Lukekaa palkattomista töistä, kyykyttämisestä ja muusta sonnasta koska oikealla on linkkejä vaikka mihin blogeihin koska tämä yhteiskunta on sairas sanon mie ja aina vaan pahenee.
VIHREITÄ AJATUKSIA :
Marketin nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin.
Hämmentyneenä vanharouva selitti anteeksipyydellen, ettei hänen nuoruusaikoinaan ollut tietoakaan Vihreästä Ajattelutavasta. Kassa vastasi: "Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet tarpeeksi ympäristöstä."
Oikeassahan hän oli - ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia. Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin. Eikä muovikasseja ollut, vaan ostajalla oli kauppakassi mukanaan kaupassa.
Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.
Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska ei ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet 300-hevosvoimaiseen autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä olevaan lähikauppaan.
Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.
Lastenvaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä. Pyykki kuivattiin narulla eikä energiasyöpössä 220 voltin virtaa käyttävässä vempaimessa - tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti.
Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina upouusia.
Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.
Siihen aikaan meillä oli vain yksi radio, ei vastaanotinta joka huoneessa. Keittiössä tehtiin ruokaa ja hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä.
Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia.
Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä olityönnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri. Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla.
Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.
Me joimme lähteestä tai vesikraanasta kun janotti, sen sijaan että olisimme joka kerta käyttäneet muovi- tai pahvimukeja. Täytimme täytekynät musteella emmekä ostaneet heti uutta kynää kun muste loppui. Ja vaihdoimme partahöylän terän heittämättä koko kapinetta roskiin kun terä tylstyi.
Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon, ja lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan eikä äidin/isän tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua.
Kotona oli yksi pistorasia eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille.
Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän pitsapaikan. Tietokoneita ei ollut. Ja hyvin pärjättiin.
Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, kun meillä ei ennenvanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?
Ratsastan nyt toistenhevosella. Edellinen tarina on lainausta luontoalan ammattilaisten kirjeenvaihdosta netissä.
Tuntuu vaan niin tutulta ja todelta, että päätin ratsastaa toisen hevosella. Jos pääsit tänne asti lukemalla, niin ehkä olet ainakin jossain määrin samaa mieltä. Tai sitten et.
Tämä juttu ei ole kannanotto vihreisiin puolueena. On vain kertomus vihreistä ajatuksista.
Ehkä me aikoinaan olimme vihreitä pakon sanelemana. Vähän tuo vihreys elää vieläkin tuolla pääkopassa. Vaikka vaikeaahan se on. Tuskin lähtisin polkemaan oppikouluun 18 kilometriä vanhalla fillarilla vihreyden merkeissä. Näin tehtiin aikoinaan tuolla Kanta-Hämeessä. Mutta se oli silloin se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti