Laitetaas tämmöinen kirjoitus tähän
Tältä tuntuu olla köyhä :
Työttömäksi jäänyt perusti yrityksen, joka toi toivon mutta vei leivän.
VAIN Emilia Kukkalalla ja parilla muulla oli jotakin järjellistä sanottavaa!
Ajankohtaisen kakkosen teemailta 27.11.
pysyi yhtä kaukana itse
asiasta kuin pelkäsinkin. Piti puhua "syrjäytymisestä", mutta
köyhyydestä ei saanut puhua, eikä siitä, mistä se johtuu. Viittaukset
ongelmien alkusyihin ohitettiin täysin. Sitä kelaa ei kukaan uskaltanut
lähteä purkamaan, vaikka sitä yritin tarjota ja yritti pari muutakin
keskustelijaa.
Enimmäkseen lässytettiin, että työ miehen tiellä pitää ja kaikki työ on arvokasta. Esimerkiksi se sivuutettiin täysin, että silloin siitä varmaan pitäisi maksaakin jotain. Sitä paitsi, kaikki työ ei ole arvokasta. Yhteisölle hyödyllinen työ on. Osa on suorastaan vahingollista.
Tässä alla linkki toimittaja Emilia Kukkalan kirjoutukseen joka oli itse kovasti äänessä myös ohjelmassa minkä pystyi.
Lähde : http://pantterin.blogspot.fi/2012/11/kuka-elaa-ja-kenen-kustannuksella.html
Tältä tuntuu olla köyhä :
Työttömäksi jäänyt perusti yrityksen, joka toi toivon mutta vei leivän.
Lähde : http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talta-tuntuu-olla-koyha?ref=top
Laitetaan tähän nostatusta tähän artikkeliin joka nostaa mielipiteitä, eihän puupäät tajua mistään mitään joka huomattiin tiistain ajakohtaisen kakkosen ohjelmassa. Monet on täysin viraantuneet kaikesta ja mikä huomioitavaa ne ovat vielä rikkaita ja päättävässä asemassa vielä.
VAIN Emilia Kukkalalla ja parilla muulla oli jotakin järjellistä sanottavaa!
Kiitos siitäkin vähästä!
Kuka elää ja kenen kustannuksella :
Enimmäkseen lässytettiin, että työ miehen tiellä pitää ja kaikki työ on arvokasta. Esimerkiksi se sivuutettiin täysin, että silloin siitä varmaan pitäisi maksaakin jotain. Sitä paitsi, kaikki työ ei ole arvokasta. Yhteisölle hyödyllinen työ on. Osa on suorastaan vahingollista.
Tässä alla linkki toimittaja Emilia Kukkalan kirjoutukseen joka oli itse kovasti äänessä myös ohjelmassa minkä pystyi.
Lähde : http://pantterin.blogspot.fi/2012/11/kuka-elaa-ja-kenen-kustannuksella.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti