna tämä vaikuttaa erinomaiselta ajatukselta. Moni vanhus tarvitsee tällaista palvelua eikä hintakaan päätä huimaa. Tämä juttu pitää kuitenkin ymmärtää yhteiskuntaan pesiytyneen sairaan ajattelun arkipäiväistämisenä. Sen ajattelun mukaan työttömät joutavat tekemään töitä ilmaiseksi. He jopa voittavat tässä kaupassa, koska näin he välttyvät syrjäytymiseltä.

Jutun mukaan kaupungin työllistämisyksikössä on töissä 40 henkilöä. Tämä on silkkaa hölynpölyä. Eivät nämä 40 henkilöä ole missään oikeissa töissä, vaan he ovat TE-toimiston kaupungille määräämiä orjia. He saavat työstään vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron ruokarahan päivässä. Palvelun saajan lumityöstä maksama kertahinta on kuin pilkkaa tehden yhden työntekijän päivittäisen ruokarahan suuruinen.

Neljäkymmentä rivakkaa lumenkolaajaa ennättää moneen paikkaan yhden päivän aikana. Jokaiselta asiakkaalta laskutetaan yhdeksän euroa ja rahat menevät kaupungin kassaan. Niillä voikin sitten maksaa vaikka työllistämisyksikön päällikölle kuukausipalkkaa. Kaupunki teettää työt ilmaisella työvoimalla, ansaitsee toiminnalla ja saa lisäksi jokaisesta “työllistetystä” 10,09 euroa palkkiota Kelalta. Kaiken huippuna kaupunki vielä ottaa tehdystä työstä kunniankin itselleen ja rehvastelee palvelun tarjoamisella.

Se työntekijä saa vain hikisen paidan, työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä. Ai niin, tietenkin hän saa “mahdollisuuden tehdä tätä työtä”, kuten jutussakin niin positiivisesti ilmaistaan.
En minä vastusta sitä, että kaupunki järjestää ikäihmisille tällaista palvelua. En missään tapauksessa vastusta sitäkään, että työttömät oma-aloitteisesti ja täysin vapaaehtoisesti käyvät ilmaiseksi tai pullakahvia vastaan auttamassa vanhuksia. Minä vastustan ehdottomasti sitä, että kaupunki teettää raskasta työtä ilmaisella työvoimalla.

Jos nyt oikein markkinatalouden kannalta ajetellaan, niin tämä toimintahan suorastaan vääristää kilpailua. Monet pienyritykset ja yksityiset tekevät tällaista työkseen, mutta eihän heillä ole mitään mahdollisutta kilpailla ilmaista työvoimaa käyttävien kanssa.
Miettikääpä, haluaisitteko itse tehdä lumitöitä vähintään neljä tuntia päivässä yhdeksän euron päiväpalkalla ja lahjoittaa varsinaisen työpalkan ja kunnian tekemästänne työstä kaupungille.

Lähde : http://sakutimonen.blogit.fi/tyottomat-lumitoihin/


Työmarkkinatuesta : 

Käteen saa työtön 501€/kk. Suurimmalla osalla on vuokra-asunto, oletetaan että yksin eläjällä yksiö jotta saa täyden asuntotuen kelalta. Vuokra 500€ ja maksimi 80% tukea eli 400€. 

501€ on rahaa josta 100€ menee asuntoon. Puhelimeen 30€/kk. Käteen jää 370€. Sähkölaskun sekä kotivakuutuksen voi laittaa sosiaalitoimistoon sekä ammattiliiton jäsen maksunkin. Näistä voi saada jotain tukea tai jopa kaiken tuen näihin riippuen kunnasta ja omista asioista onko yksineläjä, kaksin, onko lapsia jne. Omassa kunnassa maksetaan 105€/vuosi kotivakuutusta.

Sitten monella on Internetti sekä tv-lupa, Sanotaan 25€/kk internet + 20€/kk tv-lupa. Eli vähennetään nyt 45€ eli 370€ - 45€ tekee 335€/kk. Netti tikun saa joo jotain 10€/kk.

Sitten jos asuu maaseudulla koska ei kaikki asu Helsingissä ja pitää olla oma-auto koska ei kulje bussit kun todella harvoin. Voitte itse kuvitella autokulut jos tiedätte siintä mitään. Mutta jos ostaa bussi lipun sanotaan 60€/kk eli 335€ - 60€ jää rahaa 275€ jälelle. Ei voi ajatella että jokainen pyöräilee 5-20km päähän kauppaan tai kävelee näin kuten itse voin tehdä.  Tämä bussi/junalippu on ajatellen Helsingin seutulaisia näin esimerkkinä jotta voi  käydä edes kylässä ja muuallakin kuin olla kotona.

Että sitten tällä 275€/kk ostat ruokaa, vaatteet ja muut. Moni ei laitakkaan vaatteisin rahaa tai sitten käyvät kirpputorilla josta voi saada todella uusia kuteita ihan muutamilla euroilla, toiset eivät voi imagon takia kävellä edes kirpputorilla. Ja mitäs jos hajoaa vaikka tv tai tietokone. Ainut mahdollisuus on ostaa se osamaksulla ja maksaa pikku hiljaa 20-30€/kk pois tätä ja toivoa että mikään muu ei hajoa. Työttömäthän ei tilaa yleensä lehtiä kotiin vaan lukevat lehdet internetistä. Auton korjaus se kallista onkin vaikka itse osaisi tehdä työt mutta osat maksaa.

Ja sitten jos tekisi mieli lähteä käymään vaikka lapsien luona Helsingissä ja asuu vaikka Lieksassa. Menet bussilla Joensuuhun tai jos pääset jonkun kyydissä. Ostat junalipun niin se voi maksaa vaikka nyt otin summnmutikassa Joensuu-Helsinki-Joensuu torstaille 130€ + bussi kulut. Eli rahaa ei jäänytkään elämiseen oikeastaan mitään etkä ole kerennyt edes istua baarissa jatkuvasti kuten monet provosoivasti sanovat työttömistä kun ovat täysin pihalla kaikesta.

275€ - 130€ junalippu + bussit sanotaan 30€. Rahaa on jälellä 115€/kk ja vielä ei ole ostettu ruokaa edes eikä ryypätty yhtään koska työttömäthän ei muuta teekkään toisten mielestä :D :D :D 

Tässä vähän faktoja monelle, tällä esimerkillä ei ole mitään tekemistä omien asioiden kanssa koska miulla on omistusasunto johon saa myös asuntotuen yms. Joten voisi se lässyttäminen loppua ihmisiltä työttömiä kohtaan jotka aivan pihalla mihin työmarkkinatuki riittää ja mitä sillä saa. Puhumattakaan jos on ottanut karenssin sekä saa alennettua toimeentulotukea eikä suostu orjatöihin koska monella voi asiat olla sen jälkeen vielä huonommin jos joutuu töihin vaikka 50km päähän josta saa työmarkkinatuen + 9€ päiväkorvauksen. Palkkatuki 1050€/kk brutto vaikuttaa moniin tukiin.

Ai mutta eihän työtön saisi käydä missään vaan olla vaan kotona toisten mielestä.

Omia höpinöitä alkuun :

Tämä vanhusten auttaminen voi levitä ympäri Suomea, tietysti mitäs tästä ajattelee pienyrittäjät tai muut jotka eivät voi kilpailla ollenkaan ja joutuvat irtisanomaan työntekijöitään. Tämähän voitas laajentaa kesämökeille niin ei ei tarvita yhtään mökkitalkkariakaan jatkossa, miksi ei myös kuntien vanhustenkodit voitas hoitaa ja työttömillä sekä sairaalatkin sekä terveys keskukset ja mitkä vaan työt ulkoalueen hoidosta atk-töihin asti, puhumattakaan siivouksista sekä autokuljetuksista jne.

Annetaan vaan kenkää porukoilla ja palkataan vaikka samat työntekijät tekemään entisiä töitä jotta ei syrjäydy työmarkkinatuella  kun annetaan +9€ päivä korvausta tai vaikka jopa ruhtinaallinen palkkatuki 1050€/kk palkkana johon ei yksikään kunnan johtaja tai pajajohtaja ole valmis työskentelemään itse esimerkkinä muille. 

Se on varmaan iloinen joka joutuu tulemaan töihin 30km päästä jolloin kulut tulevat olemaan enemmän kuin toi 9€ päivä ja aina surkeemmin menee elämässä vaikka tarkoitus on parantaa elämän laatua.

Keravan kunnalla ei tule mieleenkään että palkkaisi noi lumenluojat töihin vaikka 1600-2200€/kk palkalla jolloin töistä saatavalla palkalla olisi edes vähän hyötyäkin. Kyllä herrat on taas iloisia että heidän palkkaan tämä ei vaikuta kun saavat näin hoidettua työt työttömien avulla sekä vilpittömästi vielä saavat kehut mummoilta itselleen sekä kaupungille. Miksi se 9€/mummo ei mene suoraan työttömälle täysimääräisenä !

Tiedän että päättäjät sanovat ei ole rahaa, mutta jos ne menee peilin eteen eivät näe että heidän palkkoihin ja kuluihin menee hirveet määrät tätä rahaa joka on tietenkin ansaittua kun voidaan tietyn porukan kanssa päättää asioista omaa etua ajatellen.

Vangin palkka 2300 €/kk – tässä selitys

Rikosseuraamuslaitoksen selvityksen mukaan Keravan vankila on maksanut tammikuussa 2011 kahdelle avolaitosvangille palkkaa kyseiset noin 2300 euroa. Lumenauraukseen pystyväinen kaksikko on joutunut ylitöihin lumentulon takia.

–Vankilassa on kuluneen runsaslumisen talven aikana kertynyt kahdelle vangille poikkeuksellisen paljon ylitöitä. Töiden jakaminen on ollut vaikeaa, koska ammattityöhön kykenevien vankien määrä on rajallinen, raportoidaan selvityksessä.

–Lumenauraus on kuitenkin tullut vankilalle huomattavasti halvemmaksi verrattuna siihen, että se olisi teetetty ulkopuolisella.

Lisää voi lukea tästä alta olevasta linkistä.

Lähde : http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110291-vangin-palkka-2300-%E2%82%ACkk-%E2%80%93-tassa-selitys

Kommentteja netistä ilman nimiä  :

- Otsikko voisi olla: " Keravan työttömät pakotetaan tekemään lumitöitä 9e päiväpalkalla, työmarkkinatuen menettämisen uhalla.. "
- Kunta siis teettää työt ilmaiseksi, otaa palkan itselleen ja vie vielä kunniankin vanhusten auttamisesta.
- Siis laskuttaako kaupunki tuon lumityön vanhuksilta? 9 euroa kerta? Johan se laskuttaminen maksaa lähes yhtä paljon kuin yhden kerran lasku? No työllistämistä sekin tosin on, laskuttaminen siis.
- voi hurja, ensin kaupungin aura-autot tutkii mummojen portin, sitten kaupungin työttömät tulevat ja avaavat sen, sitten kaupunki laskuttaa siitä että työttömät siivoavat kaupungin aura-autojen aiheuttaman esteen.... tai siis kaupungin tilaamaan/maksaman aurauspalvelun aiheuttaman esteen. 
- Paljonkohan saa palkkaa kaupungin työllisyysyksikön työnjohtaja Matti Peltonen. Tuskin se on esimerkkinä valmis tekemään omia töitään työmarkkinatuella + 9€ päivä korvauksella tai vaikka 1050€/kk palkkatuella esimerkkinä muille.
- Jos itse menet tekemään vanhuksille tätä lumenluontia ja työvoimatoimisto saa siitä ilmiannon, niin otetaan se raha kokonaan pois ja saat todennäköisesti karenssin koska vanhempia ihmisiä ei saa auttaa vapaaehtoisesti, itselleni kirjattiin että hae sairaslomaa jos autat vanhempia ihmisiä vapaaehtoisesti koska silloin ihminen ei ole "kuulemma" työmarkkinoiden käytettävissä vaikka vuorokaudessa on 24 tuntia ja viikonloputkin olemassa.

Uudestaan Teppo Palmroosin sarjakuva tähän :



Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_stream

Ei kommentteja: