THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Haaste kansanedustajille - työttömyyssimulaatio

TV1 alkaa klo 10:55 suora lähetys Senaatintorilta, kuulin huhun papukaijalta että etenkin kaikki kokkarit ja uusliberaalit ympäri suomea on tulossa miekkariin myös. 




Monet on sanoneet miksi yli 100 kansanedustajaa äänesti näin, kiitos koska monet ei ole jatkossa enää monissa urheiluseuroissa ja muussakaan vapaaehtoistöissä jossa kansanedustajat on aktiivisia ja Lappeenrannasta kun olen kotoisin niin monet nauraa vaan että sitä saa mitä tilaa sekä myös muualla suomessa sama systeemi että tehkää jatkossa itse talkoita ja muita vapaaehtoistöitä ajatusten tonavat itse muiden kanssa. 

Yksi sanoi että alkaakohan esimiehet&päälliköt katsomaan ihmisten salaisia puhelimen tekstiviestejä töissä kun viestit on lähetty viikonloppuisin omasta salaisesta puhelimesta kun monet auttaneet elämässä mielisairaitakin tai vähän pöpejä elämässä jotka sekoilee.  Yhteiskunta on sairas ja monet ei halua moniin työpaikkoihin koskaan kun tietää minkälaisia on esimiehet & johtajat yläpuolella vaan lähtevät mieluummin karkuun nopeasti.

Työpaikoista, nytkin on työpaikkoja auki vaikka omassa maakunnassa mutta monet ei hae edes kaikkiin töihin esim. tietohallintoon, sihteereiksi, hitsaajiksi jne. koska monista työpaikoista pitäs ensin savustaa muutamia ihmisiä pois esimies&johtotöistään ja monet työntekijät etsii jatkuvasti uutta työpaikkaa töissään vuodesta toiseen, hah haa tuliko yllätyksenä tämäkin.

Laitan tämmöisen jutun jakoon tänne jotta tämäkin saisi paljon lukijoita sivujeni kautta ja tätä on jaettu monissa facebook työttömien tms. ryhmissä myös. 

Kyllä on suomeksi perseestä ja syvältä ajatusmaailma ihmisillä jotka kannattaa aktivointimallia ja monet on aivan kuutamolla mistä on oikeasti kysymys, tätä se valta, raha sekä hienot nimikkeet tekee että erkkaannutaan kaikesta aivan täysin, jatkakaa, lepo ja taaksepoistu.

Haaste kansanedustajille: työttömyyssimulaatio




KUN NYT niin monet päättäjät ihmettelevät, mikä kansaa aktiivimallissa niin kamalasti harmittaa, haastan kaikki aktiivimallin puolesta äänestäneet kansanedustajat työttömyyssimulaatioon.
Kyseessä on yksinkertainen nettitesti, jossa pitää vastata vain muutamaan kysymykseen 65 päivän välein. Helppoa, eikö totta!
Jos joku kansanedustaja ei ota haastetta vastaan, voidaan tätä pitää laiskana raukkana, joka on säätänyt lain liian heikoilla tiedoilla.
KYSYMYKSET ovat yksinkertaisia ja ne haetaan reaalimaailmasta. Tässä muutama esimerkki.
  • Olet työtön lastentarhanopettaja ja sinulle tarjotaan vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten lasten kerho-ohjaajana. Ajatus tuntuu houkuttelevalta, sillä samalla kun saat tehdä hyvää, pidät ammattitaitoasi yllä. Otatko vapaaehtoistyön vastaan? Auttaako vapaaehtoistyösi sinua säilyttämään työttömyysetuutesi?
  • Olet työtön toimittaja. Päätät perustaa blogin, jotta kirjoitustaitosi ei heikkene. Kirjoitat joka päivä ajankohtaisista asioista ja maineesi kirjoittajana kasvaa – ja samalla mahdollisuutesi työllistymiseen paranee. Säilyykö työttömyysetuutesi, kun kerrot blogistasi TE-toimiston virkailijalle?
  • Olet työtön kirvesmies. Naapurisi haluaa sinut avuksi taloprojektiinsa ja ehdottaa maksavansa sinulle työstä ”muutaman tonnin”. Naapurisi ehtona on, että perustat yrityksen keikkaa varten tai laskutat työstäsi yksityisille henkilöille tarkoitetun laskutuspalvelun kautta. Otatko työn vastaan?
  • Olet työtön ohjelmoija. Kansanopistossa on kurssi, jossa oppisit uuden ohjelmointikielen, joka voisi auttaa sinua työllistymään. Menetkö opiskelemaan? Auttaako opintosi sinua säilyttämään työttömyysetuutesi?
EI PITÄISI olla vaikeaa? Jotta testi ei olisi liian helppo, eikä testiin osallistujat sijoitetaan satunnaisgeneraattorilla eri puolelle Suomea. Virtuaalinen sijoituspaikka vaikuttaa kansanedustajan saamiin kysymyksiin.
Oikeat vastaukset määrittelee TE-toimisto, joka toimii myös ylimpänä tuomarina. Jos tulkinta on epäselvä, vastaus arvotaan ja virhearvan iskiessä testattavaa rangaistaan. Valitusoikeutta ei ole.
Testi toistetaan 65 päivän välein, eikä siitä eikä siitä voi luistaa esimerkiksi perhesyistä tai muihin kiireisiin vedoten.
SIIS KANSANEDUSTAJA: Otatko haasteen vastaan? Jokaisesta väärästä vastauksesta menetät 4,65 % palkastasi seuraavan 65 päivän ajaksi. Jos vastaat kunnolla pieleen, viedään sinulta koko palkka.
Tuntuuko epäreilulta? Lopeta ruikuttaminen! Ethän joudu edes tekemään mitään muuta kuin simppelin verkkokyselyn.
LUPAAN uhrata työaikaani tämän testin rakentamiseen ja uskon, että Suomesta löytyy monta työtöntä koodaajaa, joka auttaa tässä työssä. Korvausta vastaan.
LISÄYS: Vaikka tämä ehdotus saattaa vaikuttaa trollaamiselta, tarkoitukseni on hyvä. Tässä tarjoutuu hieno tilaisuus tutustua säätämäänsä lakiin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Hienoa, eikö tottta!


Ei kommentteja: