Jos orjuus olisi yhä laillista, orjia ei kannattaisi tuoda
Afrikasta, se tulisi liian kalliiksi. Kun ottaa huomioon sen, että
kuljetus maksaa ja afrikkalaiselle orjalle pitäisi järjestää lämmin
majoitus, ruokaa ja jotain virikkeitäkin, orjien käyttäminen tulisi
kalliimmaksi kuin tuottaa palvelu työvoimapoliittisena toimenpiteenä
pitkäaikaistyöttömällä tai kehitysvammaisella työpalvelun (vai
mikäsenyton) nimikkeellä.
Sipoon kunnanhallitus on päättänyt tuottaa Matkahuollon palvelut pitkäaikaistyöttömillä osana kuntouttavaa työtoimintaa. Monen mielestä tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta silloin ei ole tietoa kuntouttavan työtoiminnan luonteesta. Kuntouttava työ ei nimittäin ole tarkoitettu sellaisille, joilla on jokin työkykyä rajoittava este. Kuntouttava työ on tarkoitettu niille, joiden työttömyys on syystä tai toisesta pitkittynyt. Heille ei myöskään makseta palkkaa, vaan 9,- kulukorvaus päivää kohti.
Tuolla kulukorvauksella on tarkoitus kattaa työpäivän ruokailusta ja työmatkoista syntyneet menot.
Sipoossa tätä on perusteltu sillä, että myös pikkuisessa pohjoisen Iin kunnassa palvelu on järjestetty näin jo usean vuoden ajan. Aluksi matkahuollon palvelut tuotettiin kehitysvammaisilla työpalveluna. Sitten siirryttiin tilaamaan palvelu kunnan työpajan pitkäaikaistyöttömiltä. Yksi pitkäaikaistyötön "palkattiin" kympiksi vähän yli 1600 euron kuukausipalkalla, muut työskentelevät tuolla 9,- ruokarahalla.
Halutaanko tosiaan, että yhteiskunnassamme mennään tähän? Palvelut teetetään vammaisilla tai työttömillä, joille ei tarvitse maksaa palkkaa?
Tässä koko kirjoitus
Lähde : http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121562-mikali-orjuus-olisi-viela-laillista-se-lopetettaisiin-liian-kalliina

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti