THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Aktiivimalli 9.3.2018

Monet on lähteneet kansaedustajien takia pois urheiluseuroistakin ja kiitos näille kusipäille. Tossa monet sanoi ei koskaa edusta seuraa jossa on yksikin kansanedustaja joka kannattaa aktiivimallia.


Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli


Ihan oikein että tehkööt palkkaa saavat  talkoita ja koko helvatan hallitus painoi aktiimallista jaa painiketta, sairasta.


Sitten nämä järjen jättiläiset miettii miksi ihmisiä ei kiinnosta mikään.



Työttömyysturvan aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite on tänään jätetty eduskunnalle. Saa nähdä mitä eduskunta sille tekee, mutta syytä olisi kuunnella allekirjoittaneiden näkemyksiä. Jos ne eivät kiinnosta, niin sitten kannattaisi tutustua kokemuksiin.
Jos aktiivimalli olisi ollut voimassa viime vuoden lopussa, niin vain 40 prosenttia työttömistä olisi täyttänyt sen ehdot, kertoo Uusi Suomi. Ei ole mitään syytä kuvitella sen useamman täyttävän niitä tämän vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana tai sen jälkeenkään, joten 60 prosenttia työttömistä joutuu tukileikkuriin. Pahasti epäilen, että juuri tämä oli aktiivimallin tarkoituskin. Sipilän hallitukselle oikeaa työllistymistä tärkeämpää on tilastojen kaunistamisen lisäksi työttömyysturvasta valtiolle aiheutuvien menojen vähentäminen.
Ja nehän vähenevät, kun soveltamisohjeet saatiin vasta helmikuun lopussa ja niitä sovelletaan vähän miten sattuu. Vai mitä sanotte tästä?
Lue tästä alta lisää.

Ei kommentteja: