THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Työllistämissuunnitelman tekeminen lähestyy 27.3 - alku lämmittelyt

Nyt alkaa taas lähestyä työllistämissuunnitelman tekeminen ja pitäs luoda huumorimieltä vähän.

Lisään tähän Kimmo Kaution kirjoituksen mistä on kysymys ja mihin pyritää.

Pitkäaikaistyötön tuntuu olevan tässä maassa sellainen lähellä alinta pohjasakkaa oleva objekti, jonka ansiosta työkkärin tädillä, typin tädillä, sossun tädillä, parin eri ESR-hankkeen projektityöntekijöillä ja työvalmentajasedällä on töitä. 

Ja se työ on, ah, niin tuottavaa; iso sulka hattuun kaikille, kun Pate The PAT “pääsee” lopulta kuntouttavaan työtoimintaan ja saa ihmisarvonsa takaisin siinä lunta kolatessaan. Kukahan pitäisi aidosti pitkäaikaistyöttömän puolta?

Työttömän “palvelut” vuonna 2015 – pelkkää retoriikkaa?


Kiva kirjoittaa muistiin että miten edetään. Itse eikä kukaan muukaan ymmärrä että miksi jonkun toisen tahon pitäs tehdä suunnitelma, unohtui että siksi koska pitää työllistää tiettyjä tahoja jotta ne saavat palkkaa tililleen ja työttömät työmarkkinatukea sekä palvelua.

Neuvo: Jos kysytään tarvitsetko te-keskuksen palveluita, aina pitää vastata kärppänä selkä pystyssä että tarvitsen. Jos vastaat en tarvitse voi olla sadasosasekunnissa kirjoitettu KARENSSIA jota et voi peruuttaa kuin valittamalla työtuomioistuimeen eli työllistetään silloin eri tahoja sekä tietty määrä ihmistaas ja se kestää 1-3kk.

Voin antaa neuvoja ilmaiseksi mitä pitää kirjata.

1. Löytää työpaikka josta saa palkkaa joka on normali työkokemukseen ja ammattitaitoon liittyen.
 
- tai jos on kurssia, koulutusta senkuin hakee ja netissä kaiken voi tehdä itse aivan puupääaivoillanikin. Tarviaa muistaa tämmöinen kuin kvg.

Tässä tämä tekeminen oli ja kesti 5,8 sekuntia mutta työllisti monia ihmisiä yhteensä ;-)

2. Mutta tehdäänpä suunnitelma pitemmän kaavan mukaan.

- menet työkkäriin 27.3 intoapuhkuen että, jee tehdään suunnitelma.
- menet huoneeseen jossa sanot vaikka päivää vaikka en ole saanut koulutusta tähän ja suljet oven äänettömästi eikä kovaa.
- sanot äänitän keskustelun ja tähänkään en ole saanut koulutusta vaikka on android puhelin.
- sitten mietitään mitä pitäs tehdä eli miettiä olisiko kursseja, kouluja tai töitä tarjolla.
- vastaan ei ole eikä ole 500 000:llakaan varmaan jos eivät ole pakotettuina töissä, kursseilla, karenssissa jne. tai muuten paskaduuneissa paskapalkalla elämäntilanteesta riippuen,
jos ei pakoteta vaikka leipurikouluun paistamaan pullia
- sitten mietittävä alanvaihtoa jos kouluttautuisi esim. rakennusmieheksi vaikka, tietysti rakennusmiehille sanotaan että kouluttaudu atk-alalle että olet aktviivinen hyvä ihminen ja saat viidennen ammatin sekä kivaa puuhastelua elämään että ei tarvia olla neljän seinän sisässä. Kuka ääliö tämänkin keksinyt että työtön olisi muka vaan kotona. Joku pahvipää.
- sitten että kiinnostaisiko puuhevosten tekeminen pajalla 10km päässä, tai kahvin tarjoilu työläisille jossain tai alkoholistien auttaminen sekä niitten kotien siivoaminen, ulkoiluttaminen, kaupassa käynti jne. kuten eilen yksi kertoi eri kaupungista että yhtä helvettiä ja loppuu torstaina koko paska. Nyt tulee jo oksennus ja alat miettimään maanpakoa tässä vaiheessa kun mennyt 25 min luoden suunnitelmaa.
- vuosi sitten kun tehtiin sama sanottiin että miun pitää päästä pois neljän seinän sisältä kotonta, tokaisin huumorilla että ei ole ollut kotia edes 9kk ja että muutan pian kotia vasta neljän seinän sisään ;-)
- silloin sanoin että olen auttanut ihmisiä vapaaehtoisesti ja asunut milloin missäkin, no tästähän yritettiin saada sairaslomaa että ei ketään saa työtön auttaa prkl, edes kahvia keittää tai käydä kaupassa jos se ei ole pakkotyötä puhumattakaan haravoinnista tai lumien kolausta, siivooaminen ehdottomasti kiellettyä toisille koska se on vakava rikos

Eli pitää muistaa pitää suu kiinni välillä ja purra vaikka oma kieli poikki kunnellessa viisaita neuvoja.

Lopputulosta ei tiedä kukaan mutta tulen kertomaan sen tänne suoraan, otettava kamera mukaan ja otettava valokuvia seiniltä taas ketkä käyttää surutta ilmaista työvoimaa hyväkseen,viimeksi oli hotelleja, kalakauppoja, kunnan töitä jne mitä viimeksi tallensin. Eihän näitä kiinnosta palkata normaalisti ihmisiä jos saa työvoimaa ilmaiseksi tai täysin minimipalkalla ilmaiseksi palkkatuella. Hai Hitler tähän kehiin että alistukaa ;-)

Laitetaan nyt pari linkkiä summan mutikassa taas jakoon.

Puheenaihe: Ilmainen harjoittelija on kuin tyhjä maitopurkki?

 

Yle: Moni palkaton työ on kielletty työttömältä - "Emme tiedä mitä sanoa"

Ei  tiedä monimuukaan mitä sanoa tähän vaikka olisi minkälainen Yliopisto koulutus viidelle tohtorin hatulle että työttömän ei pitäs tehdä mitään palkatonta työtä. Eihän nyt palkatonta työtä saa tehdä työtön, mutta työtön voidaan pakottaa palkattomaan työhön tai täysin paskapalkka töihin johon oikein kannustetaan jotta ollaan tilastoista pois taas. 

Toisethan jääneet kiinni palkattomasta työstä Suomessakin ja saaneet karenssia tai vittuilut, pikku paikkakunnilla pitää olla etenkin todella varovainen tai naamioitua johonkin valeasuun jos suunnittelee jotain palkatonta työtä, paitsi jos palkaton työ on te-keskuksien 9€ kulukorvaus työtä päivässä. Sitten ostovoima kasvaa, ja vastuusta maksetaan ;-)

Edellisessä asunnossa kun lumityöt tehtiin rivitalossa pitkälti talkoilla niin en uskaltanut mennä kolailee lumia kuin yöllä klo 03 naamiaisasu päällä sekä kommando pipo päässä jotta ei joku ole puun takana kyttäämässä että tossa se Vehkanen nyt perkele tekee työtä ilman lupaa palkatta. Samaa työtä kuin toiset pakkotyönä ja toiset oikeana palkkatyönä.

 

Aktivointisuunnitelma

Terveisiä perseestä eli Suomesta

                                                                                                     



Ei kommentteja: