Suomennan ketkä näitä työttömiä näin käyttää hyväksi tietää suoraan missä on kusip*itä esimiehinä ja johtajina. Normaali ihmiset maksaa myös palkkaakin töistä jolla tulee toimeen.
Eikun palkkaamaan akateemisia töihin jakamaan vaikka mainoksia tai lumitöihin tai kauppoihin täyttämään hyllyjä jotta porvari pellet voi ostaa tuotteitaan sitten ja näitä on pelkästään te-toimiston kirjoilla yli 40 000:tta eivätkä kaikki mene edes te-toimiston "asiakkaaksi" ja tilastot on niin väärät kuin vaan voi olla jota ei moni pässi tajua vaikka miten rautakangesta vääntäisi oikeita lukuja. Suomennan vielä kerran olet työtön jos olet te-toimiston listoilla, mutta et ole työtön jos et ole te-toimiston listoilla vaikka silti voi etsiä OIKEITA PALKKATÖITÄ :D
Nykyisin työtön saa kolmeksi kuukaudeksi ammattisuojan, jonka aikana hän saa kieltäytyä työstä ilman karenssia, jos työ ei vastaa omaa alaa.
Hallitus on kuitenkin osana maaliskuista kehyspäätöstä päättänyt, että työttömät on syytä saada töihin aikaisempaa nopeammin. Suunnitellun uudistuksen mukaan työttömälle tarjottaisiin jatkossa kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen myös runsaasti sellaisia töitä, jotka eivät vastaa työttömän työnhakijan koulutusta.
Kieltäytymisestä voi jatkossa seurata rangaistuksena kahden kuukauden karenssi eli työttömyyskorvauksen menetys.
Hallituksen päätös ei tarkoita lakimuutoksia, koska jo nykyisen lainsäädännön mukaan työttömälle voidaan tarjota muita kuin oman alan töitä. Käytännössä hallitus kehottaa TE-toimistoja vain reipastumaan työn tarjoamisessa.
Työ- ja elinkeinoministeriö lähetti jo joulukuussa TE-toimistoihin kirjeen, jossa se edellyttää toimistojen tarjoavan työttömille töitä nykyistä laajemmin.
Lähde : http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2014040618189658_tb.shtml
Tässä lisää videoita yhdessä paikkaa.
2 kommenttia:
Kyllä meikäläiselle kyllä kelpais työ kuin työ ja haluaisin työuraa pidentää vaan kun ei niitä töitä ole sanoi hallitus ihan mitä vaan. minulla on oikeus valittaa en ole äänestänyt näitä puolueita hallitukseen
Huomenta, monelle kelpaisi työ kuin työ jos siintä saisi palkkaakin. En ole miekään äänestänyt hallitus puolueita.
Tossa kun moni sanoo että toiset on katkeria, eipäs vaan pitää puhua että ihmiset haluaa oikeudenmukaisuutta elämään eikä ajatella vain omaa napaa ja omia etuja.
Ei pitäs olla vaikeaa ymmärtää.
Lähetä kommentti