THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Työtön ei saa auttaa kaveria

Pohjolan Sanomissa 4.5.2013:

- Työtön ei voi mennä auttamaan kaveria, joka vaikkapa rakentaa omakotitaloa.
- Työtän ei voi itse ruveta rakentamaan omaa taloa, vaan pitää olla työmarkkinoiden käytössä.
- Työtön ei saa esimerkiksi pudottaa lumia naapurin katolta.

Jne.


Saa nauraa vapaasti että tämmöinen on maa nimeltä Suomi, mutta saahan näistä touhuista kymmenet tuhannet palkkansa valtiolla tai kunnissa (tem, kela, te-keskus, yhdistykset jne.) täysin tyhjästä työstään jota voi kutsua työksi , eli työttömät työllistää ihmisiä jotka valvoo että työtön ei saa tehdä mitään ;-)

Olen kirjoittanut että älkää sanoko te-toimistossa eikä missään että teitte vaikka ruokaa vanhemmille tai pesitte ikkunat tai haravoitte pihaa, karenssia voi paukkua tai kirjaavat että hae sairaslomaa kuten itselleni tehtiin jos työtön auttaa toista ihmistä.

Työtön pitää saada orjaksi töihin muodollisella korvauksella, kun puhelimessa juttelin niin sitten töihin jotta pomot voi tuoda kotimikroja asennattaviksi töihin tittelin perusteella tai olet kusessa aina töissä. Milloinhan töissä duunarit pakotetaan siivoamaan pomojen asuntoja sekä haravoimaan heidä pihojaan sekä mökkejä.

Hei juuri kaveri kertoikin tempputöistä että näin joutuivat tekemään eli pomon asuntoa pitämään yllä jne. Tätä kutsutaan työkokeiluksi niin ei tarvia pomojen maksaa kenellekkään mitään. Autoa ei tarvinnu pestä sekä imuroida, vielä. 

Mie sanoin vetäkää turpaan näitä kaheleita joita tässä maassa riittää jotka näkee asiat vaan oman perseen kannalta, toisaalta kukaan tervejärkinen ei lyö toista mutta "muodon vuoksi sanonta". Kaverilta kysyttiin teetkö nettisivut yhdistyksellä, haukku kaikki pystyyn joka on ainoa oikea tapa vaikka mitä karenssia tulisi. Ja tietysti piti pomojen arvostella ja haukkua kun ei suostu orjaksi, sanoi tehkää työ itse ne nettisivut. Sanoivat eivät hyö osaa eikä kuulu työnkuvaan. Kaveri sanoi miksi se kuulus hänen työkuvaan, no kun sie osaat ja tietenkään kovapalkkaiset ei osaa mitään kuin sanoa että tee nää kun osaat ja hyö ryystää kahvia ja vetää palkat itselleen orjien avulla.

Miksi ei makseta oikeaa palkkaa jos tarvitaan työntekijöitä, siksi koska maassa on niin paljon hyväksikäyttäjiä ja uusi rotu jo tullut. Jos kaikki saisi töistä palkkaa tai oikeaa palkkaa niin monet ei saisi järkyttäviä palkkojaan itselleen on totuus. Hah haa.

Tässä yksi kirjoitus  Ammattitaitoa polkuhinnoin.






Lähde : www.pohjolansanomat.fi




Ei kommentteja: