THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Nörtti puhuu asiaa kokouksista&palavereista

Linus Torvaldsin tapaamisesta kertova Muilla mailla -jakso on sellainen, sillä tietokonenero pääsee välillä sanomaan viisaita asioita.
Hänen mielestään esimerkiksi kokoukset ovat työelämässä aivan turhia, tuottamattomia tilanteita, jotka pitäisi lopettaa.

Hän kertoo myös tekevänsä töitä kotona, koska saa siellä parissa tunnissa enemmän aikaan kuin parissa päivässä toimistossa. Kotona kukaan ei häiritse eikä tarvitse olla sosiaalinen.

Lähde : http://www.iltalehti.fi/teevee/200702045657684_tv.shtml
 
Itse olen täysin samaa mieltä, työelämässä juteltiin että ehkä noin 90% on joutavaa paskaa palavereissa ja kokouksissa.  Tämäkin liittyy minkälaisista töistä kyse! Työlliistäähän se tiettyjä kovapalkkaisia ihmisiä kun palaverit aloitetaan ensin juomalla kahvia sekä syömällä sämpylä firman piikkiin tietenkin jotta ei tarvitse tehdä töitä. 

Sitten saatiin yhteen aikaan olla pois näistä koska ne oli töistä pois kun työt kasautu jatkuvasti jonnin joutavista tilaisuuksista. Luit oikein eli emme laskeneet näitä kokouksia/palavereita työnteoksi vaan kunhan istuttiin ja kuunneltiin lässyn lässyä ja parhaat ei hermoja omaavat nukahtakin välillä kun monet pureskelimme jopa oman kielemmekin poikki huomaamatta.

Monethan sanoi avoimesti että ei heitä työntekeminen kiinnosta vaan istuvat vaan kokouksissa ja keksivät aina uusia kokouksia. Luit oikein eli isotkin päälliköt ja johtajat kun naurettiin yhdessä miksi ei voisi puhua suoraan totuutta asiosta. Taisin tästäkin aiheesta kirjoittaa mutta tämä nyt tuli vaan aiheeksi äsken YLE:llä kun moni kommentoi että pitäs lisätä 2 tuntia työaikaa viikossa.

Etenkin osapäiväiset matalapakkaiset ovat tästä innoissaan koska palkka pysyy samana eli 600-1200€/kk brutto olevat.
Toiset voi pelata pasianssia tai olla Facebookissa riippuen tehtävistä jotka hankkii vaikka 10 000€/kk joten se kahden tunnin työajan lisäys täyttä teeskentelyä. Tietty osa taas tekee nytkin niin paljon ylitöitä joista eivät saa edes ylityökorvauksia. 

Matalapalkka alat kärsivät tässäkin koska ne joutuu aina tekemään työtä töissä vuodesta toiseen normaali tiukilla pausseilla esim. 12min kahvitunti, 30min ruoka aika, on tehtaita ja hommia jossa hihnalla, kassat, siivoojat ja monet työt joissa ei voi olla vaikka viikkoa tekemättä mitään. Kuten  taas monissa töissä voi olla näin jopa kuukausiakin että juodaan kahvia ja jutellaan sontaa töissä tai mennään ottamaan aurinkoa. Ja joku miettii ei pidän paikkaansa, mie sanon etsi elämä ja aukaise silmät koska et näe näitä kuten tietyissä hommissa näet vaikka mitä ja laajalti koko kusetuksesta.

Ekinä ei kyllä päästä siihen että kaikki olisi tyytyväisiä koska ihminen on ahne paskiainen. Toisille ei riitä mikään rahamäärä ja materiaali koskaan. Aina pitää saada lisää ja lisää ja silti valitetaan että vaikka palkka olisi 897 990€/vuodessa + muut edut että pitäs saada palkan korotus kun sadat tuhannet tekee töitä työmarkkinatuella+9€ päiväkorvauksella tai 1000-1800€/kk bruttopalkalla nytkin.

Mutta on olemassa järkeviäkin palavereita jotka voi kestää jopa päivän tai viikonkin, mutta kyse onkin että täysin turhia on suurin osa. Tietysti toiset puolustaa että ei ole totta kun oma palli kyseessä että saa paskanjauhamisesta palkkaa tekemällä oikeita töitä.




KIITOS KAIKILLE että jopa 20 000 lukijan raja meni rikki

Ja suuri kiitos kaikille, tätä blogia on katsonut jo hämmästyttävästi jo yli 20 000 ihmistä kun oma tavoite oli että olen tyytyväinen, jos edes yksi lukija nauroi, itki tai kirosi helvetisti ja polki jalkaa maahan huutaen, että OLET VÄÄRÄSSÄ. Ja väärässähän minä olenkin aina enkä väitäkkään sitä jos siltä tuntuu. Ei paljon tässä iässä enää loksauta mikään kommentti yhtään, ainoastaan verenpaine kohoaa tappiin.

Olen joutunut ottamaan anonymous kommentit pois häiriköinnin takia. Mutta Facebookissa voi keskustella näistä sekä oikealla on linkkejä myös eri blogeihin.

Pitää miettiä tarkkaan anonymous kommentointia joskus mutta ei varmaan tänä vuonna ainaskaan. Kaverini laittaa näille häiriköille tai härikölle 100-0 takas heti kuten jossain tekstissä on tehty pyynnöstäni. Kiitos vielä kerran vaikka en osaa kielioppia, yhdyssanoja enkä mitään jos sanotaan suoraan ja kunhan lätisen tekstiä mitä päähän tulee.Thanks.











Ei kommentteja: