THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Mistä on hyvät myyjät tehty? - Köyhien kyykyttäminen kiinnostaa hyväosaisia

Kenen kantilta asiaa ajatellaan. Hyvin myyjä on suurin kusettaja taas joka myy vaikka 50 000€ talon 200 000€ :lla. Näin hän on hyvä myyjä mutta ostajaa on kusetettu olan takaa ! Vai pitäskö sanoa sitten että ostaja oli tyhmä! Paras bisness on silloin tehdä bisnestä vanhusten kanssa joita voi kusettaa kun eivät tajua kaikkea, ai mutta näinhän tehdäänkin sekä muitakin käytetään hyväksi yhteiskunnassa josta itse hyödytään mahdollisimman paljon jos ei ole empatiaa yhtään.  Hyvä ja hyvä !!!!!

Köyhien kyykyttäminen sen sijaan kiinnostaa useita hyväosaisia. Tämä on kansainvälinen ilmiö.
"On hyvä muistaa myös se, että köyhät eivät itse ole valinneet köyhyyttään vaan nykyinen järjestelmä tarvitsee tietyn määrän köyhiä, jotta, rikkaat voivat säilyttää asemansa."

Köyhiä tarvitaan paljon jotta hyväosoiset hyötyvät näin mahdollisimman paljon.
Ja köyhät&työttömät elättää varmaan puolisuomea jotka hyötyy köyhien avulla rahallisesti todella paljon koska köyhät laittaa jokaisen euron liikenteeseen ja nämä rahat menevät toisten taskuihin. Sama jo köyhä saa asuntotukea, ei köyhä hyödy tästä vaan pystyy elämään jotta raha menee toisten taskuun. Siksi asuntojen hinnat eli vuokrat jne. on hyvä pitää mahdollisimman korkeana ja kun asumistuki nousee nostetaan vuokran hintoja.

Lähde : http://www.hs.fi/elama/a1376961944784?jako=34e4b2e728aac1317a03868e5df9b1eb&ref=fb-share

Fakta on se, että luukuttajien aika on ohi. Tällaiset ostokset tehdään suoraan verkossa, ja markkinointiautomaatio hoitaa loput. Nykyajan myyjä on asiakkaan kumppani.

Myyjä ja asiakas saavat palkkansa samasta asiasta: asiakkaan ongelman ratkaisemisesta. Jotta myyjä pystyisi auttamaan, hänen täytyy ensin ymmärtää, mikä pulman ydin on. Tämä selviää parhaiten antamalla asiakkaan kertoa, mitä hän haluaa.

Teimme yhdessä Marketvision kanssa tutkimuksen, jossa selvitimme, millaista palvelua yritysasiakkaat odottavat. Vastauksissa myyjältä kaivattiin muun muassa miellyttävää käytöstä, luotettavuutta ja lupausten takana pysymistä.

Lue tästä alta lisää huippututkimuksesta.

Lähde : http://www.talouselama.fi/kumppaniblogit/tdc/mista+on+hyvat+myyjat+tehty/a2249543

Tehokas myyntimies 1 :
Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo, josta sai aivan kaikkea,siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen
maalaispoika. "Oot sitten maalta kotoisin?" "Joo'o." "Ootko ennen tehnyt myyntihommia?" "Juu, kyllä mie siellä maalla..." Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin. 


Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt. "No, montakos kauppaa olet tehnyt?" "Yhden." Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa: "Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä. Paljonkos arvoinen se ainokainen oli?" "200 000." "Kaksisataatuhatta!! Mitä -ihmettä- sä oikein myit??" "

Niin no, mie myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa, ja mie myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudankestävää extrasiimaa. Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. 

Sitten todettiin, että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mie vein kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein. Seuraavaksi se totesi, ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitte vieläauto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 199 760 euroa." "

Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?" "No ei ihan... itte
asiassa se tuli ostamaan muijalleen tamponeja, ja mie sitten sanoin sille, että siun viikonloppus on joka tapauksessa pilalla, niin mikset lähtisi vaikka kalaan..


Tehokas myyntimies 2 :  
Osastopäällikkö huomasi pahimman kesähelteen aikaan, että myyntimies Mutikainen oli huoneessaan pukeutuneena t-paitaan, shortseihin ja varvastossuihin. Kuitenkin yhtiön pukeutumissääntö määräsi miehet käyttämään töissä tummaa pukua ja solmiota. Osastopäällikkö huomautti tiukkaan sävyyn 

Mutikaisen asiattomasta pukeutumisesta. Hän vaati tätä painumaan kotiin, vaihtamaan tumman puvun ja tulemaan sitten takaisin. Mutikainen katsoi osastopäällikköä kuin halpaa makkaraa ja sanoi:
- Kuules nyt. Huoneeni ilmastointi ei pelaa, mittari näyttää +36 astetta ja aurinko paistaa ikkunasta sisään. Laadin juuri Möttösen sopimusta. Luuleksä, että se käy puku päällä tässä helteessä. Puhu pukille.


Osastopäällikkö loukkaantui sydänjuuriaan myöten. Hän meni ja valitti pääjohtajalle Mutikaisesta. Pääjohtaja imeksi huultaan ja tuumi:
- Mutikainen on paras myyntimiehemme. Hän on niin tehokas että...
Osastopäällikkö keskeytti:
- Oli mies miten tärkeä tahansa, niin hänen täytyy pysyä ruodussa. Meidän täytyy ottaa hänet heti vakavaan puhutteluun.


Vastahakoisesti pääjohtaja suostui. He menivät Mutikaisen luo ja huomauttivat hänen pukeutumisestaan. Nyt Mutikainen suuttui tosissaan ja sanoi:
- Painu pomo kuule kahville ja vie tuo osastorotta runkulle vessaan! Minä hankin kolmanneksen firman myynnistä. Tässä on tekeillä Möttösen sopimus, joka kaksinkertaistaa myyntimme. Jos ei kelpaa, niin otan loparit.


Johtajat jäykistyivät hetkeksi. Sitten pääjohtaja veti osastopäällikön käytävälle, sulki oven ja sanoi:
- Kuulehan, minä taidan tästä lähteä kahville. Mitähän, jos sinä menisit vessaan hoitamaan oman osasi.


Ei kommentteja: