THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 9. marraskuuta 2017

ETVK teki kantelun Lohjan kaupungista- Harvinaisen laitonta …

LISÄYS ALKUUN samaan aiheeseen. 
Tämä vaan kertoo miten kunnissa on yllättävän paljon täysin epäpäteviä, piittaamattomia, tyhmiä kyykyttäjiä jotka ei tajua elämän työn perus asioita edes. Miten tämmöisissä työpaikoissa sitten toiset ei viihdy koskaan ihmettelevät nämä monet ajatusten tonavat ja karpaattien nerot. Eikö näitä kyykyttäjiä ja ihmisten hyväksi käyttäjiä saada hoitoon ja joku lääkitys saada ihmetelty vuosikymmeniä töissäkin. Ja toisethan suostuu näihin kun heille itselle annetaan tai maksetaan palkkaa niin sitten voi sanoa työttömät työllistää meitä palkkaa saavia, vmp sanoo suurin osa kansasta ja venäläisetkin on olleet aivan kypsiä suomen näihin hevonpaskan työttömien palkattomiintöihin että hullujen touhua.


Miksi se on laitonta?

Eilen totesin Lohjan kaupungin tavan järjestää kuntouttavaa työtoimintaa olevan harvinaisen laitonta. Katsotaan vielä tarkemmmin millä perusteilla se on laitonta.
Palkkatyön korvaamisen kielto tuli jo kerrottua. Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kokonaisuudessaan lainkohta kuuluu näin:
Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kuntouttava työtoiminta ei saa aiheuttaa kunnan tai muun toiminnan toteuttajan palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisia tai lomauttamisia, eikä heidän työolosuhteidensa tai etuuksiensa huonontumista.
Tätä ei lueta niin, että palkkatyön kielletystä korvaamisesta on kyse vain silloin, kun palkkatyössä olevia irtisanotaan tai lomautetaan. Ensimmäisen lauseen kielto on erillinen ja sellaisenaan voimassa, siitä kertoo lauseen perässä oleva piste. Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata mitään palkkatyötä.
Kuntouttavaan työtoimintaan ei saa ohjata täysin työkykyisiä. Toiminta on sosiaalipalvelua, ja se on tarkoitettu vain niille, jotka eivät kykene palkkatyöhön tai muihin työvoimapoliittisiin palveluihin. Tämä sanotaan selkeästi sosiaali- ja terveysministeriön 31.12.2014 kaikille kunnille lähettämässä ohjekirjeessä. Työhön kykenevien aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä laissa ensisijaisiksi määriteltyjä julkisia työvoimapalveluita kuten esimerkiksi työkokeilua ja palkkatuettua työtä, ellei suora työllistyminen avoimille työmarkkinoille ole mahdollista.
Lue tästä alta koko blogi.
Nyt katsotaan mitä taas tapahtuu, miettikää tätä tehdään voi sanoa ehkä jokaisessa suomen kunnassa joille pitäs tehdä sama. Se kertoo minkälaisia idootteja, röyhkeitä, narsisteja, itsensä ajattelijoita, omanedun tavoittelijoita, oman minän rakastajia, karpaattien neroja, ajatusten tonavia jne. valitaan tai hakeutuu moniin kunnankin johtotehtäviin ja sama valtiollakin on totuus joka huomattiin töissä jo 25 vuotta sitten kun laki ja moraali on toisille pelkkä nolla ja ei mitään puhumattakaan moraalista että kaikki saisi työstään palkkaa jolla tulisi myös toimeenkin. Eihän tämä käy monille kovapalkkaisille koska muuten heidän tulot olisi paljon pienemmät, vmp suomi 100vuotta. 

Se näissä on paskinta kun rehelliset moraalin omaavat kärsivät näistä ja tämänkin takia monet lähtee pois tilaisuuden tullen töistään välittömästi koska ei kaikki ole perseennuolijoita suomeksi.

Lukekaa kommentteja eri paikoista ja laitan alle pari linkkiä vaan, sitten ihmetellään kun työttömät ja monet muutkaan ei halua karenssinkaan uhalla tämmöisiin työpaikkoihin koskaan koska kaikilta ei luonnistu herrojen ja rouvien eli johtajien nuoleminen kansan kielellä koskaan sekä tehdä laittomuuksia vaikka ylempäntä tulisi käsky. Itse en voisi kuvitellakkaan olevani antamassa karensseja laittomasti, pakottomalla ihmisiä palkattomiintöihin. Oikea kuntoutus on aivan eriasia joita on todelle vähän koska nyt käytetään sikana ihmisiä milloin missäkin kun pitäs maksaa palkkaa.

Monet työttömät eivät tiedä oikeuksiaan taas miksi suostuvat ja pelkäävät. Siksi on olemassa esim. facebookissa ryhmiä, on www.thtry.fi on www.orjafirmat.fi

Tämän kantelun voi tehdä jokainen palkattomiin pakkotöihin pakotettu joka tuntee itse olevansa oikeutettu vain palkkatöihin ja kuka vaan töissä oleva tai eläkeläinenkin suomessa voi tehdä kantelun tai jopa te-toimiston/kunnan monet päälliköt ja johtajat voisi tehdä itse myös kantelun omasta työpaikastaan jos on suomeksi munaa ja arvoasiat elämässä kohdillaan lopputilinkin uhalla, eiku aluehallintovirastoon ja oikeusasiamiehelle kantelu ja älkää pelätkö näitä "viisaita johtajia ja kyykyttäjiä joka paikassa", niin monet on erkaantuneet asioista eikä monia kiinnosta kuin oma minä ja tietyn piirin asiat on totuus.

Ja sitten valtavamäärä kyykyttäjiä ja kusettajia sanoo olemme hyviä veronmaksajia, tottakai koska työttömät ja paskapalkkaisten ansiosta etenkin unohtavat sanoa vaan.


Me työllistämme!

Työttömyys on valtava työpaikkojen luoja. Siltä ei ehkä tunnu ihmisestä, joka on irtisanottu työstään, erotettu virastaan tai joka ei ole vielä onnistunut saamaan ensimmäistäkään palkkatyöpaikkaansa. Näin kuitenkin on. Kysäiskääpä siltä sosiaalitoimiston virkailijalta; hän saattoi hyvinkin kouluttautua sosiaalityöntekijäksi vasta kypsillä vuosillaan, oivallettuaan, että köyhyys on tulevaisuuden kasvuala.
Työttömiä on pienessä Suomessa satoja tuhansia. Luvut vaihtelevat, laskijasta riippuen, mutta sanotaan nyt, että puoli miljoonaa kansalaista on vailla työtä, ja luku kasvaa. He työllistävät välittömästi työvoimatoimiston ja usein myös sosiaalitoimiston virkailijoita. Heidän taloutensa on sekaisin, joten perintätoimistot saavat uusia asiakkaita työttömien velkojista. Myös ulosottovirastoa työllistetään. Köyhyys johtaa joskus rikoksiin, kun nälkäkuolemavaihtoehto ei houkuta. Poliiseja siis tarvitaan, ja vanginvartijoita, ja muuta vankilahenkilökuntaa. Sama henkilökunta voidaan myöhemmin työllistää myös orjatyöleireillä, jos niitä alkaa putkahdella Suomeenkin.
Lue tästä lisää miten paljon työttömät ja köyhät työllistää palkkaa saavia ihmisiä.
Harvinaisen laitonta …

Sakari Timonen – Harvinaisen laitonta  ”Nykyisin alkaa olla ihan tavallista, että kunnat käyttävät kuntouttavaa työtoimintaa vastoin lakia korvaamaan palkkatyötä ja säästääkseen maksuosuuttaan työmarkkinatuesta. Ihan tavallista se on ollut koko olemassaolonsa ajan, mutta nykyisin asialla suorastaan rehvastellaan. Röyhkeys kasvaa, koska valvovat viranomaiset sulkevat silmänsä.” Lue koko juttu yllä olevasta linkistä.







Lähde : Facebook jostain työttömyydestä olevasta ryhmästä







Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

Ei kommentteja: